F-BODY CLUB OF FINLAND
F-Body Club of Finland ry on vuonna 2004 perustettu yhdistys GM:n F-runkoisille autoille, eli Chevrolet Camaroille ja Pontiac Firebirdeille.
Yhdistyksen tavoitteena on yhdistää Camaro- ja Firebird-harrastajia, tukea autoharrastamista ja auttaa mahdollisuuksien mukaan teknisissä asioissa.
Yhdistyksellä on jäseniä ympäri Suomea.
Yhdistys on FHRA:n jäsenkerho, ja se pyrkii sitä kautta ottamaan kantaa ajankohtaisiin autoharrastukseen vaikuttaviin asioihin. Yhdistyksen jäsenenä saat alennuksen FHRA:n jäsenkerhojäsenyydestä.
FOORUMI
Keskustelupalstalla pääset keskustelemaan harrastamiseen liittyvistä asioista sekä pohtimaan teknisiä pulmia.
Yhdistyksen jäseneksi liittymällä avautuu lisäksi erillinen jäsenosio, jossa voi käydä myös vapaampaa keskustelua ja tutustua jäsenten autoprojekteihin. Lisää tietoa jäsenyydestä ja eduista foorumilta >
LIITY JÄSENEKSI
Jäseneksi hyväksytään henkilö, jonka taloudessa on vähintään 1 F-body.
JÄSENMAKSUT ovat jäseniltä 25 €/vuosi ja kannatusjäseniltä 15 €/vuosi.
TAPAHTUMAT
Yhdistyksemme päätapahtuma, Summermeet, järjestetään nimensä mukaisesti kesäisin. Tapahtuma järjestetään vaihtelevasti eri puolella Suomea. Pohjoisin miittimme on järjestetty Rautaa rajalle-tapahtuman yhteydessä Saariselän maisemissa, ja eteläisin on ollut Houtskarissa Mossalan saaressa.
Järjestämme vuosittain myös talvimiitin, yleensä laivaristeilyn merkeissä.
Tapahtumissa pääset tutustumaan toisiin harrastajiin, osallistumaan jäsenkokoukseen, sekä viettämään aikaa muiden samanhenkisten kanssa. Tulevista tapahtumista tiedotetaan keskustelupalstan tiedotusalueella, sekä Facebookissa >
Osallistumme perinteisesti joka vuosi Helsingin American Car Show’hun ja Tampereen Hot Rod & Rock Show’hun omalla osastolla ja näyttelyalueella. Ajoittain osallistumme myös Seinäjoen Gasoline Motor Show’hun ja Oulun American Car Show’hun. Näyttelyosastollamme pääset tutustumaan kerhon toimintaan, muihin harrastajiin, sekä kerhotuotteisiimme.
Järjestämme kesällä ja syksyllä ratapäiviä jäsenillemme Club Corvette Of Finland ry:n tapahtumissa Ahvenistolla ja Alastarolla. Seuraathan tulevia tapahtumia keskustelupalstaltamme.