mattipek Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2015 Kirjoittaja Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2015 Kun ei ole mitään uutta saatu aikaan, niin tässä vielä lähtökohta takaikkunan ympäristöstä ja hattuhyllystä. Lopputuloksestahan kuva oli jo aiemmin. Kyllä se osasikin näyttää heikolta.
avogta-89 Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2015 Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2015 tästä tulee upee ja nopee
mattipek Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2015 Kirjoittaja Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2015 Ja vielä tavaratilan pohja. En olis tuonne kyllä mitään laittanu.
mattipek Kirjoitettu 19. Syyskuuta, 2015 Kirjoittaja Kirjoitettu 19. Syyskuuta, 2015 Pientä päivitystä. On maalattu ja tästä se lähtee kasaantumaan. Tuli maalarilta jo heinäkuussa, mutta lomat vietettiin muualla, kuin tallilla. Tavaratilaa en halunnut mustaksi, vaan korin väriin ja mattalakka päälle.
mattipek Kirjoitettu 19. Syyskuuta, 2015 Kirjoittaja Kirjoitettu 19. Syyskuuta, 2015 Ja se tavaratilakin.
mattipek Kirjoitettu 19. Syyskuuta, 2015 Kirjoittaja Kirjoitettu 19. Syyskuuta, 2015 Apurungon siivousta ja coilover iskareiden kiinnikkeiden asennusta.
mattipek Kirjoitettu 19. Syyskuuta, 2015 Kirjoittaja Kirjoitettu 19. Syyskuuta, 2015 Itse kiinnikkeet.
mattipek Kirjoitettu 19. Syyskuuta, 2015 Kirjoittaja Kirjoitettu 19. Syyskuuta, 2015 Coilover kiinnikkeiden kuvassa oleva musta rauta on vain jigi, jolla kiinnikkeet tulevat oikeaan asentoon. Nuo tulevat tukivarsiksi.
mikke Kirjoitettu 19. Syyskuuta, 2015 Kirjoitettu 19. Syyskuuta, 2015 uutta osaa on mukava kasailla. hyvältä näyttää
Fenix Kirjoitettu 19. Syyskuuta, 2015 Kirjoitettu 19. Syyskuuta, 2015 Tästä tulee helkkarin hieno peli. Tehdäänkö LS1:selle ja perälle myös jotain päivitysä?
mattipek Kirjoitettu 20. Syyskuuta, 2015 Kirjoittaja Kirjoitettu 20. Syyskuuta, 2015 Tästä tulee helkkarin hieno peli. Tehdäänkö LS1:selle ja perälle myös jotain päivitysä? Kyllä moottoria hiukan piristetään ylipaineella ja akseliksi Moser 9", Truetrack lukolla.
Paroni Kirjoitettu 25. Syyskuuta, 2015 Kirjoitettu 25. Syyskuuta, 2015 Komea tulee! Mistä ostit ja paljonka maksoi nuo putkitukivarret? Samanlaisia suunitellut Nova vm70.
JS63 Kirjoitettu 26. Syyskuuta, 2015 Kirjoitettu 26. Syyskuuta, 2015 Upeata työnjälkeä! Noista coil overeista kysyisin: onko ne DSE:n sarja? entä onko tuo jigi DSE:ltä vai itse tehty? ja vielä että muuttuuko ylätukivarsien kiinnityspisteet tuossa konversiossa? Itse suunnitellut omaan 67 Camaroon Guldstrandi modia niin sillä kyselen....
markoyt Kirjoitettu 26. Syyskuuta, 2015 Kirjoitettu 26. Syyskuuta, 2015 Hieno tulee....ja väri valinnasta 10
mattipek Kirjoitettu 27. Syyskuuta, 2015 Kirjoittaja Kirjoitettu 27. Syyskuuta, 2015 Vastauksia. Paronille: Tukivarret tuli DSE: ltä heidän Speed Kit 3 mukana. Tilasin itse, mutta esim US-Parts toimittaa myös. Katso http://www.detroitspeed.com/1967-1969-F-Body-products/031301-front-speed-kits.html# JS63: Se jigi tulee tuon kitin mukana ja on yllättävän tukeva. Kiinnityspisteet muuttuvat alemmaksi ja takimmainen laskee enemmän. markoyt: Väri on mahdollisimman tarkkaan koodin P mukaan eli Silverglaze. Auto ollut uutena sen värinen ja siksi tuo valinta. Ollut tuossa välillä myös tumman vihreä ja punainen.
Savo Kirjoitettu 30. Syyskuuta, 2015 Kirjoitettu 30. Syyskuuta, 2015 Kun ei ole mitään uutta saatu aikaan, niin tässä vielä lähtökohta takaikkunan ympäristöstä ja hattuhyllystä. Lopputuloksestahan kuva oli jo aiemmin. Kyllä se osasikin näyttää heikolta. Kun mun 67 Camarossa takalasi vuotaa, nii se epäilemättä johtuu...
mattipek Kirjoitettu 18. Lokakuuta, 2015 Kirjoittaja Kirjoitettu 18. Lokakuuta, 2015 Taas on hiukan edistynyt tämäkin. Apurungon korjausta ja hitsausten parannusta. Eupalkki oli oikomisen tarpeessa.
mattipek Kirjoitettu 18. Lokakuuta, 2015 Kirjoittaja Kirjoitettu 18. Lokakuuta, 2015 Tyypilliseen tapaan olivat myös korin alle tulevat palkit montuilla.
mattipek Kirjoitettu 18. Lokakuuta, 2015 Kirjoittaja Kirjoitettu 18. Lokakuuta, 2015 Nuokin korjattu.
mattipek Kirjoitettu 18. Lokakuuta, 2015 Kirjoittaja Kirjoitettu 18. Lokakuuta, 2015 Kaveri kävi paikalla katsomassa, että kuinka homma etenee.
mattipek Kirjoitettu 18. Lokakuuta, 2015 Kirjoittaja Kirjoitettu 18. Lokakuuta, 2015 Apurunko sovituksessa ja istui hyvin paikalleen.
mattipek Kirjoitettu 18. Lokakuuta, 2015 Kirjoittaja Kirjoitettu 18. Lokakuuta, 2015 Moottori vaihteiston kera nostettiin sovitukseen. Näissä hieman soviteltavaa, mutta kyllä ne sinne saadaan.
Recommended Posts
Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään
Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun
Luo käyttäjätili
Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!
Luo uusi käyttäjätiliKirjaudu sisään
Sinulla on jo käyttäjätili?
Kirjaudu sisään