CamKin Kirjoitettu 22. Toukokuuta, 2015 Kirjoitettu 22. Toukokuuta, 2015 Mikähän tässä LT1:ssä nyt mättää, kun käyntiääni muuttui traktorimaiseksi pörinäksi? Kiristelin pakosarjan pultit ja niissä oli kiristettävää jo keväällä vedin ne kohtuullisen tiukkaan. Sytytystulppien kireyttä en käynyt läpi joten ne täytyy huomenna tarkastaa. Moottori lähtee kuitenkin melko hyvin käyntiin. Pakoputkesta ei tule ylimääräisiä savuja ja epämääräisiä savuja. Jokohan tähän täytyy miettiä LSx moottorin / vaihteiston vaihtoa...
CamKin Kirjoitettu 23. Toukokuuta, 2015 Kirjoittaja Kirjoitettu 23. Toukokuuta, 2015 Mites öljynpaineet? Öljypaine on ajossa yli puolivälin toiseksi ylimmällä viivalla (pitäisi olla 140...550kPa välillä eli ok), mutta tyhjäkäynnillä se viisari hiukan heiluu pienellä vipalla puolivälin kieppeillä. Moottori ei ota kierroksia normaaliin tapaan ja ei ole terävyyttä menossa pikku lenkin kävin ajamassa vaan kulku on kuin traktorilla ajaisi. Käyntiääni ei ole kasimainen. Vikavaloja ei ole taulussa. Vikakoodin lukija ei ole kaapeli on mutta sillä ja ohjelmalla en saanut yhteyttä viime kesänä joten en nyt yrittänyt uudestaan. Minkälainen toi öljynanturi onko siinä kosketinlähtö jonnekin ja mittauslähtö mittarille?
GTATL Kirjoitettu 23. Toukokuuta, 2015 Kirjoitettu 23. Toukokuuta, 2015 Kannattaa varmaan käydä ensin perus asiat läpi eli tulpat, tulpanjohdot, puola, sähköliittimet, suuttimet, bensan suodatin jne. ennen kuin alkaa isompia tekemään Tosin ei LSx svappi olis kovin huono vaihtoehto
Chevy Kirjoitettu 23. Toukokuuta, 2015 Kirjoitettu 23. Toukokuuta, 2015 Moottori ei ota kierroksia normaaliin tapaan ja ei ole terävyyttä menossa pikku lenkin kävin ajamassa vaan kulku on kuin traktorilla ajaisi. Käyntiääni ei ole kasimainen. käy vajailla pytyillä
avogta-89 Kirjoitettu 23. Toukokuuta, 2015 Kirjoitettu 23. Toukokuuta, 2015 paaliin? korjasin tex sun vastausta yleisemmäksi
CamKin Kirjoitettu 23. Toukokuuta, 2015 Kirjoittaja Kirjoitettu 23. Toukokuuta, 2015 korjasin tex sun vastausta yleisemmäksi Välillä tulee mieleen kun tulee ongelmia että kierrätykseen joutaa koko peli, mutta ei vielä luovuteta... Ääni on sellainen paapattava, jotenkin tuntuu että putkistovuoto (halkeama) ja pakosarjan laippavuoto vaikuttaa korvakuulolla se kuuluu apukoskin puolelta selkeämmin. Selvä pakokaasun haju on apukuskin puolella pakosarjan seudulla. Kuinka moottori on käyttäytynyt kun on esim. pakosarjan tiivisteessä ollut vuoto onko oireet olleet tuollaiset. Moottori lähtee käyntiin ja kulkee kuitenkin ilman vikavaloja.
CamKin Kirjoitettu 23. Toukokuuta, 2015 Kirjoittaja Kirjoitettu 23. Toukokuuta, 2015 Millä konstilla olette saaneet vuotavan sylinterin selville oisko esim. lämpökamera hyvä ei nyt tähän hätään sellaista saa firmasta löytyisi, entä lämpöanturi ja mittari jolla tutkailisi lämpötilaeroja? Jos saisi jotenkin pumpattu kuumuuden kestävää silikonia vuotokohtaan, kun se ensin löytyy.
CamKin Kirjoitettu 23. Toukokuuta, 2015 Kirjoittaja Kirjoitettu 23. Toukokuuta, 2015 Tämä olisi pakosarjaan tarkoitettua silikonia: http://www.motonet.fi/fi/tuote/602353/Permatex-Ultra-Copper-tiivistesilikoni-80ml Permatex® Ultra Copper Tiivistesilikoni 4 -sylinterisille, turboahdetuille tai korkea- tehoisille moottoreille. Edistyksellisin tarjolla oleva korkeidenlämpötilojen RTV silikoni- tiiviste nykypäivänä. Turvallinen sensoreille, hajuton, ei aiheuta korroosiota. Ensiluokkainen tartuntakyky. Kolminkertainen öljynkestokyky verrattuna perinteisiin silikoneihin. Kahdeksan kertaa joustavampi kuin leikatut tiivisteet. Lämmönkesto: –54ºC - +371ºC. Kestää tärinää sekä korjaamonesteitä. Tyypillisiä käyttökohteita: Pakosarjat, venttiilikannet, öljypohjat, jakopäänkotelot, vesipumput ja termostaattikotelot.
letkume Kirjoitettu 23. Toukokuuta, 2015 Kirjoitettu 23. Toukokuuta, 2015 Ei pakosarjan tiivisteen vuoto kyllä aiheuta mitään tehottomuutta yms. Jos pakokaasua tulee sarjoista ja kone on puhditon, niin ääni tälle: Katti tukossa?
CamKin Kirjoitettu 23. Toukokuuta, 2015 Kirjoittaja Kirjoitettu 23. Toukokuuta, 2015 Kuinkas tukkosen katin saa vetämään? Lyhyttä ajoa kaupungissa oisko tämä oireen lähtökohta. Putkistoa olen uusimassa kun saan kaikki palikat kasaan ja tilattua, mutta ei olisi tarvinnut tulla nyt tälläistä oiretta...
Nupa Kirjoitettu 23. Toukokuuta, 2015 Kirjoitettu 23. Toukokuuta, 2015 Kuinkas tukkosen katin saa vetämään? kangella
CamKin Kirjoitettu 23. Toukokuuta, 2015 Kirjoittaja Kirjoitettu 23. Toukokuuta, 2015 kangella Nyt en ymmärrä...? Entä ajamalla...?
Nupa Kirjoitettu 23. Toukokuuta, 2015 Kirjoitettu 23. Toukokuuta, 2015 Jos se on tukossa niin ei se ajamalla tyhjene. Yleisin keino on ottaa katti irti ja näyttää rautakankea sen verran, että valo näkyy taas läpi. Ja tyhjänä takaisin (tai uusi?).
CamKin Kirjoitettu 23. Toukokuuta, 2015 Kirjoittaja Kirjoitettu 23. Toukokuuta, 2015 Jos se on tukossa niin ei se ajamalla tyhjene. Yleisin keino on ottaa katti irti ja näyttää rautakankea sen verran, että valo näkyy taas läpi. Ja tyhjänä takaisin (tai uusi?). Uusi hankinnassa. Katit on hitsattua mallia. Tämmöistä tapaa olen kuullut: Minulla tukkoisuus loppui, kun vetelin moottoritiellä 5-10 kertaa kickdownilla kierrokset ylös. Tämä oli nimenomaan katsastusmiehen vinkki. Katti saattaa mennä tukkoon, jos ajaa paljon lyhyttä kaupunkiajoa. Lisäaineet: http://www.liqui-moly.de/liquimoly/produktdb.nsf/id/en_8931.html?Opendocument&land=GB
Nupa Kirjoitettu 23. Toukokuuta, 2015 Kirjoitettu 23. Toukokuuta, 2015 ...käyntiääni muuttui traktorimaiseksi pörinäksi? ...Moottori lähtee kuitenkin melko hyvin käyntiin... Moottori ei ota kierroksia normaaliin tapaan ... kulku on kuin traktorilla ajaisi. Käyntiääni ei ole kasimainen. Vikavaloja ei ole taulussa. .. Lukasin uudestaan tarinasi ja jos sulla on paska säkä niin nostin tms. hajonnut? Juuri työn alla vastaava tapaus (oireet samankaltaiset + metallimujua öljyissä eikä enää öljynpaineita) ja tässä koko nyt motti menee vaihtoon (tosin LS) ... Kato nyt vaikka öljyt ekaks, löytyykö metallia.
CamKin Kirjoitettu 23. Toukokuuta, 2015 Kirjoittaja Kirjoitettu 23. Toukokuuta, 2015 Lukasin uudestaan tarinasi ja jos sulla on paska säkä niin nostin tms. hajonnut? Juuri työn alla vastaava tapaus (oireet samankaltaiset + metallimujua öljyissä eikä enää öljynpaineita) ja tässä koko nyt motti menee vaihtoon (tosin LS) ... Kato nyt vaikka öljyt ekaks, löytyykö metallia. Voi prkl, jos on noin käynyt eli koko moottori vaihtokunnossa. Ääni kuuluu toiselta puolelta. Öljyn paineet on mittarin mukaan ajossa noin 400 kPa ja tyhjäkäynnillä noin 250kPA (mittari heiluu +- 50kPA). Täytyy laskea öljyt pois ja katsoa. Jäähdytys neste oli ihan normaalia ei mitään kökköä. Kuvasin videon jossa ääni ehkä kuuluu, mutta minne heitän sen tässä mietiskelen...
CamKin Kirjoitettu 23. Toukokuuta, 2015 Kirjoittaja Kirjoitettu 23. Toukokuuta, 2015 Tässä video kaiketi toimii (pientä sähläystä kun ei ollut kuin kännykkä kamera käytössä): https://onedrive.live.com/redir?resid=91b116a1e5a134dc%211014
gmc63 Kirjoitettu 23. Toukokuuta, 2015 Kirjoitettu 23. Toukokuuta, 2015 Mulla oli katti tukossa ja ääni ihan erillainen eikä vetoja.Auto oli 93 Z 28
Nupa Kirjoitettu 23. Toukokuuta, 2015 Kirjoitettu 23. Toukokuuta, 2015 Pahalta kuulostaa... katso nyt ensiksi ne öljyt, sitten venakopat pois ja tsekkaus onko kaikki paikallaan ja ehjää ja ehkä sitten vielä imusarja pois ja nostajat pois.
CamKin Kirjoitettu 23. Toukokuuta, 2015 Kirjoittaja Kirjoitettu 23. Toukokuuta, 2015 En taida kovin isoihin purkutöihin itse ruveta öljyjen tarkastus ja venttiilikopat siihen saa jäädä, koska olisi kasattavakin takaisin. Minkä kuuloinen on terve moottori onko videota?
letkume Kirjoitettu 23. Toukokuuta, 2015 Kirjoitettu 23. Toukokuuta, 2015 En taida kovin isoihin purkutöihin itse ruveta öljyjen tarkastus ja venttiilikopat siihen saa jäädä, koska olisi kasattavakin takaisin. Minkä kuuloinen on terve moottori onko videota? Tuo sun video kuulostaa paljolti samalta, kun mun kuulosti levinneillä pakosarjan tiivisteillä. Juuri viime viikolla vaihdoin toisen tai viidennen tiivisteen tuohon omaan 94seen. Katti käy mulla autossa n kerran vuodessa juuri tämän takia.
Recommended Posts
Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään
Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun
Luo käyttäjätili
Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!
Luo uusi käyttäjätiliKirjaudu sisään
Sinulla on jo käyttäjätili?
Kirjaudu sisään