Kolmio Kirjoitettu 9. Heinäkuuta, 2017 Kirjoitettu 9. Heinäkuuta, 2017 Mikähän on vialla: kun ilmastoinnin pistää päälle niin epäilemättä kompura alkaa pitää aivan järkyttävää ujellusta. Hetken päästä voi jo nuuskia hyvää käryä. Laite kyllä puskee viileää, mutta ei tuollaista ääntä kärsi kukaan kuunnella. Eikä noilla äänillä sekä käryillä laite varmasti kauan kestäisikään. Kohdeauto on 3-geniläinen Firebird Formula. Aikanaan pois revityt ilmastointilaitteet on siihen nyt lähimenneisyydessä palautettu - neitsytajo tökkäsi alkuunsa tuon vinkumisen takia. Ennen asennusta kompura oli tuntunut asentajan mielestä aivan käyvältä eli oli pyörinyt hyppysissä hyvin. Nyt kuitenkin joku tuntuu kanittavan pahasti. Jos vika todella on kompurassa, voiko sellaiselle vehkeelle tehdä mitään huoltoa vai onko etsittävä toinen yksilö? Yksi häiskä epäili, että kiljuminen voisi johtua liian löysästä hihnasta ja samoin käry tulisi, kun se hyppelehtii kierroksensa miten sattuu, mutta toinen - laitteet asentanut - taas piti hihnan kireyttä aivan normaalina. Hihna olisikin helppo ratkaisu vikaan, mutta ehkei silti kovinkaan todennäköinen.
Juza89 Kirjoitettu 9. Heinäkuuta, 2017 Kirjoitettu 9. Heinäkuuta, 2017 Jos vähänkää käryää tai magneetti kytkin pitää uljahtavaa/kiökattavaa ääntä, ni kompura vaihtoon.
avogta-89 Kirjoitettu 9. Heinäkuuta, 2017 Kirjoitettu 9. Heinäkuuta, 2017 meillä avossa ilmastointi leikkas kiinni kun asentaja ei ollu laittanut öljyä uuteen kompuraan....kylmäaine ei voitele....
Kolmio Kirjoitettu 9. Heinäkuuta, 2017 Kirjoittaja Kirjoitettu 9. Heinäkuuta, 2017 Öljyt tässä kyllä muistettiin laittaa, eikä mitään vuotojälkiä löydy. Sen sijaan jos kerran vika on kompurassa itsessään eikä sitä pysty huoltaa niin pakkohan uusi laite olisi saada. Mutta mistä semmoisen löytää, kun tuntuu, että samannäköisten autojen keskenkin on jos minkälaista vehjettä? Mitkään oikeasti uudet laitteet tuskin tuohon menisivät vaan pitäisi olla ehtaa vuosikertakamaa.
Mopo305 Kirjoitettu 10. Heinäkuuta, 2017 Kirjoitettu 10. Heinäkuuta, 2017 Voihan sen kytkimen säätää, tai vaihtaa. Turhaan sitä kompuraa vaihtaa, jos kerran antaa kylmää.
letkume Kirjoitettu 10. Heinäkuuta, 2017 Kirjoitettu 10. Heinäkuuta, 2017 Ulkolaakeri kämä, vittumainen vaihtaa, mutta halpa. Ehkä jotain 15€ uus. Jos saa paikallaan uusittua, niin ei tartte edes kylmäaineisiin koskea. EDIT: hätäensiapuna painekytkimen tepseli irti. Mulla on Raumalla sorvattu klomppi, jolla saa kytkimen purettua.
Kolmio Kirjoitettu 10. Heinäkuuta, 2017 Kirjoittaja Kirjoitettu 10. Heinäkuuta, 2017 Minkäs näköisellä työkalulla ne kompuran laakerit saa irti ja vaihdettua? Totta mooses kiinnostelisi vaihtaa vain pelkät laakerit jos se mitenkään mahdollista on, mutta tietäähän sen, ettei noita purkailla ihan vain parin euron lenkkiavaimella.
letkume Kirjoitettu 10. Heinäkuuta, 2017 Kirjoitettu 10. Heinäkuuta, 2017 Eli sorvattu pulikka missä on kytkimeen sopiva ulkokierre ja reikä keskellä, jossa toinen kierre. Pulikka ruuvataan kytkimeen ja sitten keskireikään kierretään pultti, jolloin pulikka toimii "ulosvetäjänä". Laakeri irrotetaan ihan normiulosvetäjällä. Se palanut haju tulee kytkimen vetokäämistä, joka ottaa lämpöjä laakerin vieressä.
GTATL Kirjoitettu 10. Heinäkuuta, 2017 Kirjoitettu 10. Heinäkuuta, 2017 Mulla olis tämä laakerin vaihto operaatio kanssa kohta edessä. Kytkimen laakeri on muistaakseni lukittu puritamalla metallia ulkokehän aluella joten ei irtoa ilman noiden lukitusten pois hiontaa.
Kolmio Kirjoitettu 10. Heinäkuuta, 2017 Kirjoittaja Kirjoitettu 10. Heinäkuuta, 2017 Lohdullista että osa kuitenkin on vaihdettavissa ettei tarvitse koko kompuraa alkaa etsimään. Ja että muillakin on samaa puuhaa edessä... Mutta mistähän näitä vaihdon osaajia sitten löytyisi pk-seudulta tai Etelä-Pohjanmaalta, joilla seuduin itse pääasiassa majailen? Ja vaikkei itse laakeri kallis osa olisikaan niin mikähän olisi suuripiirteinen kustannusarvio mitä toiminpiteeseen kuluu?
Fenix Kirjoitettu 10. Heinäkuuta, 2017 Kirjoitettu 10. Heinäkuuta, 2017 Lohdullista että osa kuitenkin on vaihdettavissa ettei tarvitse koko kompuraa alkaa etsimään. Ja että muillakin on samaa puuhaa edessä... Mutta mistähän näitä vaihdon osaajia sitten löytyisi pk-seudulta tai Etelä-Pohjanmaalta, joilla seuduin itse pääasiassa majailen? Ja vaikkei itse laakeri kallis osa olisikaan niin mikähän olisi suuripiirteinen kustannusarvio mitä toiminpiteeseen kuluu? Ame-rides kerava?
letkume Kirjoitettu 10. Heinäkuuta, 2017 Kirjoitettu 10. Heinäkuuta, 2017 Mulla olis tämä laakerin vaihto operaatio kanssa kohta edessä. Kytkimen laakeri on muistaakseni lukittu puritamalla metallia ulkokehän aluella joten ei irtoa ilman noiden lukitusten pois hiontaa. Ompas tuo helpon näköstä, kun ei tartte olla selällään auton alla ja putkien ynm. välistä koittaa purkaa.. Kiitos hienosta oppaasta!! http://forum.f-bodyfinland.com/Yabbse/index.php?topic=62864.msg675303#msg675303
GTATL Kirjoitettu 10. Heinäkuuta, 2017 Kirjoitettu 10. Heinäkuuta, 2017 Ompas tuo helpon näköstä, kun ei tartte olla selällään auton alla ja putkien ynm. välistä koittaa purkaa.. Kiitos hienosta oppaasta!! http://forum.f-bodyfinland.com/Yabbse/index.php?topic=62864.msg675303#msg675303 Kävin muuten laakeriliikkeestä kysymässä tota laakeria ja SKF mallisena 80e kpl ja mitäliemallisena 36e kpl
F350 Kirjoitettu 11. Elokuuta, 2017 Kirjoitettu 11. Elokuuta, 2017 Nettivaraosassa oli kompura myynnissä 50 egee
Recommended Posts
Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään
Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun
Luo käyttäjätili
Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!
Luo uusi käyttäjätiliKirjaudu sisään
Sinulla on jo käyttäjätili?
Kirjaudu sisään