Jump to content

Juhiksen Trans Amin pitkäveteistä entisöintiä '91


Recommended Posts

Kirjoitettu

Morjensta,

 

Kirjoitellaanpas pientä projektitopiccia, kun tämänkesäisessä ostoksessa tosiaan riittää projektoitavaa, valmistumisaikataulua ei ihan kiveen ole uskaltanut vielä kirjoittaa, vaikka auto kyllä ajamalla kotiin tulikin.

 

Joskus parikymppisenä oli kesäautona vuoden 1984 Camaro Z-28, johon sitten vielä piti vaihtaa Trans Am GTA:n 5.7 TPI alkuperäisen 5.0 H.O:n tilalle. Jälkeenpäin ajatellen ei ehkä ollut mitään järkeä, ja ainakin auton myydessä viimeistään konkretisoitui ettei koneen vaihtossa ainakaan mitään taloudellista järkeä ollut. Mutta autona kiva vaikka olikin silloinkin (vuonna 1998) jo vähän parhaat päivänsä nähnyt, mutta targa ja V8:n äänet jäi mieleen.  8) GTA silloinkin haaveena oli, mutta ei silloinen budjetti ihan kohdannut autojen pyyntihintoja.

 

Tämän jälkeen on monenmisia käyttö- ja harrasteautoja tullut omistettua, ja tulikin yhden myyntikuvan perusteella lähdettyä katsomaan muutaman kymmenen kilometrin päähän paikanpälle myytävää 1991 Trans Amia. Noh, jonkunlainen deja-vu -ilmiö oli taas ilmassa, parhaat hetkensä oli ehkä tämäkin menopeli nähnyt. Ajattelin kuitenkin että ehkäpä tämä olisi pelastettavissa ja myyjän kanssa päästiin jonkinmoiseen yhteisymmärrykseen ostohinnastakin.

 

Autoa käytiin noutamassa tarrakilvillä seuraavalla viikolla, ainakin noutoapuna olleella kaverilla tuntui olevan hymy herkässä, jotta mitähän taas onkaan hemmo ostanut. Pakoputkesta oli liene pudonnut tielle viimeinen äänenvaimennin, joten paljon melua vähän menoa.  :D Kaapeleilla käyntiin sillä sivunapa-akku oli virtansa luovuttanut jo muualle. Yllättävän hyvin toimi ja liikkui edelliset puoli vuotta seisseeksi autoksi. Ensimmäinen välietappi Susikosken kahvilassa.

 

Trans-Am-01.jpg

 

Kahvien jälkeen taas kaapeleilla käyntiin, akku ei pitänyt yhtään virtaa sisällään, mutta toisaalta valoistakin toimi harvempi niin kesäillassa ei virtaa mennyt niin paljoa, joten matka jatkui.

Kirjoitettu

Vaikkei auto se joskus himoitsemani GTA ollutkaan eikä edes TPI-koneella, sai pelastusvietti kuitenkin vallan. Auto oli viettänyt Suomessa pitkän aikaa, ikäviä merkkejä oli lohkolämmittimen pistoke puskurissa, voi päätellä että on nähnyt myös talvea.

 

Huonoja puolia riitti autoa kiertelemällä, tosin lisää huomiota ei vielä tullut ja kaikki oli havaittavissa jo ostopaikallakin katsellessa. Etupuskuri oli rei'itetty "Talmu"-parkeille, pitää tutkia saako lasikuidutettua umpeen, muisteken että tuo etupuskurimateriaali ei ole muovihitsattavissa, vaan sulanee käsiin. Joku osannee lonkalta heittää varmaksi?

 

Toinen etusumuvalo puuttui, etulokasuojien sisäpokkauksissa ruostetta, vasemmassa takapyöränkaukalossa ainakin yksi näkyvä reikä, peilit oli karseat lapiomallit, takavalot ei omaan silmään sattuvaa Euro/Formula-mallia, takaluukku ei mennyt täysin kiinni, ja kaiken lisäksi jokaisessa pellissä oli jotain maalivaurioita tai paikkamaalausta joten aikalailla ylimaalaustakin vehje olisi vaille.

 

Trans-Am-05.jpg

 

Jotain hyvääkin kuitenkin, sisusta vaikutti ehjältä vaikkakin likaiselta, sisäkatto ei roikkunut, ja auto oli myös targa-katolla, kuten ensimmäinenkin 3. Generaation edustaja parikymmentä vuotta aiemmin.

 

Trans-Am-03.jpg

 

 

Lisäksi mukana tulivat Trans Amin, tai yhtälailla eri värissä GTA:nkin orggisvanteet hyvässä kunnossa ilman kanttarijälkiä. Näitä odottanee ranttien kiillotus ja kultainen väri keskiöristikoihin, kuten alkujaankin T/A:ssa saanut valita keskiöt joko mustina tai kullanvärisinä, GTA:ssa alkujaan ollut kullanväriset.

 

Trans-Am-06.jpg

 

Mukana tuli lisäksi hyvässä kunnossa ja maalissa oleva alkuperäinen T/A:n bumerangitakaspoileri, joka ei kuitenkaan jostain syystä ollut paikallaan.

 

Kirjoitettu

Tekniikkahan oli suht koht alkuperäiseltä ilmanputsaria lukuunottamatta vaikuttava 305 TBI + TH700. Letkujen määrästä päätelleen suurempaa saastelaitteiden keventämistä ei oltu harrasteltu ja ilmastointikin puhkui kylmää kotimatkalla.

 

Trans-Am-04.jpg

 

Tekniikalle ei ole tarkoitus perushuollon lisäksi tehdä sen kummempaa, kovempaa menevät auto on erikseen, ja tässä ajattelin tähdätä vain cruising-käyttöön. Silmäilin mahdollisuutta muuttaa ruiskutusjärjestelmä OEM-hengessä TBI => TPI, kun noita ruiskukilkkeitä vaikuttaisi olevan jonkun verran tarjolla useimpien siirtyessä suoraan LSx-moottoreihin, mutta siinäkin vaikuttaa olevan oma puuhastelunsa että sähköisestikin järjestelmän saisi pelaamaan ilman tarvike-moottorinohjauksia. Tehojen puolesta tuossa muutoksessa ei ole perusteita, ajatus on kuitenkin pitää auto sellaisena kun se periaatteessa olisi voinut olla vuonna 1991.

Kirjoitettu

Vaikka suurin projektointi tämän auton osalta olikin tarkoitus siirtää talveen, tilailin kuitenkin jo valmiiksi osia selkeimpiin puutteisiin eli RockAutosta Magnaflown takapöntön ja ulostulot

 

Trans-Am-02.jpg

 

...ja eBaystä väliputken katilta taaksepäin, jos autoa kuitenkin käyttäisi tänävuonna jo leimalla, niin saisi vähän lisäosviittaa mitä puutteita katsastusmiehen näkökulmasta on.

 

Trans-Am-07.jpg

 

Loppuviikosta olisi tarkoitus saada putki alle ja katsoa miten pyöränkotelon ruostereikä korjataan ja onko niitä enemmältikin auton alla, ostopaikalla ei oikein päässyt auton alle katsomaan. Projektitarina siis jatkuu...

Kirjoitettu

m/

Tervetuloa, siinähän on jo projekti hyvällä alulla!

Kirjoitettu

Onnittelut uudesta pelistä ja mustat Trans Amithan aina rokkaa!  m/ \m/

Kirjoitettu

Kiitoksia vaan tervetuliaispuheista.  :)

 

Takapään verhoilupaneleita purkaillessa tuli eteen optiokoodilista. Optioiden määrästä luuli että kyseessä olisi paremminkin varusteltu auto. Ei periaatteessa ole noihin aikoihinkaan lie Amerikkalaisissa ollut "kaikki herkut vakiona".

 

Trans-Am-Optiot.jpg

 

Erikoista sinänsä on ettei autossa ole Cruisea, joku on säästänyt aikanaan.

 

Varustelista aukiluettuna:

 

Trans-Am-Optiot-aukiluettuna.jpg

 

Ei suurempia yllätyksiä, mahdollisesti kuitenkin WS6-keskimerkkiset ristikkovanteet ovat auton alkuperäiset tai ainakin vastaavat.  8)

Kirjoitettu

m/

Mulla oli tekniikaltaan vastaava 89 eli ei facelift, mutta sulla näyttäis olevan lukkoperä.

Oli luotettava, mutta kovin kiire tuon koneen kans ei parane olla.

Anyway ruisku mun mielestä plussaa...

  • 1 month later...
Kirjoitettu

Pientä etenemistä tämänkin kanssa. Alle kurkkimalla voinee havaita että onhan tämä joskus paremmassakin hapessa ollut. Alkuun kuitenkin selkeimmän vian kimppuun eli pakoputken uusinta katilta taaksepäin.

 

Trans-Am-09.jpg

 

Trans-Am-08.jpg

 

Ulkoistin häpeilemättä tämän työvaiheen, kun omassa tallissa ei ole nosturia, ja tuon keskipätkän taivuttaminen taka-akselin päälle tutkailujen perusteella vaatisi saada auton suht ylos, tai vaihtoehtoisesti pudottaa taka-akselia alaspäin.

 

Trans-Am-10.jpg

 

Tässä putket hahmoteltuna paikalleen, pientä trimmailua jäi vielä itsellekin, mutta ovat ainakin hehtaareilla.  :)

 

Trans-Am-11.jpg

 

Myös omaan silmään sattumattomien Euro-kilpien tilalle tilasin vanhanmalliset lyhyet kilvet. Kumma kyllä niitä pienifonttisia lyhyitä samalla tunnnksella ei saanut puhumalla, vaikka vastaavia onkin tullut Jenkkiautoissa vastaan.  ::) Noh, peltisaksilla varmaan saa nekin sopimaan...

Kirjoitettu

Samalla kun auto nyt oli pukeilla, niin löytyi arvatenkin vähän muutakin ajan patinaa....

 

Trans-Am-13.jpg

 

Onneksi suht läheltä löytyi ehjenpääkin peltiä:

 

Trans-Am-14.jpg

 

Ei nyt kaikkein siistein lopputulos, mutta toiminee auton alapuolella katseilta suojassa.  8)

 

Trans-Am-15.jpg

 

Pitää kontata alustaa vielä talven aikana tarkemmin tallissa läpi, tuo tuppasi olla pahin alapuolella ollut ruostevaurio, vasemmassa takapyöränkaaressa oli toinen, joka pellitettiin uusiksi samalla kertaa.

Kirjoitettu

Jos öljynsuodatinkin on ruosteessa, niin voisi ajatella myös perushuollon sopivan talven ohjelmaan, vaikka teknisesti auto tuntuikin toimivan hakumatkalla....

 

Trans-Am-12.jpg

 

Parit fiilistelykuvat vielä pihalla ja seuraavaksi auto talliin ja kasailemaan ToDo-listaa. Märässä moni auto näyttää paremmalle...

 

Trans-Am-16.jpg

 

Trans-Am-17.jpg

 

Vanteet, etuparkit, kilvet, takasiiven puute eivät omaan silmään satu ollenkaan, joten ne ainakin työlistalla. Samaten pakoputkien päädyt on vähän persoonallisen näköiset.

Kirjoitettu

Purkasin penkit ja loput sisusta pihalle ja pesin ne mäntysuovalla ja juuriharjalla sekä painepesurilla. Pihalla kuivahtamisen jälkeen siirsin sisustan viikoksi n. 32 asteiseen pannuhuoneeseen, jonka jälkeen se saikin siirtyä lakanoiden alle odottamaan takaisinasennusta.

 

Seuraavan sukupolven insinöörit ovat tutkimassa projektia. Sai hyväksynnän kun selvisi että autossa tulee olemaan myös takapenkit pikkupojille.  m/ m/

 

Trans-Am-18.jpg

 

 

Mallailin vielä ristikkovannetta alle, selkeästi parempi, vaikka toki tuumaa isompana ja vähän madallettuna voisi olla vielä parempi (ja rengasvalikoimatkin moninkertaistuisivat 245/50R16-kokoon verrattuna).

 

Trans-Am-19.jpg

 

Projekti jatkuu taas jonkun ajan kuluttua...

Kirjoitettu

Kyllä on huomattavasti paremmat nuo toiset vanteet  m/ Tuo öljynsuodatin on kyllä paha  ;D

Kirjoitettu

Autoa huolella painepesurilla pestessä tuli huomattua (tai pikemminkin sen jälkeen) että repsikan jalkatilaan oli ajautunut vettä. Targan tiivisteet kuitenkin näyttävät ehjiltä, onko kenellään kokemusta mistä tuonne näissä yleensä vettä voisi tulla? Pesin autoa myös konehuoneen puolelta ennen talliin siirtoa, joten on voinut mennä sieltäkin. Lähinnä vastaisen varalle, vai uskaltaako fbodyjä ottaa katon alta pois vain kuivina päivinä?  ???

 

Kysymys 2: Jos autoon tarvisi:

- Ulkopeilit (Virtaviivaisemmat mallit)

- 1986-1992 Trans Amin / GTA:n takavalot (Tiedän että noita on kahta mallia, mutta kummat vaan on kauniimmat kun nykyiset)

- Muodossaan olevan etupalan

 

Mistä lähtisitte näitä metsästämään? Peilit ja valot tulee varmaan postilla vaikka mistä suht kohtuuhintaan, mutta etupala on sen verran iso että rahdit voi yllättää ainakin Atlantin takaa. Onko Euroopassa mitään Jenkkeihin erikoistuneita purkaamoita? Monet ei varmaan kuitenkaan joka nippeliä jaksa esim. eBay:hyn listat vaikka sieltä tilaaminen olisikin helppoa.

Kirjoitettu

Autoa huolella painepesurilla pestessä tuli huomattua (tai pikemminkin sen jälkeen) että repsikan jalkatilaan oli ajautunut vettä. Targan tiivisteet kuitenkin näyttävät ehjiltä, onko kenellään kokemusta mistä tuonne näissä yleensä vettä voisi tulla? Pesin autoa myös konehuoneen puolelta ennen talliin siirtoa, joten on voinut mennä sieltäkin. Lähinnä vastaisen varalle, vai uskaltaako fbodyjä ottaa katon alta pois vain kuivina päivinä?  ???

 

Kysymys 2: Jos autoon tarvisi:

- Ulkopeilit (Virtaviivaisemmat mallit)

- 1986-1992 Trans Amin / GTA:n takavalot (Tiedän että noita on kahta mallia, mutta kummat vaan on kauniimmat kun nykyiset)

- Muodossaan olevan etupalan

 

Mistä lähtisitte näitä metsästämään? Peilit ja valot tulee varmaan postilla vaikka mistä suht kohtuuhintaan, mutta etupala on sen verran iso että rahdit voi yllättää ainakin Atlantin takaa. Onko Euroopassa mitään Jenkkeihin erikoistuneita purkaamoita? Monet ei varmaan kuitenkaan joka nippeliä jaksa esim. eBay:hyn listat vaikka sieltä tilaaminen olisikin helppoa.

No South West Trade hämeenlinnassa sillä on aikaslailla purku usa pelejä kysy sieltä olis ainaski helppoa jos löytyis  m/ ja Ruotsissa Usa Bildelar www.bildelarosby.se
Kirjoitettu

South West Trade hämeenlinnassa sillä on aikaslailla purku usa pelejä kysy sieltä olis ainaski helppoa jos löytyis  m/ ja Ruotsissa Usa Bildelar www.bildelarosby.se

South Westiltä kyselin heinäkuussa, ja vastasivat ettei oikein osaa sanoa mutta palataan asiaan kun purkumiehet palailevat lomiltaan, mutta kuulemma uusia F-Bodyjä ei kummemmin ole enää purkuun tullut joten ne ovat kuulemma jo aika purettuja.

 

...ja eivät siis vielä ole ilmeisesti lomilta palailleet kun ei ole mitään kuulunut... ::)

 

Tutustutaanpa Ruotsalaiseen, kiitos vinkistä.  :)

Kirjoitettu

Jos öljynsuodatinkin on ruosteessa, niin voisi ajatella myös perushuollon sopivan talven ohjelmaan

 

Kyllä taas hyvä esimerkki miten perseestä perus "jenkki on jees" -miehet on. Jos ei oo varaa tai viitseliäisyyttä investoida muutamaa kymppiä öljyyn ja filsuun silloin tällöin, niin bussikortti ainoa vaihtoehto näille sankareille.

Kirjoitettu

Kyllä taas hyvä esimerkki miten perseestä perus "jenkki on jees" -miehet on. Jos ei oo varaa tai viitseliäisyyttä investoida muutamaa kymppiä öljyyn ja filsuun silloin tällöin, niin bussikortti ainoa vaihtoehto näille sankareille.

 

m/

  • 4 months later...
Kirjoitettu

Pientä etenemistä projektissa on tapahtunut tänäkin vuonna. Ostin Kemppi MIG-hitsauskoneen vuoden vaihteessa, kun tuntuu että useampikin projekti on seisahtunut muutamien hitsaamista vaativien kohteiden vuoksi, eikä oikein kukaan tuttukaan ole tuntunut innostuvat pienistä talkoista, joten parempi varmaan opetella itse. Onneksi yksi osaava kuitenkin lupautui tulemaan neuvomaan alkuun hitsauksen saloihin ja saatiinkin Kumplavolkkariprojektista hitsattua muutamat kohteet ja sekin projekti etenemään.  :D

 

Kuplan projektoinnin ajaksi Pontiac sai luvan siirtyä ulkomajoitukseen kun ei valitettavasti kaikki kuitenkaan talliin mahdu. Luntakaan ei onneksi näillä leveysasteilla hurjasti ole tähän mennessä ollut, joten auto ei varmaan entistä pahemmaksi mennyt kun sisustakin oli purattu jo aikaisemmin pois kuivaan varastoon.

 

Trans-Am-20.jpg

 

Tässä lainassa yhdestä Bemarista jääneet seisotusvanteet, ehkei ihan tähän autoon parhaiten sopivaa tyyliä, mutta aina kannattaa testailla.  ::)

 

Trans-Am-21.jpg

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään
×
×
  • Luo uusi...