Kolmio Kirjoitettu 26. Kesäkuuta, 2019 Kirjoitettu 26. Kesäkuuta, 2019 Päivitin autoon (vm. 1989 Firebird Formula) uudet ilmastointilaitteen vehkeet. Laitteille käy tavanomainen R134a-kylmäaine, joten muina miehinä menin autohuoltoon aineita täyttämään. Eipähän vain onnistukaan. Aiemmin opin, että R134a-ainetta tuuttaavassa täyttölaitteessa on erilaiset kiinnitysviritykset kuin alkujaan R12-aineelle tehdyissä venttiileissä. Vähän samanlainen ero kuin yrittäisi perinteisellä polkupyörän pumpulla ilmaa autonrenkaisiin. Firebirdin ilmastointilaitteen täyttöventtiileihin tarvitsi siis erityiset adapterit, jotta täyttökoneen saa kiinni. Hankin sitten sellaiset, joiden oli määrä olla passelit: https://www.sherco-auto.com/gm-r12-to-r134a-retrofit-kit-each.html. Täyttökonetta ei kuitenkaan saanut vieläkään täyttöpuuhiin, sillä "korkeapaineen" puolen adapteri jätti venttiilin sielun liika alas. Luulin ja kuvittelin, että siihen adapteriin itseensä kierretään sielu ja alkuperäinen otetaan alempaa itse venttiilistä pois, mutta asentajaukko oli eri mieltä. Lopputulos on, että kylmäaineiden täyttöä ei voinut tehdä, koska venttiilineulaa ei saanut täyttövehkeen suuttimella painettua alas ja kylmäaineita siten sisään. Se adapteri näet jätti sielun noin senttiä alemmas kuin normaalisti. Toinen täyttöaukko, matala puoli, taas ei ole vaihtoehto, koska iskunvaimentimen pää on liika lähellä sitä - kylmäainekoneen suutin ei mahtuisi siihen väliin. Se täyttösuulake pitäisi olla 90 asteen kulmassa, jotta tuo onnistuisi. Tämä ilmastointilaitteen toimivaksi saaminen on ollut melkoisen tuskainen projekti parin vuoden mittaan, enkä ikänä olisi uskonut homman tyssäävän näin mitättömän tuntuiseen asiaan. Onko kukaan muu törmännyt tällaiseen merkilliseen ongelmaan ja jos, niin onko siihen löytynyt jotain ratkaisua? Jos olemassa olevat vehkeet eivät kerta kaikkiaan sovellu asiaan niin onko olemassa korkean puolen adapteria, johon mikä tahansa kylmäaineen täyttökone kävisi kiinni ja hoitaisi homman? Nähdäkseni noilla alkuperäisillä venttiileillä toki onnistuisi lykkiä sisään Isceon-kylmäainetta, mutta se on huomattavasti kalliimpaa ja myös saatavissa kovin harvasta paikasta. Toki sekin vaihtoehto lämmittää, kunhan vehkeen viimein saisi toimintakykyiseksi, mutta ehdin jo iloita "halvan" R134a-aineen käyttömahdollisuudesta. Yritän tällätä tähän postin oheen kuvat, jossa näkyvät ne venttiilit adapterien kera sekä erikseen se adapteri, johon sielua ei saa laitettua kiinni vaan se jättää neulan liika alas. Sisäkierteet kyllä siitä adapterista löytyvät, mutta ne on meinattu hattua varten.
letkume Kirjoitettu 26. Kesäkuuta, 2019 Kirjoitettu 26. Kesäkuuta, 2019 https://www.ebay.ca/dsc/i.html?_sacat=0&_nkw=r12+to+r134a+retrofit+kit Täytyy laittaa retrofit -venttiilit. Isceon on parempi, kannattaa maksaa se muutama kymppi ekstraa.
mikke Kirjoitettu 26. Kesäkuuta, 2019 Kirjoitettu 26. Kesäkuuta, 2019 eikä mahu tohon matalapaine nippaan vaikka ton iskarin ylämuovi kupin irrottaa?
Kolmio Kirjoitettu 26. Kesäkuuta, 2019 Kirjoittaja Kirjoitettu 26. Kesäkuuta, 2019 Letkumen laittamaan linkkiin: nähdäkseni juuri tuollaiset adapterit autossa onkin. Noissa näyttää olevan sama puute, että se sielu jää liika syvälle, eikä täyttölaitteen suutin yllä sinne. Matalapaineen puolelle ei tosiaan ainakaan tuossa firmassa ollut kylmäkone mitenkään taipunut, vaikka iskarin pään suojuksen otti irti.
letkume Kirjoitettu 26. Kesäkuuta, 2019 Kirjoitettu 26. Kesäkuuta, 2019 Letkumen laittamaan linkkiin: nähdäkseni juuri tuollaiset adapterit autossa onkin. Noissa näyttää olevan sama puute, että se sielu jää liika syvälle, eikä täyttölaitteen suutin yllä sinne. Matalapaineen puolelle ei tosiaan ainakaan tuossa firmassa ollut kylmäkone mitenkään taipunut, vaikka iskarin pään suojuksen otti irti. Vaihda tuo kuivain R134A malliin. Se kuuluu jokatapauksessa vaihtaa. EDIT: korjaan, tuo on uusi 134 malli. Etsi putiikki, jossa paremmat vehkeet.
Kolmio Kirjoitettu 26. Kesäkuuta, 2019 Kirjoittaja Kirjoitettu 26. Kesäkuuta, 2019 Vaihda tuo kuivain R134A malliin. Se kuuluu jokatapauksessa vaihtaa. EDIT: korjaan, tuo on uusi 134 malli. Etsi putiikki, jossa paremmat vehkeet. Kieltämättä kävi kyllä mielessä, että olikohan siellä huollossa jotenkin vaillinaiset vehkeet. Kaksikin jamppaa asiaa pähkäili, mutta eivätpä ainakaan ääneen sanoneet, että jossain muualla voisi löytyä tuollaisellekin adapterille istuvia laitteita. Pikemminkin sanoma oli, että täyttölaitteet ovat saman standardin mukaisia eli kun tuolla ei täyttö onnistunut niin ei pitäisi onnistua muillakaan koneilla. Että ainoa ratkaisu olisi löytää toisenlainen adapteri, jossa se sielu olisi ylempänä.
letkume Kirjoitettu 27. Kesäkuuta, 2019 Kirjoitettu 27. Kesäkuuta, 2019 Kieltämättä kävi kyllä mielessä, että olikohan siellä huollossa jotenkin vaillinaiset vehkeet. Kaksikin jamppaa asiaa pähkäili, mutta eivätpä ainakaan ääneen sanoneet, että jossain muualla voisi löytyä tuollaisellekin adapterille istuvia laitteita. Pikemminkin sanoma oli, että täyttölaitteet ovat saman standardin mukaisia eli kun tuolla ei täyttö onnistunut niin ei pitäisi onnistua muillakaan koneilla. Että ainoa ratkaisu olisi löytää toisenlainen adapteri, jossa se sielu olisi ylempänä. Jenkkikorjaamoilla jos on vehkeet, niin he saa kamat sisään. Isceon on kyllä parempi aine. Kannattaa kysellä eri paikoista missä vois onnistua, ei pitäisi olla taikatemppu, jos liittimet on oikeat.
Kolmio Kirjoitettu 27. Kesäkuuta, 2019 Kirjoittaja Kirjoitettu 27. Kesäkuuta, 2019 https://www.ebay.ca/dsc/i.html?_sacat=0&_nkw=r12+to+r134a+retrofit+kit Täytyy laittaa retrofit -venttiilit. Isceon on parempi, kannattaa maksaa se muutama kymppi ekstraa. Tölläsin nyt vielä tarkemmin noita Ebay-linkissä olleita kohteita. Huomasin, että ainakin tässä kohteessa https://www.ebay.ca/itm/264294409442 korkeapaineventtiilin adapterissa näyttää olevan oma sielu sisällä. Kaiken järjen mukaan tämä on juuri nyt se ongelma, miksi mun vempelettä ei eilen saatu koneeseen kiinni. En tiedä onko tuon tapauksessa tarkoitus, että alkuperäisen venttiilin sielu poistetaan vai jääkö se aloilleen ja adapterin neula avaa sen alas työntyessään. Mikähän mahtaa olla kierre tuossa Firebirdin alkuperäisessä venttiilissä? Näitä myynnissä olevia adaptereita kun on moneen lähtöön ja sopivasti General Motorsilla on oma jengansa. Mitä siihen Isceoniin tulee niin aivan vahva vaihtoehto senkin käyttö on. Murheena vain on huono saatavuus - ilmastointihuoltoja tekevät firmat eivät näy edes netissä mitenkään erikseen mainostavan, että Isceonia olisi saatavilla. Tai sitten sitä ei yksinkertaisesti ole kuin hyvin harvassa paikassa.
TransNAM Kirjoitettu 27. Kesäkuuta, 2019 Kirjoitettu 27. Kesäkuuta, 2019 Vähän täyttövehkeistä riippuen mutta jos yhdellä liitännällä haluaa täyttää niin yleensä nimenomaan matalapinepuolelta. Liitin on täysin standardi eli yleismallin letkut kierrepäillä käy suoraan. Liittimessä vaan pitää olla "tinni" mikä avaa venttiilin. Jos ei moista letkua pajalta löydy niin oli väärä paja Lisäys: Ainakin 3gen vakiona on yleisliitin.
Kolmio Kirjoitettu 27. Kesäkuuta, 2019 Kirjoittaja Kirjoitettu 27. Kesäkuuta, 2019 Vähän täyttövehkeistä riippuen mutta jos yhdellä liitännällä haluaa täyttää niin yleensä nimenomaan matalapinepuolelta. Liitin on täysin standardi eli yleismallin letkut kierrepäillä käy suoraan. Liittimessä vaan pitää olla "tinni" mikä avaa venttiilin. Jos ei moista letkua pajalta löydy niin oli väärä paja Lisäys: Ainakin 3gen vakiona on yleisliitin. Kyllä niillä eilisillä pajan jampoilla täytyi tuollainen "tinniletku" olla, mutta kynnys oli siinä, kuinka syvälle se letkun sisällä oleva metallilärpäke ulottuu. Kun sen väliin tulleen adapterin takia sielun päähän on ollut matkaa varmaan sentin verran. Normaalioloissahan tikkunen taitaa suorastaan koskea sieluun (aika runollista) heti kun letkun on kiertänyt paikalleen. Kaiken järjen mukaan siinä adapterissa itsessään kärsisi olla sielu, mutta tähänpä sitä ei mitenkään saa ruuvattua. Tuossa alempana Ebaysta esittelemässäni tapauksessa asia oli toisin. Mutta mitä nyt pariin jenkkivaraosafirmaan tänään soitin niin kummassakin on myynnissä juuri tätä, joka mullakin on, ettei omalla sielulla varustettua.
Kolmio Kirjoitettu 1. Heinäkuuta, 2019 Kirjoittaja Kirjoitettu 1. Heinäkuuta, 2019 Jatkanpa vielä pätkän verran: pitää kysyä tietävämmiltä arviota! Voisikohan tämä nyt olla oikeanlainen korkeapaineen adapteri tuohon Firebird Formulaani: https://ecatalog.smpcorp.com/FS/#/vehicles/parts/num/59978?type=s. Siinä näyttää olevan neula mukana ja toivoa sopii, että kierrekin on oikea. Valmistajakin on sama kuin uusimillani ilmastoinnin osilla, ja sitä saisi ihan kotimaasta.
Pete65 Kirjoitettu 1. Heinäkuuta, 2019 Kirjoitettu 1. Heinäkuuta, 2019 https://www.adita.fi/verkkokauppa/tuote/7108239564-muutossarja-r12-r134-gm Tuollaisen laitoin omaan Pontiaciin viime kesänä ja hyvin onnistu täyttö paikallisessa liikkeessä.
Kolmio Kirjoitettu 1. Heinäkuuta, 2019 Kirjoittaja Kirjoitettu 1. Heinäkuuta, 2019 https://www.adita.fi/verkkokauppa/tuote/7108239564-muutossarja-r12-r134-gm Tuollaisen laitoin omaan Pontiaciin viime kesänä ja hyvin onnistu täyttö paikallisessa liikkeessä. Tuo on justiinsa sama sarja jonka itsekin hankin muutama viikko sitten. Korkeapainepuolen adapteri ei kuitenkaan toimi, koska siinä ei ole omaa sielua - olen asiaa nyt useammastakin paikasta varmistellut ja näin se tuntuu olevan. Vastaavasti matalapaineadapteria ei voi käyttää, koska se on vain senttien päässä iskarin yläpäästä, eikä täyttölaitteen liitin mahdu siihen väliin mitenkään. Joten nyt ajattelinkin tuolla aamusella pistämälläni linkillä, että mahtaisikohan se yksittäinen adapteri sopia korvaamaan "sieluttoman" korkeapainepuoleen yksilön.
Juggis Kirjoitettu 25. Heinäkuuta, 2019 Kirjoitettu 25. Heinäkuuta, 2019 Minkähän hintaista tuo R134 nykyään on? Viime kesänä se oli kallista ja siitä oli pulaa. Sivuhuomautuksena: R12 järjestelmään sopii ilman muutoksia RS-24 kylmäaine. Se on toiminut minulla ihan moitteetta täytöstä lähtien.
Chevy Kirjoitettu 26. Heinäkuuta, 2019 Kirjoitettu 26. Heinäkuuta, 2019 Minkähän hintaista tuo R134 nykyään on? näytti olevan Aditassa 12.kg pullo 460€
TexFinn Kirjoitettu 26. Heinäkuuta, 2019 Kirjoitettu 26. Heinäkuuta, 2019 näytti olevan Aditassa 12.kg pullo 460€ Eiko yhtaan pienemmassa saa?
Chevy Kirjoitettu 26. Heinäkuuta, 2019 Kirjoitettu 26. Heinäkuuta, 2019 Eiko yhtaan pienemmassa saa? tääl ei oo niitä "hiuskiinnepurkkeja" kuten teillä on
TexFinn Kirjoitettu 26. Heinäkuuta, 2019 Kirjoitettu 26. Heinäkuuta, 2019 tääl ei oo niitä "hiuskiinnepurkkeja" kuten teillä on WTF??? Just jokunen viikko sitten heitin purkillisen 134:sta tyttaren X3:seen kun oli alkanut vahan lampenemaan. Hyvin kylmenee taas. Muutama purkki R12:stakin on varmuuden vuoksi hyllyssa jos sattuu joskus tarviimaan...
gmc63 Kirjoitettu 27. Heinäkuuta, 2019 Kirjoitettu 27. Heinäkuuta, 2019 tääl ei oo niitä "hiuskiinnepurkkeja" kuten teillä on kaveri tilannut Ruåtsista ja kun ollut rompetoreja käynyt hakemassa sovitusti
letkume Kirjoitettu 27. Heinäkuuta, 2019 Kirjoitettu 27. Heinäkuuta, 2019 kaveri tilannut Ruåtsista ja kun ollut rompetoreja käynyt hakemassa sovitusti Saako tilattua suoraan? Muistaakseni postilla rajoituksia kuskauksessa.. WTF??? Just jokunen viikko sitten heitin purkillisen 134:sta tyttaren X3:seen kun oli alkanut vahan lampenemaan. Hyvin kylmenee taas. Muutama purkki R12:stakin on varmuuden vuoksi hyllyssa jos sattuu joskus tarviimaan... Juu, purkitettua paineilmaa (eli R134) saa myydä, mutta ei kylmäainetta :o >
gmc63 Kirjoitettu 28. Heinäkuuta, 2019 Kirjoitettu 28. Heinäkuuta, 2019 Saako tilattua suoraan? Muistaakseni postilla rajoituksia kuskauksessa.. Juu, purkitettua paineilmaa (eli R134) saa myydä, mutta ei kylmäainetta :o > Siihen en osaa sanoa mitään mutta ruåtsin hemmo on useasti Forssassa myymässä
Kolmio Kirjoitettu 30. Elokuuta, 2019 Kirjoittaja Kirjoitettu 30. Elokuuta, 2019 Palaanpa tauon jälkeen aiheeseen. Edistystä on tapahtunut, vaikka uskomattoman sitkeässä on ihan lopullinen onnistuminen. Löytyi ihan oikeanlainen adapteri täyttöröörille, eikä edes maksanut montaa euroa. Sittemmin kuitenkin selvisi, että ainakin auton ilmastointijärjestelmän sisäkenno on susi. Siispä laitoin sen ja varmuuden vuoksi myös jäähdyttimen yhteydessä olevan kennon vaihtoon. Vain alumiiniputki, jossa on pari täyttöventtiiliä, on enää alkuperäinen - kaikki muut järjestelmän osat ovat uusia. Tänään pääsin viimein täyttämään järjestelmää r134a-kylmäaineella. Homma sujui hyvin, mutta niinpä vain yhä on jotain outoa: tuntuu selvästi siltä, että ilmastointilaitteen kompura pysyy päällä hetken, sammuu hetkeksi, taas käynnistyy ja sammuu. Se tekee tätä ihan kymmenien sekuntien välein. Ainakin parkissa ollessa myös toinen flekti veivaa edestakaisin samalla tavalla mitä kompura. Kylmää kyllä tulee, se on sentään hyvä uutinen. Nyt illan ratoksi aloin etsiskellä tietoa netistä, että mitä tämä veivaaminen voisi meinata. Ainakin parissa eri lähteessä mainitaan, että jos järjestelmässä on liian vähän tai liikaa kylmäainetta se voi tehdä noin. Ja samoin mainitaan, että tätä uudempaa ainetta sietäisi pistää vain 70-80 prosenttia alkuperäisestä määrästä. Siitäpä muistin, että tuota r134a-kamaa laitettiin sisään saman verran mitä alkuperäistä r12 on laitettu eli kilon verran. Sanoin siellä tilanteessa ääneen, että se kilo on meinattu alkuperäiselle aineelle, mutta täyttäjän mielestä saman voi nytkin pistää. Millähän todennäköisyydellä toosa pelleilee noin siksi, että sitä kylmäainetta on sisällä parisataa grammaa liikaa? Vai tuleeko muita ehdotuksia vian lähteestä mieleen? Tai onko tämä edes vika vaiko ominaisuus, että kompura käy noin lyhyitä aikoja ja joka muutoskohdassa se aiheuttaa hienonhienon kuin tönäyksen ajossa? Iso kysymys tietenkin on, että uskaltaako sitä ilmastointia käyttää edes lyhyempiä aikoja, tyyliin varttia kerrassaan, vai rikkooko tuo seilaaminen alta aikayksikön jotain konepellin alla olevaa?
mikke Kirjoitettu 30. Elokuuta, 2019 Kirjoitettu 30. Elokuuta, 2019 oma ajatus oli heti lukiessa et liikaa ainetta, tekee liikaa painetta eikä pysy päällä ku pätkii kaiken aikaa. se laskeeko ventiilistä pihalle vai käykö uudelleen täyttökonees on sit henk koht valinta
Kolmio Kirjoitettu 30. Elokuuta, 2019 Kirjoittaja Kirjoitettu 30. Elokuuta, 2019 oma ajatus oli heti lukiessa et liikaa ainetta, tekee liikaa painetta eikä pysy päällä ku pätkii kaiken aikaa. se laskeeko ventiilistä pihalle vai käykö uudelleen täyttökonees on sit henk koht valinta Sinne täyttömestaan pystyisin huomenna menemään uusiksi, mutta kieltämättä ottaisi pattiin ajella 80 kilsaa ylimääräistä (ehkä) siksi, että siellä ei ollut riittämiin asiantuntemusta tuosta mitoituksesta. Mutulla meni, mutta oliko se kuitenkaan väärä, niin enpä tiedä. Toisaalta taas sinänsä helppo toimenpide, omin päin aineen vähentäminen venttiilistä mietityttää, koska mulla ei ole minkäänlaista tuntumaa millainen suhaus olisi sellainen parisataa grammaa!
Juggis Kirjoitettu 30. Elokuuta, 2019 Kirjoitettu 30. Elokuuta, 2019 Tänään pääsin viimein täyttämään järjestelmää r134a-kylmäaineella. Homma sujui hyvin, mutta niinpä vain yhä on jotain outoa: tuntuu selvästi siltä, että ilmastointilaitteen kompura pysyy päällä hetken, sammuu hetkeksi, taas käynnistyy ja sammuu. Se tekee tätä ihan kymmenien sekuntien välein. Ainakin parkissa ollessa myös toinen flekti veivaa edestakaisin samalla tavalla mitä kompura. Kylmää kyllä tulee, se on sentään hyvä uutinen. Nyt illan ratoksi aloin etsiskellä tietoa netistä, että mitä tämä veivaaminen voisi meinata. Ainakin parissa eri lähteessä mainitaan, että jos järjestelmässä on liian vähän tai liikaa kylmäainetta se voi tehdä noin. Ja samoin mainitaan, että tätä uudempaa ainetta sietäisi pistää vain 70-80 prosenttia alkuperäisestä määrästä. Siitäpä muistin, että tuota r134a-kamaa laitettiin sisään saman verran mitä alkuperäistä r12 on laitettu eli kilon verran. Sanoin siellä tilanteessa ääneen, että se kilo on meinattu alkuperäiselle aineelle, mutta täyttäjän mielestä saman voi nytkin pistää. Millähän todennäköisyydellä toosa pelleilee noin siksi, että sitä kylmäainetta on sisällä parisataa grammaa liikaa? Vai tuleeko muita ehdotuksia vian lähteestä mieleen? Tai onko tämä edes vika vaiko ominaisuus, että kompura käy noin lyhyitä aikoja ja joka muutoskohdassa se aiheuttaa hienonhienon kuin tönäyksen ajossa? Iso kysymys tietenkin on, että uskaltaako sitä ilmastointia käyttää edes lyhyempiä aikoja, tyyliin varttia kerrassaan, vai rikkooko tuo seilaaminen alta aikayksikön jotain konepellin alla olevaa? Minun omien kokemuksieni perusteella se "pätkiminen" on normaalia. Silloin kun ponun ilmastoinnissa oli kylmäainevajaus, kompressori kävi ihan vain tyyliin 5 sekuntia ja sitten taas seis ja ehkä 5-6 sekuntia välissä ja sitten taas 5 sekuntia. Apparin puolen sähkötuuletin kävi myös tyyliin 20 sekuntia ja sitten seis ja taas ehkä 20-30 sekuntia väliä ja taas tuuletin lähti pyörimään. Noh ilmastoinnin täytön jälkeen kompressorin toiminta muuttui, auton seisoessa kompressori alkoi olla päällä sen 20-30 sekuntia kerrallaan ja sitten taas ainakin saman verran pois päältä, samoin se apparin sähkötuuletin toimii jaksoittain. Piti selvitellä silloin että tuleeko järjestelmän toimia tuolla tavoin ja selvisi että se toimii normaalisti noin. Painekytkimet ohjaavat kompressorin ja sähkötuulettimen toimintaa. En usko että järjestelmä rikki menee. Uskaltaa käyttää. Varmaan pidempäänkin. Kyllä minä ainakin huomaan kaupunkiajossa heti koska kompressori on käytössä. Et kertonut tarkasti että miten pitkään kompressori on päällä ja miten pitkään poissa päältä, se tieto voisi helpottaa pohdintaa siitä onko kyseessä ominaisuus vai vika. Voi olla liikaa ainetta...
Recommended Posts
Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään
Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun
Luo käyttäjätili
Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!
Luo uusi käyttäjätiliKirjaudu sisään
Sinulla on jo käyttäjätili?
Kirjaudu sisään