Celesty Kirjoitettu 10. Helmikuuta, 2012 Kirjoitettu 10. Helmikuuta, 2012 Aattelin jos vääntäis pienen projekti topocin omasta projektista.. tuli vaihdettua Ässä mersu (W140 kori) tuollaiseen 4g 3.8l malliin ku alkoi ahdistaa tuo dieselin hinnan nousu, niin ajattelin ostaa taloudellisemman mallin ajella Kummoisia vikoja ei autosta muutaman ekapäivän aikana aikana ole ajomäärästä 250th huolimatta kuitenkaan löytynyt, pääasiassa vain kulutusosia jotka ikänsä takia periksi antaneet/olleet vaihdon tarpeessa: -pakoputken on edellinen omistajat vetänyt suoraksi (kaamee meteli) eli putki vaihdetaan välitömällä kiireellä katilta asti uusiksi ja laitoinkin jo osto ilmoituksen käytetystä putkesta eli saa tarjota. kyselyjä olen laittanut myös uudesta Martelius putkipajalle ( muita myyjiä saa suositella) -akku hyytyi heti eka aamuna, vaikka pakkasta ei ollut kuin 20 astetta. Ihmetyttää kun myyjä kertoi, että autossa uusi akku. (olikin 62 amppeerinen joku kadetin pikku patteri ) -nii joo ja kun autolla ei pääsyt kunnolla koeajamaan nii rätkimistä en huomannut -sisäpolttimoista suurin osa pimeenä (enpä ostaessa tiennyt missä kaikkialla valoja pitää olla ) No rätkiminen selvis seuraavana päivänä kiitos ammattitaitoiselle yritykselle Ame-Rides sieltä superystävällinen ammattiasentaja kertoi, että uusippa puolat uudet puolat 2kpl kävin kipasemassa Hämeenlinnasta Usa osia myyvästä liikkeestä ja eikun kiinni ja nyt höpäjää Muutoksia millä aloitetaan eli Tulossa -Tupla putket siis ulos tulot -sisäpolttimoita iso liuta myös mittariston polsat tarkastetaan -alkuperäinen rokkikone vaihdetaan johonkin aftermarket soittimeen -kesä vanteita katellaan (BMW.:n alkuperäiset vanteet kitkoilla) -nii ja jotain pientä fiksiä sinne tänne alkuperäiset osat säilytetään tietenkin,jos joskus tulee auto vaihdettua nii uusi ostaja voi vaikka museoida Tästä ei varmasti tule kaikkien mieleinen peli, mutta saa kommentoida (jo soittimen vaihto aiheuttaa monissa närää) soitin vaihdetaan varovasti käyttäen valmiita johtosarjoja (ei katkota alkuperäisiä) myös soittimen kehyksen tilasin jenkeistä ko.vuosimalliin sopivan Kuvia laitetaan kun keritään
avogta-89 Kirjoitettu 10. Helmikuuta, 2012 Kirjoitettu 10. Helmikuuta, 2012 hieno juttu tervetuloa kerhoon
ChevyBoy Kirjoitettu 10. Helmikuuta, 2012 Kirjoitettu 10. Helmikuuta, 2012 Kaverillahan on laatu tuote onnittelut uudesta Autosta Sä teet autosta itselle mieleisen, et toisille
Celesty Kirjoitettu 10. Helmikuuta, 2012 Kirjoittaja Kirjoitettu 10. Helmikuuta, 2012 Kaverillahan on laatu tuote onnittelut uudesta Autosta Sä teet autosta itselle mieleisen, et toisille Kiitti ja jatkanpa tässä sen verta että uus putkisto tilattu marteliukselta ja akun kävin hakeen motonetistä joku euro plääh akku, mutta takuu 2 vuotta (nyt starttaa)
Fenix Kirjoitettu 10. Helmikuuta, 2012 Kirjoitettu 10. Helmikuuta, 2012 Noi 4gen kutosethan lisääntyy kerhossa hyvää tahtia...jättäkää mullekin yksi ensi talveksi Tervetuloa.
Celesty Kirjoitettu 10. Helmikuuta, 2012 Kirjoittaja Kirjoitettu 10. Helmikuuta, 2012 Nonii nyt keskari auki ja hetken päästä tutkiiin noita polttimoita...kävin vetää sisätilanlämmittimen roikalla auton sisään ku ei oo varusteena pistoketta, ni tarkee rassata. niin eikä tartte käyttää autoa kun ei oo tota tallia...vaikka taloudellisuus syistä Camaron ostin, niin ei se bensa niin halpaa oo, että joka remontin autoa käynnissä pitää paljonkos tuota ovea piti purkkaa että pääsee katkasioiden alle polsia tutkiin nyt on kuvakin lisätty huomatkaa mehupilli mikä tulee puskurin alta
Chevy Kirjoitettu 10. Helmikuuta, 2012 Kirjoitettu 10. Helmikuuta, 2012 nyt on kuvakin lisätty Camaro merkki liimattu b pilariin,mutta mikä merkki sivuvilkun takana onkohan vanteet bemarin piiska on myös vaihtunut
camaro82 Kirjoitettu 10. Helmikuuta, 2012 Kirjoitettu 10. Helmikuuta, 2012 Camaro merkki liimattu b pilariin,mutta mikä merkki sivuvilkun takana Näyttäis Camaro-vaakunalta. Celestyllä komee Auto
Celesty Kirjoitettu 10. Helmikuuta, 2012 Kirjoittaja Kirjoitettu 10. Helmikuuta, 2012 Camaro merkki liimattu b pilariin,mutta mikä merkki sivuvilkun takana onkohan vanteet bemarin piiska on myös vaihtunut jaa..vaikee sanoo mistä vanteet on luulin eka et alkuperäset ja piiska vaihtuu sähköseen sivuvilkun takana "camaro vaakuna"
Celesty Kirjoitettu 10. Helmikuuta, 2012 Kirjoittaja Kirjoitettu 10. Helmikuuta, 2012 Leveys avatarille max 200px ja korkeus 300 px. onko tuo nyt oikeen kokonen
Fenix Kirjoitettu 10. Helmikuuta, 2012 Kirjoitettu 10. Helmikuuta, 2012 Celesty vaikuttaa mieheltä jolla hyvä maku ja kriteerejä... Jenkkimallin sivupeilit jos sais halvalla 3 tai 4 genistä olisi aika sexyt.
repa Kirjoitettu 10. Helmikuuta, 2012 Kirjoitettu 10. Helmikuuta, 2012 Tosta äänenvaimentimen vaihdosta sellainen pieni huomautus, että kannattaa olla tarkkana minne työntää autonsa katsastukseen tarvikevaimentimella... http://forum.f-bodyfinland.com/Yabbse/index.php?topic=55610.0 (ei kyllä sillon naurattanut. Yhtään)
Celesty Kirjoitettu 10. Helmikuuta, 2012 Kirjoittaja Kirjoitettu 10. Helmikuuta, 2012 nyt kun päästiin tästä avatar-ongelmasta niin kiinnostas tietää miten se ovi puretaan? ruvetaan keskittyyn tähän autoon..
-vellu Kirjoitettu 10. Helmikuuta, 2012 Kirjoitettu 10. Helmikuuta, 2012 nyt kun päästiin tästä avatar-ongelmasta niin kiinnostas tietää miten se ovi puretaan? ruvetaan keskittyyn tähän autoon.. Tässä on sivusto jossa on paljon hyvää lukemista: http://shbox.com/1/4th_gen_tech1.html Vaikka monet kuvat on vähän vanhemmasta 4gen birdistä, niin ne on monesti aika lailla samoja uudemmissakin. Tässä on linkki mun sivuille, joissa on vähän ohjetta lasinnostimen moottorivaihtoon: http://www.transam.fi/lasinnostimen_moottori.htm
Fenix Kirjoitettu 10. Helmikuuta, 2012 Kirjoitettu 10. Helmikuuta, 2012 4:sen ovi varmaan samankaltainen 3.sen kanssa. Vaikein etappi on ovipahvin purku, jonka pois paikaltaan irroittaminen vaatii oman niksin ettei sitä riko millään tavalla. Joutuu vetelee ja muljauttelee pahveja pois kiskoilta ruuvien ja klipsien irroittamisen jälkeen ikkunan tiivisteen kohdalta . (väkivalta ei ole suotavaa jos haluaa ehjän takaisin). Ei paha, mutta hieman turhauttavaa ellei osaa rutiinilla tai vahingossa tehdä. Ei vie kauaan aikaa ja takaisin asentaminen sen sijaan on sit helppoa.
Celesty Kirjoitettu 10. Helmikuuta, 2012 Kirjoittaja Kirjoitettu 10. Helmikuuta, 2012 jeps nyt on päästy kiinni camaron sielun elämään..käydään läpi tota ovea ja varmasti huomenna on uutta kerrottavaa...
TexFinn Kirjoitettu 11. Helmikuuta, 2012 Kirjoitettu 11. Helmikuuta, 2012 Tervetuloa. Ihan asialliseltahan tuo nayttaa vaikka kilsoja loytyykin. Mita nyt nuo Bimmerin vanteet...
Celesty Kirjoitettu 11. Helmikuuta, 2012 Kirjoittaja Kirjoitettu 11. Helmikuuta, 2012 Kiitokset ohjeista oven katkasiat olikin yllättävän helppo purkaa irti. Millasta öljyä olette käyttäneet ohjaustehostajassa? mielestäni ohjaus on hiukan jäykkä
gmc63 Kirjoitettu 11. Helmikuuta, 2012 Kirjoitettu 11. Helmikuuta, 2012 Kiitokset ohjeista oven katkasiat olikin yllättävän helppo purkaa irti. Millasta öljyä olette käyttäneet ohjaustehostajassa? mielestäni ohjaus on hiukan jäykkä ohjaustehostajan omaa steeringfluidia jotkut käyttää automaattiöljyä Itellä tehostinöljyä
Nupa Kirjoitettu 11. Helmikuuta, 2012 Kirjoitettu 11. Helmikuuta, 2012 Tervetuloa joukkoon Jaa, vai että taas etäkorjattu yksi auto
Celesty Kirjoitettu 11. Helmikuuta, 2012 Kirjoittaja Kirjoitettu 11. Helmikuuta, 2012 Ja ongelmasta seuraavaan Piti lähtee ostaan/sovittamaan vanteita, mutta lukkomutterin avaimen on joku hukannu.. :'( eli mistä voi tommosen ostaa tai jos jollain pirkanmaa-hämeenlinna akselilla olis lainata..voin ajaa pihaan ja irrotaa nuo ja ajaa 4 pultilla kotia
Puuhis Kirjoitettu 11. Helmikuuta, 2012 Kirjoitettu 11. Helmikuuta, 2012 Ja ongelmasta seuraavaan Piti lähtee ostaan/sovittamaan vanteita, mutta lukkomutterin avaimen on joku hukannu.. :'( eli mistä voi tommosen ostaa tai jos jollain pirkanmaa-hämeenlinna akselilla olis lainata..voin ajaa pihaan ja irrotaa nuo ja ajaa 4 pultilla kotia Joku isompi rengasliike auttaa
pantera Kirjoitettu 11. Helmikuuta, 2012 Kirjoitettu 11. Helmikuuta, 2012 Ja ongelmasta seuraavaan Piti lähtee ostaan/sovittamaan vanteita, mutta lukkomutterin avaimen on joku hukannu.. :'( eli mistä voi tommosen ostaa tai jos jollain pirkanmaa-hämeenlinna akselilla olis lainata..voin ajaa pihaan ja irrotaa nuo ja ajaa 4 pultilla kotia Lukkomutterin avaimia on milijoona erillaista. Hakkaa sinne pajavasaralla tiukka hylsy ja väännä auki, mutterit menee piloille ja saattaa hylsylle käydä samoin mutta ainakin aukeaa
Recommended Posts
Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään
Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun
Luo käyttäjätili
Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!
Luo uusi käyttäjätiliKirjaudu sisään
Sinulla on jo käyttäjätili?
Kirjaudu sisään