Jump to content

305TPI epätasainen tyhjäkäynti


Recommended Posts

Kirjoitettu

Sulla on asiasta vahva mielipide, ja tuo on aivan ymmärrettävä selitys siihen että käy ohkasella. Mutta mites tuo ajatus istuu sellaseen tutkimustulokseen, että auto käy tasasesti ja optimaallisella seossuhteella vikatilassa? (Ainakin aluksi)

Olettaisin, että jumiva suutin on jumiva suutin olosuhteista riippumatta. Ja olettaisin, että liian iso suutin on liian iso suutin olosuhteista riippumatta. Oireet pitäisi olla sen mukaiset. Mutta kun ei ole. Miksi siis välillä hetken toimii? Se on mun mielestä epälooginen asia, joka ei selity suuttimien jumituksella.

Mulla ittellä oli jumittavat suuttimet ja välillä ne toimi aivan hyvin (tai siis niin kuvittelin, ennenkuin vaihdoin ne uusiin) sitten taas hetken päästä käynti kuullosti samalta kuin sulla, lisäksi joskus lämpimänä startautti pitkään ja lopulta ei aina lähtenyt käyntiin. Ja tuota vikaa haettiin pitkään ja monesta paikasta. Suutinten lämpötila vaikuttaa jumitteluun, ei ne ole täysin on/off. Ja kun nämä ohjataan bank;ki kerrallaan niin bensaa suihkutetaan kiinni oleviin venttiileihin, niin se kiertää pleniumin kautta, seokset vaan on sekaisin.
  • Replies 52
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

  • JariN

    17

  • F350

    9

  • Fenix

    7

  • rokzetä

    4

Kirjoitettu

Mitäs, jos nappais tulpat irti ja kattois niitten väriä?

 

Näkis ainakin (mahdolliset) pyttykohtaiset erot seoksissa (suuttimien tai tulppien toiminnan/toimimattomuuden). Tulpat värjäytyvät aika nopeasti vaaleiksi/tummiksi, jos seokset on vihtasellaan.

Kirjoitettu

Vikatilassa "limp home mode" ecm säätää sytkän arvoon 22, unohtaa maffin ja luulee koneen olevan kylmä?

Edit: unohtaa myös tps signaalin

 

Eli jos maffin johdot irti toimii paremmin, niin vika on siinä suunnassa?

Kai maffillekkin on jotain arvoja, mitä voi mitata?

 

Jos sulla on peltisatsit, niin voit mitata lämpötiloja eri primäärien kohdalla.

 

 

Kirjoitettu

Taas on parina iltana vähän ronkittu.

MAFfin releet ja johdotukset tsekattu. Burn rele ei kytkenyt, kela ehjä. Purin ja annoin vähän hiomapaperia kärkien väliin -> kontakti syntyy. Ei vaikutusta käyntiin. Tilasin uudet releet, ja samalla ostin uuden lämpötila-anturin, kun löytyi paikallisesta varaosaputkasta hyllystä.

Vaihdoin lämpötila-anturin. Nyt löytyi jo korotettu tyhjäkäynti kylmänä.  :)

Tyhjäkäynti jäi korkealle, joten yritin taas säätää. Kierroksia laskiessa alkoi paukuttaa imusarjassa ja ei käy oikein mitenkään. Pakokaasut kirvelee silmiä ja haisee pistävältä, mut mittarin mukaan käy laihalla. Ei käy järkeen.

Irroitin kuskinpuolelle menevän ilmapumpun letkun ja tulppasin pakosarjaan menevän pään. Nyt lambda näytti jotain eloa, mut edelleen laihaa. Ja pumppu työntää hulluna ilmaa avonaisesta kanavasta. Ei varmaan toimi ihan oikein? Irroitin/tulppasin loputkin ilmapumpun letkut. Ja kas, sieltähän alkoi löytyä järkeä. Enää ei hajut silmiä kirvele, tuli jopa hentoinen katin tuoksu putken päästä. Taas sai ruuvailla tyhjäkäyntiä, ei se vieläkään jaksa 400rpm käydä säädön aikana, mut käy paremmin eikä enää roiski imusarjassa/putkessa. IAC/TPS säädön jälkeen käynti asettui tonnin pintaan. Pakosarjan lambda on taas paikallaan ja kapeakaista-soppamittari siinä rinnalla. Tämän perusteella lambdasäätö toimii. Vetää aluks törkeesti paksulle, mut alkaa hetikohta tiputella suunnilleen oikeille suunnille.

 

TPS hyppyjohdot unohtui paikalleen, ne irti, liitin kiinni ja ei taaskaan käy mitenkään. Johdot näyttää olevan sen verran lyhyet, että liitin kytkettynä johtosarja vetää liitintä/piuhoja vinoon. Pientä johtojen muljuttelua ja toimii. Eli siellä on katkos. Ja varmaankin yksi syy siihen että välillä käy jotenkin ja toisinaan ei mitenkään.

TPS johtoliitin täytyy purkaa seuraavalla kerralla ja kolvailla pienet jatkot murtuneiden piuhojen tilalle, ellei jostain löydy uutta pigtailia hyllystä.

 

Kun sammuttaa ja heti käynnistää uudelleen -> menee rikkaalle. Kylmä lambda ei tietenkään toimi, mut tuskin se ehtii tossavälissä jäähtyä. Ja kun tyhjäkäynnillä kaasua hipasee, niin heti vilahtaa rikkaalle. Olisko se sitten kuitenkin lähtökohtaisesti ennemminkin paksulla. Tekis mieli kokeilla, että toimiiko paremmin jos pudottaa bensapaineet sille tasolle jossa ne kuuluis olla. (Tietysti se tps johto tarvii hoitaa ensin kuntoon.) Pystyykö bensaregun kannesta veistelemään säädettävän mallin kotikonstein? Tämähän on ollut käyntivammanen ja suutinvikanen, joten voihan se olla että säätimen sisällä on jotain speiseriviritystä... Tarvinnee purkaa ja tutkia.

 

Vähän jo helpotti kun löytyi jotain loogista käyttäytymistä, mutta ei tämä vielä ole loppuun käsitelty. Isosti kiitosta taas kaikille kommenteista!  m/

Kirjoitettu

 

Tyhjäkäynti jäi korkealle, joten yritin taas säätää. Kierroksia laskiessa alkoi paukuttaa imusarjassa ja ei käy oikein mitenkään. Pakokaasut kirvelee silmiä ja haisee pistävältä, mut mittarin mukaan käy laihalla. Ei käy järkeen.

HC:t nousee kun käy liian laihalla, paljon on jäännöshappea?
Kirjoitettu

oot tietty kattonu et auto menee open loopista->closed loopiin et maffi toimii.iac/tps säädetään vasta kun auto lämmin(closed loopissa)..tps johdon signaali jos pätkii lämpinä,kyl kiesi yleens sammuu.vikakoodin luku on aina oiva apu.

Kirjoitettu

HC:t nousee kun käy liian laihalla, paljon on jäännöshappea?

 

En tiedä, ei ole siihen sopivia välineitä.

 

oot tietty kattonu et auto menee open loopista->closed loopiin et maffi toimii.iac/tps säädetään vasta kun auto lämmin(closed loopissa)..tps johdon signaali jos pätkii lämpinä,kyl kiesi yleens sammuu.vikakoodin luku on aina oiva apu.

 

Mites se katotaan, kun käytössä on change engine valo, diagnostiikkaliitin ja hyppyjohto?

Tyhjäkäynnin säätöyritykset tietysti vain lämpösellä koneella.

Vikakoodeja oon yrittäny kattoo hyppylankavirityksellä. Alussa vilkutteli ses-valolla vikalukumoodin, mut ei ilmottanu mitään vikoja. Nyt kun yrittää vikalukumoodia, niin valo vilahtaa kerran nopeesti ja jää sitten palamaan. Siinäpä vähän lisämaustetta jo muutenkin epäselvään asiaan.

 

Purin bensapainesäätimen, ei näkynyt mitään äpöstyksiä.

http://i2.photobucket.com/albums/y38/jiineva/houkutuslintu/th_WP_20131219_008_zps937b0ae9.jpg

 

Naputtelin tota kannen pokkausta sisäpuolelta pikkasen tasasemmaks, nyt bensapaine noin 35psi alipaineletku kytkettynä.

TPS liitin korjattu ja TPS, IAC, MAF sekä lämpötila-anturin piuhat mitattu boksille, ne on OK.

Jonkun harvan kerran siinä on jo ollut suht normaalia käyntiä; käy lähes tasaisesti, lambda veivaa edestakas keskialueella jne. Mut sit taas ei mihinkään. Vaikkei tekis mitään muuta kun sammutus ja uudelleen käynnistys.  >:(

 

Pitäs saada harrastajahenkinen diagnostiikkavälineiden haltija paikanpäälle, huutelin siitä myös tuolla ostopalstalla. Haluaisin varmistella, että saako ecu haluamansa tiedot ja yrittääkö se toimia oikein. Ettei tarviis alkaa tilailla enempää uusia osia ihan arpapelillä. Kun nuo sutimet ja maffikin kuitenkin maksaa ihan setelirahaa...

 

Taas uusi johtotehtävä. Virranjakajan huudeilla on vihreä johto, joka jatkuu liittimen jälkeen mustalla johdolla. Mihin toi pitäs olla menossa?

http://i2.photobucket.com/albums/y38/jiineva/houkutuslintu/th_WP_20131220_003_zps033e6be3.jpg

 

Ja mikäs tämä plenumin alla oleva mokkula on?

http://i2.photobucket.com/albums/y38/jiineva/houkutuslintu/th_WP_20131219_014_zps8346219a.jpg

Kirjoitettu

closed loopin menon kuulee käyntiäänestä ainakin.vikakoodeja luettaessa pitäs tulla 3x check koodi 12 ja sen jälk vikakoodit.maffin releet,tps mm. lyö kyllä herkästi heti vikakoodin.jotain häikkää sulla ecm:n kanssa.liittimet kannattaa

kattoo ,samalla tsekkaa  boxin numero ja lastupalikan numeron,jos niitä vaikka muuteltu.

Kirjoitettu

Missä päin olet? Näyttää siltä että auto tarttee saada kaapein päähän, jotta edes päästään alkuun.

Kirjoitettu

Mokkula plenumin alla on egr venttiili, senkin voi ny kattoo ku on esilla  onko jumissa ja kalvo ehja.Sillekin solenoidi siina vieressa.

Kirjoitettu

Mjoo, vikakoodien osalta kyseessä oli ihan rehellinen käyttäjävika :-P Thirdgenissä on kahenlaista ohjetta pinnien yhdistämiseen ja väärinhän se meni kun edelliskerralla yritin. Mut se siis toimii jos osaa yhistää oikein.

 

Mittailin joutessani muitakin piuhoja boksille: mm. sytkämoduli, suuttimet, lambda, virrat, maat. Ei katkoksia.

Purin ECM:n ja tutkailin piirilevyn mikroskoopilla, ei näkyny murtumia läpijuotosjaloissa eikä muutakaan erikoista.

ECM numero:

http://i2.photobucket.com/albums/y38/jiineva/houkutuslintu/th_WP_20131221_007_zpsd71e9b06.jpg

 

Chipit:

http://i2.photobucket.com/albums/y38/jiineva/houkutuslintu/th_WP_20131226_003_zps8427e478.jpg

 

Onko oikeet?

 

Yritin vähän kiristellä ECM:lle menevien liittimien pinnejä ja laitoin palikat paikoilleen.

Nyt lähtee käyntiin ilman kaasua. Ja ilmeisesti menee closed looppiin, ainakin sen perusteella että kone käy melkein tasasesti ja ecu säätää seosta. Kokeilin monta kertaa ja tilanne toistuu. Edistystä!  \m/ Tosin tyhjäkäyntikierrokset vaihtelee. Ja putken päästä kuuluu rävellystä. Kai tämmösen pitäs käydä vielä tasaisemmin kuin tässä?

 

Vikakoodit ei näytä muuta kuin sen 12.

Yksi diagnostiikkanarun haltija on tiedossa, jospa sitä pääsis loppuviikosta logittelemaan.

Kirjoitettu

Olennaista tuossa on broadcast code: APYR

http://www.3rdgenformula.com/89/promcodes.htm

Eli kyseessä on 305 TPI:n lastu.

 

Luultavasti siis syöttää liikaa bensaa koska tuo laskee suuttimien aukioloajan 19 lbs suuttimien mukaisesti niin nykyiset 22 lbs suuttimet ehtii ko. aikana syöttää enemmän.

Jos toimii niin hyvä.

Jos ei toimi niin vaihtoehtoina on vaihtaa oikean kokoiset suuttimet tai Custom prom johon ohjelmoitu nykyinen suuttimien koko.

 

Kirjoitettu

Luultavasti siis syöttää liikaa bensaa koska tuo laskee suuttimien aukioloajan 19 lbs suuttimien mukaisesti niin nykyiset 22 lbs suuttimet ehtii ko. aikana syöttää enemmän.

 

Suuttimen liittimen vieressä on numero 5235047, taulukon mukaan ne ois 19,3lbs

http://users.erols.com/srweiss/tableifc.htm#ROCHESTER

 

 

Nyt on päästy parina päivänä vähän tutkailemaan ecm:n elämää käsiskannerilla, erityiskiitokset Yorcci  m/

Tämmösiä:

Coolant temp          200F

TPS voltage            0,54V

RPM                        noin 870

Lambda                  0,3-0,8V

Idle air motor step  43

Desired idle            800

Engine load            43

Spark advantage    27

Injector pulse          2,3ms

MAF                        8gr/sec

 

Viileellä koneella lähes samat, tosin rpm noin 950, MAF 10, suuttimet auki 2,7 ja ennakot 31,5.

Lämpöisellä koneella vaihde päällä paikallaan kierrokset noin 650rpm, suuttimet auki 3,3, idle motor step 78, halutttu kierrosluku 662, ennakot 22, engine load 60.

 

Ollaanko oikealla hehtaarilla?

 

Pari huomiota:

Aina ei ekalla yrittämällä löydä prommia.

Välillä menee open looppiin ja kertoo että lambda not ready. Toipuu kun pitää vähän aikaa kovempia kierroksia.

Toisinaan käynnistettäessä vain hörähtää muttei jaksa jäädä käymään. Lähtee kun antaa kaasua. IAC stepit on kännistettäessä jossain 150 suunnalla, joten yrittää pitää kanavaa auki mutta ilmeisesti ei kuitenkaan saa tarpeeks ilmaa.

Kirjoitettu

Suuttimen liittimen vieressä on numero 5235047, taulukon mukaan ne ois 19,3lbs

http://users.erols.com/srweiss/tableifc.htm#ROCHESTER

 

 

Nyt on päästy parina päivänä vähän tutkailemaan ecm:n elämää käsiskannerilla, erityiskiitokset Yorcci  m/

Tämmösiä:

Coolant temp          200F

TPS voltage            0,54V

RPM                        noin 870

Lambda                  0,3-0,8V

Idle air motor step  43

Desired idle            800

Engine load            43

Spark advantage    27

Injector pulse          2,3ms

MAF                        8gr/sec

 

Viileellä koneella lähes samat, tosin rpm noin 950, MAF 10, suuttimet auki 2,7 ja ennakot 31,5.

Lämpöisellä koneella vaihde päällä paikallaan kierrokset noin 650rpm, suuttimet auki 3,3, idle motor step 78, halutttu kierrosluku 662, ennakot 22, engine load 60.

 

Ollaanko oikealla hehtaarilla?

 

Pari huomiota:

Aina ei ekalla yrittämällä löydä prommia.

Välillä menee open looppiin ja kertoo että lambda not ready. Toipuu kun pitää vähän aikaa kovempia kierroksia.

Toisinaan käynnistettäessä vain hörähtää muttei jaksa jäädä käymään. Lähtee kun antaa kaasua. IAC stepit on kännistettäessä jossain 150 suunnalla, joten yrittää pitää kanavaa auki mutta ilmeisesti ei kuitenkaan saa tarpeeks ilmaa.

 

muistelisin että tuo tps pitää säätää 0.5-5v välille, jos ei säädöissä aiheuttaa kyllä ongelmia. aikoinaan säädin tuon ihan tavallisella yleismittarilla.

  • 1 month later...
Kirjoitettu

Muutaman kerran käytin tallissa lämpimäksi ja kävi ihan tasasesti. Viikko sitten tarjosin leimalle ja menomatka sujui hyvin. Katsastustoimenpiteen alkaessa iski demoefekti: hörskytti epätasasesti normaalia matalemmilla kierroksilla vaikkakin vikakoodilukijan mukaan kävi closed loopissa.

Päästömittauksessa aluksi tyhjäkäynnillä HC ronskisti yli rajan. Kierroksilla

CO 0,01

HC 48

CO2 13,8

02 1,5

Sitten takas tyhjäkäynnille

CO 0,02

HC 96

CO2 14,5

02 0,5

 

Päästöjen osalta kelpais liikenteeseen rimaa hipoen, mutta eihän tuo nyt kunnossa ole. Seuraavaks kai vois kokeilla uusia suuttimia, kun ei tuohon muita syitä keksi ja sähköpuoli vaikuttais olevan kunnossa. Valikoimassa ei ole sitä 19,3lb/hr, joten oisko se sit 19,8?

http://www.racetronix.biz/itemdesc.asp?ic=D3183xx&eq=&Tp=

Mihis asti nuo sitten riittää, jos toiveissa olis joskus kutitella vähän lisäpotkua? Vai ottaako samantien vähän isommat ja yrittää bensapainetta laskemalla saada seokset kohdalleen?

Tässähän on huonompi teho/painosuhde kuin mun käyttiksissä, joten melko suurella todennäköisyydellä nälkä herää ennemmin tai myöhemmin. ::) 

Kirjoitettu

Vai ottaako samantien vähän isommat ja yrittää bensapainetta laskemalla saada seokset kohdalleen?

Tässähän on huonompi teho/painosuhde kuin mun käyttiksissä, joten melko suurella todennäköisyydellä nälkä herää ennemmin tai myöhemmin. ::)

Bensanpaineensäätö ei ole oikea (=toimiva) tapa kompensoida isompia suuttimia, jos isommat haluat, tilaa vaikka JoukoY:ltä uus prommi, niin homma toimii.
Kirjoitettu

Toki, mut kustom-softaa teettäessä se tavoiteltu kustannustehokkuus hukkuu kyllä nopeesti.

Kirjoitettu

Toki, mut kustom-softaa teettäessä se tavoiteltu kustannustehokkuus hukkuu kyllä nopeesti.

Etsi tuolta myyntipalstalta JoukoY:n ilmo, ei ne tainneet montaa kymmpiä olla. Äkkia palaa bensassa paljon enemmän, kun seokset ei ole kohdallaan.

 

Kirjoitettu

Kiitos, sieltähän se apu löytyis.

 

Racetronixin sivuilla on kerrottu että suutin D1810xx (24lb/hr) sopii 5,7 koneeseen vm 87-88. Mittakuva tässä.

Ja tyyppi 01D041x (19lb/hr) kävis '89 viislitraseen. Sen mittakuva tässä. Nämähän on nyt sit keskenään vähän erilaiset.

 

Onko TPI:n bensatukeissa eroa 5,0 ja 5,7 koneiden välillä, tai vuosimallista riippuen? Vai mahtaiskohan tuo lyhyempi (isompi) suutin kuitenkin tiivistyä paikalleen ilman mitään kötöstyksiä?

 

 

 

 

 

Kirjoitettu

Toisissa suuttimissa voi tulla adapterit mukana?

Jossain ilkun projektiosiossa tai muualla täälä joku mainitsi

et jotkut myy "mallikohtasia" settejä jossa tulee jotku välikappaleet,

kun suuttimet on liian lyhyet ilman...

Kirjoitettu

Mun hankkimissa possilaisissa oli adapteripalikat kiinni suuttimissa.

Kirjoitettu

Kysyin toimittajalta 24:sen suuttimen sopivuudesta ja mahdollisista adaptereista, sain vastaukseksi:

D1810x will fit but the locks may not.

01D056x would be a proper fit with a bit more flow.

 

Heidän sivuilla noihin molempiin versioihin on linkattu sama mittapiirustus, joten tiedä sitten onko siellä virhe vai olisko ne kuitenkin samalla mitotuksella. Pääasia että käy, tai siis ainakin pitäs käydä  :)

  • 1 month later...
Kirjoitettu

Olihan ne uudet suuttimet vähän lyhyemmät kuin vanhat, mutta meni paikalleen ilman kikkailua.

Koekäytön perusteella kone käy paremmin kuin ikinä!  :)

 

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään

×
×
  • Luo uusi...