BigOJS Kirjoitettu 10. Elokuuta, 2009 Kirjoitettu 10. Elokuuta, 2009 Olen etsiskellyt Trans Amia harrasteautoksi ja tässä olen jonkin verran vaihtanut infoa erään 1988 Transun omistajan kanssa. Autolla on ajettu 130000 mailia ja sitä on huolellisesti huollettu. Kaveri on avoimesti listannut kaikki viat/puutteet ja ainoa mikä nyt etenemistä jarruttaa on se että nestettä hukkuu koneesta jonkin verran n. 1l 2-3kk aikana. Kaveri sanoo että öljyt on "puhtaat" ja hän ei ole paikallistanut vuotoa. Onko ideoita mistä vuotoa etsiä ja jos ei löydy niin pitäisikö jättää suoraan väliin ko. auto koska noilla kilsoilla lienee hyvinkin mahdollista että kansipahvi/kansi on entinen. Auttakaapa amatööriä -BigO
Soppa Kirjoitettu 10. Elokuuta, 2009 Kirjoitettu 10. Elokuuta, 2009 Onhan niitä paikkoja, mistä nestettä voi hävitä. Just tänään paikansin käyttisjenkistäni paikan, mistä häviää: pakkasproppu vuotaa jostain syystä. Riippuu propusta, onko paha vaihtaa koneen ollessa paikallaan. Nesteiden katoamisen syy voi olla myös vähemmän miellyttävä, vaikkapa halkeama lohkossa. Vaikea kyllä arvata mistä kyseisessä autossa vuotaa, mutta koneen huolellinen tarkastelu altapäin voisi auttaa.
F350 Kirjoitettu 10. Elokuuta, 2009 Kirjoitettu 10. Elokuuta, 2009 Onko vaihdettu syyläri viime aikoina? Jos on niin syy nesteiden häviämiseen on todennäköisesti palanut kansipahvi, pukkaa paineet vesitilaan ja syyläri hajoaa, pikku hiljaa päästää nesteet palotilaan ja pakoputken kautta pihalle. Mutta tuohan on hyvö syy tingata hintaa alemmas....
rokzetä Kirjoitettu 10. Elokuuta, 2009 Kirjoitettu 10. Elokuuta, 2009 terve vaan! älä heitä pyyhettä kehään jos auto muuten miellyttää.lämppärin kenno on ainaki 1 sellanen paikka mistä vuotoa ei heti huomaa,menee pikku hiljaa apparin jalkotilaan maton alle.tuo kenno ja syyläri on ton ikäsessä ,noilla kilsoilla normi uusintoja.
F350 Kirjoitettu 10. Elokuuta, 2009 Kirjoitettu 10. Elokuuta, 2009 terve vaan! älä heitä pyyhettä kehään jos auto muuten miellyttää.lämppärin kenno on ainaki 1 sellanen paikka mistä vuotoa ei heti huomaa,menee pikku hiljaa apparin jalkotilaan maton alle.tuo kenno ja syyläri on ton ikäsessä ,noilla kilsoilla normi uusintoja. ja tuon voi helposti todeta vaikka matto ei oliskaan märkä: pyyhkäisee sormella tuulilasia ja jos sormi maistuu makealta, lämppärin kenno vuotaa. (glykoli on makean makuista)
Crisis Kirjoitettu 11. Elokuuta, 2009 Kirjoitettu 11. Elokuuta, 2009 Multa vaan yksinkertaisesti haihtu nestetta ihan sikana kun syylarin korkki vuosi paineet paisariin. Saattko katota kuukaudessa aika paljonkin. Korkin vaihto autto. Kone kay vakio termarilla kuitenkin lahes ellei yli 100 asteisena. En vaita etta olisi niin pieni vika mutta kannattaa ainakin pistaa korvantaakke.
BigOJS Kirjoitettu 11. Elokuuta, 2009 Kirjoittaja Kirjoitettu 11. Elokuuta, 2009 Onko jotakin (helppoa) tapaa jolla saisin poissuljettua kansipahvin syyllisten listalta? Vaikka auto on muuten hyväkuntoinen niin en uskalla ottaa riskiä että joutuu heti kansiremonttiin jos en saa aukottomasti selvitettyä että syynä ei ole se. Kiitos vastauksista etukäteen! -BigO
carita Kirjoitettu 11. Elokuuta, 2009 Kirjoitettu 11. Elokuuta, 2009 Mulla omassani vuoti imusarjan tiivisteet. Hukkasi vasta loppuvaiheessa enemmän kuin tuon litran 2-3 kuukaudessa. Sitten vasta paikansin vuodon kun alkoi koneen etupuolelta vuotamaan. Maksoi ainakin 35€ korjata vaiva, elämä on
Soppa Kirjoitettu 11. Elokuuta, 2009 Kirjoitettu 11. Elokuuta, 2009 Onko jotakin (helppoa) tapaa jolla saisin poissuljettua kansipahvin syyllisten listalta? Vaikka auto on muuten hyväkuntoinen niin en uskalla ottaa riskiä että joutuu heti kansiremonttiin jos en saa aukottomasti selvitettyä että syynä ei ole se. Kiitos vastauksista etukäteen! -BigO Jäähdytysnesteistä saa jollain anturilla tarkastettua, että onko pakokaasua seassa. Lienee joka korjaamolla sellainen laite.
Recommended Posts
Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään
Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun
Luo käyttäjätili
Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!
Luo uusi käyttäjätiliKirjaudu sisään
Sinulla on jo käyttäjätili?
Kirjaudu sisään