Kolmio Kirjoitettu 12. Kesäkuuta, 2013 Kirjoitettu 12. Kesäkuuta, 2013 Uuden soittimen hankittuani ja sen peräpään RCA-liittimillä täytettyäni rupesi tosissaan häiritsemään Firebirdin radiolootassa oleva epämääräinen muovinen kuutio. Sormikopelolla se ilmeni käytännössä tyhjäksi. Mitä ilmeisimmin kyse on orkkisradion takatuesta. Meininkinä olisi jollain tapaa puukottaa tuo mötti pois, jotta soitin mahtuisi paremmin sisään eikä pursuaisi laatikosta ulos kuutta tai seitsemää senttiä. Aiemmin käytössä ollut muovinen radiosovitekaan ei enää auta. Sen verran kovaa muovia tuo paukura kuitenkin on ja puukolle arkaa johtoa pesä täynnä, että meinaan ottaa tuon koko laatikon irti ja veistellä palasta vasta sitten irti. Kysymys: mitä kaikkea mun pitäisi purkaa, jotta saisin tuon lodjun irti? Kokeilin jo irrottaa itse laatikon ruuvit ja oli hilkulla, ehkä vain puolesta sentistä kiinni, että sen saisi rykäistyä pois paikoiltaan. Nähtävästi kojelaudan alapuoli siinä ainakin kanittaa. Riittääkö, että irrottelee vielä ne kojiksen alapalat vai onko jotain muutakin mikä hässäkän ulostamisessa vastustaa?
Hietala81 Kirjoitettu 12. Kesäkuuta, 2013 Kirjoitettu 12. Kesäkuuta, 2013 Ite otin keskikonsolin kannen irti ni mahtu varovasti kikkailen tulee veke. Mut varo että ei halkee, melko haurasta tavaraa on. Varmin jos keskikonsolia löysäät sen verta et liikkuu vähä taakse
Recommended Posts
Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään
Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun
Luo käyttäjätili
Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!
Luo uusi käyttäjätiliKirjaudu sisään
Sinulla on jo käyttäjätili?
Kirjaudu sisään