Joel Kirjoitettu 5. Tammikuuta, 2008 Kirjoitettu 5. Tammikuuta, 2008 Eli tommenen tulilntu. Historiaa autosta lyhyesti. Auto on tuotu muuttoautona Suomeen v. 1986, meidän perheelle auto ollut v. 1990 lähtien jolloin itse olin ½-vuotias. Autolla ajettu vain kesäisin, viimeiset ajot tapahtuivat vuonna 1993 jonka jälkeen vanhemmilta jotenkin muka auto "unohtu", kilvet palautettu 1994 jonka jälkeen sitten auto jäi totaalisesti vilttien alle lepäilee. Vanhemmat päättivät silloin että säästävät sitä minulle. Ja nyt auto on projektin alla minulla. Mittarissa on ~74 000mailia. Vikoja löytyy, isoin on että moottorista tulee "kolisevaa" ääntä (laakeri vikaa?), eikä lähde lämpimänä hyvin käyntiin, pari muuta pientä hassua vikaa, konepellissä syvänaarmu jonka aiheutti entinen tallikaverimme ja sitten ajovalojen toimivuus. Noihi kolinaa ja käynti juttuu olisko jtn apuja? Auto on käynnyt viimeksi tuolloin v. 1993 sen jälkee ei ole käytetty ollenkaan. Tavote on että kesällä auto olisi kunnossa ja kilvissä. Tämän hetkinen tilanne autolla on että viimeiset mutterin pyöritykset niin moottori ylös autosta, sen haluan tsekkaa läpi. Auton tulen pitämään täysin "orkkiksena". Mutta joskus sitten tekniikkaan päivityksiä. Kuva on vanha mutta tuossa kunnossa se on edelleen. Uusia kuvia tulossa myöhemmin kun pääsen talille. Mielestäni parhahaimmat vanteet mitkä sopii tähän autoon + rengastekstit. http://img228.imageshack.us/img228/7982/41840751pe5.jpg
Guest Ezzy Kirjoitettu 5. Tammikuuta, 2008 Kirjoitettu 5. Tammikuuta, 2008 Komee lookki, harvemmin noita enää näkee ja varsinkaan noin vähän ajettuja. Tervetuloa =) Otappa kuvia tosta teen keulan vilkku/parkki-yhdistelmävalosta, kiinnostais tietää millanen viritys tos on
TexFinn Kirjoitettu 5. Tammikuuta, 2008 Kirjoitettu 5. Tammikuuta, 2008 Natti peli! Ja viela jopa tarinakin tiedossa.
Pontus Kirjoitettu 5. Tammikuuta, 2008 Kirjoitettu 5. Tammikuuta, 2008 Pontiac kestää "Isältä pojalle" Hyvä tarina, ei moni vanhempi olisi tuollaista pojalleen säästäny. Moni laittanu lihoiksi hyviä AUTOJA. Minun poika on nyt kohta 11v. ja tuon mun -68 Ponun annan hänelle ( jos se nyt joskus valmistuu ), jos en heti omaksi ( haltijaksi ), niin ajettavaksi kuitenkin
pantera Kirjoitettu 5. Tammikuuta, 2008 Kirjoitettu 5. Tammikuuta, 2008 Mahtava juttu, Auto jolla on mielenkiintoinen historia ja varsinkin ne autot jolla on pitka perhehistoria ovat moninverroin kiinnostavampia kuin tavalliset lajitoverinsa. Kannattaa pitaa auto orkkiksena ja hienossa kunnossa Mullakin tuolla tallissa kokottaa se mun eka jenkki, joka ostin v -83,seka eka ameriikanmatkan tuliainen vuodelta-88, seka kikotin joka on kymmenen vuotta kestaneen muuttoautohakureissun syypaa joka ei edes ole muuttoauto , nama jaa mun pojille eika myyda ulkopuolisille
Mika Kirjoitettu 5. Tammikuuta, 2008 Kirjoitettu 5. Tammikuuta, 2008 Mahtava historia autolla Pidähän auto orkkiksena ja jatka perinteitä niin kuin vanhempasikin ovat tehneet Tässä tapauksessa ajele kuitenkin autolla enemmän Itsellä on myös samanlaisia ajatuksia oman pirssin kanssa eli tytär saanee auton sitten isompana
cam68 Kirjoitettu 5. Tammikuuta, 2008 Kirjoitettu 5. Tammikuuta, 2008 samanlaisia haaveita / toiveita mullakin tuon camaron suhteen.. tyttö nyt kohta 9v ja poika 7v.. ajettavaksi ainakin heti kun kortti on jos camaro vielä silloin omassa tallissa(toivottavasti on) pelottaa vaan ajatus et joku rahamies tai nainen tulee asioimaan sitä ennen.. mutta ei maalata nyt piruja seinille.. Hienokuntoinen auto sulla on.. saattaa olla aika moni paikka hieman kankeana noin pitkän seisomisen johdosta. mutta siitä ne herkistyy kun ruuvailee.
Joel Kirjoitettu 5. Tammikuuta, 2008 Kirjoittaja Kirjoitettu 5. Tammikuuta, 2008 Komee lookki, harvemmin noita enää näkee ja varsinkaan noin vähän ajettuja. Tervetuloa =) Otappa kuvia tosta teen keulan vilkku/parkki-yhdistelmävalosta, kiinnostais tietää millanen viritys tos on Otan kuvat kun pääsen talille.
pantera Kirjoitettu 5. Tammikuuta, 2008 Kirjoitettu 5. Tammikuuta, 2008 Noihin kolinoihin ja kayntivaivoihin voi loytya apua tutkimalla onko joku venttiilnostajissa jumissa ja jos auto on seissyt kauan on bensat pilalla ja sen takia kay jos kay..................... Ite tappelin eraan vessankans joka oli seissy parivuotta ladontakana, viikon illat saatelin ennen kuin uskoin etta tays tankillinen bensaa on pilalla. Uudet bensat ja kikotin alkas pelaan kuin paivana ensimmaisena
Joel Kirjoitettu 5. Tammikuuta, 2008 Kirjoittaja Kirjoitettu 5. Tammikuuta, 2008 Noihin kolinoihin ja kayntivaivoihin voi loytya apua tutkimalla onko joku venttiilnostajissa jumissa ja jos auto on seissyt kauan on bensat pilalla ja sen takia kay jos kay..................... Ite tappelin eraan vessankans joka oli seissy parivuotta ladontakana, viikon illat saatelin ennen kuin uskoin etta tays tankillinen bensaa on pilalla. Uudet bensat ja kikotin alkas pelaan kuin paivana ensimmaisena Tankin olen tyhjentänyt ja bensa haisi aivan kamalalle. Vanhempien aikana alakertaa jotain tehty, eivät muista enää tarkalleen mutta liittyi tuohon "kolinaan", mutta senkin jälkee "kolina" jatkui... Porukat enää muista auton liittyviä asioita tarkasti, jotain hämärästi. Mutta eiköhän asia selvii kun pääsee moottorin kimppuu.
Joel Kirjoitettu 5. Tammikuuta, 2008 Kirjoittaja Kirjoitettu 5. Tammikuuta, 2008 Kiitoksia kommenteista! Ja auto tullaan pitää täysin originaalina ulkoa ja sisäpuolta myöten, myös mankkaa myöten! Ja huolta tulen pitämään autosta! Mutta eka auto pelittää ja kilpiin sitten noita ulkokuoren ja sisustan muutamia "puutteita" laittaa kuntoon.
avogta-89 Kirjoitettu 5. Tammikuuta, 2008 Kirjoitettu 5. Tammikuuta, 2008 jos tarviit ajovalojen moottoreita niin mulla olis 2sarjaa ylimääräisenä
Joel Kirjoitettu 5. Tammikuuta, 2008 Kirjoittaja Kirjoitettu 5. Tammikuuta, 2008 jos tarviit ajovalojen moottoreita niin mulla olis 2sarjaa ylimääräisenä :: Pitäis pelittää mutta menty tekee jotain ihan hämäriä kytkentöjä, johtoja poikki ja johtoja menee. Onko ajovaloissa ollut releet? vai Sen näkösesti on ne valon releet laitettu, että "jälkiasennettu".
Cowboy Kirjoitettu 5. Tammikuuta, 2008 Kirjoitettu 5. Tammikuuta, 2008 alunperin ei oo releellä, jälkiasennus on. kun alunperin näis on ongelmana että valokatkaisija lämpee kun virta kulkee suoraan sen kautta
Cowboy Kirjoitettu 5. Tammikuuta, 2008 Kirjoitettu 5. Tammikuuta, 2008 että jos pelaa mutta asennukset on mitä on niin siisti niitä vähäsen mut anna olla releellä.
Joel Kirjoitettu 5. Tammikuuta, 2008 Kirjoittaja Kirjoitettu 5. Tammikuuta, 2008 että jos pelaa mutta asennukset on mitä on niin siisti niitä vähäsen mut anna olla releellä. Juu releet saa jäädä mutta pitää siistiä, että on omaa silmää paremman näköset.
avogta-89 Kirjoitettu 5. Tammikuuta, 2008 Kirjoitettu 5. Tammikuuta, 2008 mutta jos alkuperäiset kytkennät olisi niin se rasittaa katkaisijaa ainoastaan..... uusi mksaa us partsissa 35euroa
HFB Kirjoitettu 6. Tammikuuta, 2008 Kirjoitettu 6. Tammikuuta, 2008 aika siisti stoori, ja siisti auto. onnea nykyselle omistajalle tuollanen auton säilöminen on aika tuurista ja paikasta kiinni... enolla oli jemmassa yhessä ladossa vanha auto (joku ikivanha paku) niin siihen latoon löi vuosia sitten salama ja se paloi poroksi autoineen... onneks tää auto on ollu turvassa toivottavasti tulevana kesänä ajossa
Joel Kirjoitettu 6. Tammikuuta, 2008 Kirjoittaja Kirjoitettu 6. Tammikuuta, 2008 Komee lookki, harvemmin noita enää näkee ja varsinkaan noin vähän ajettuja. Tervetuloa =) Otappa kuvia tosta teen keulan vilkku/parkki-yhdistelmävalosta, kiinnostais tietää millanen viritys tos on Tossa kuvat. Kuulemma olis nuo valot Isuzu Kb avolavasta, näin faija muisteli. Mitä googletin niin näyttäis vastaavan samaa. http://img219.imageshack.us/img219/527/picture024nv0.jpg http://img233.imageshack.us/img233/245/picture014kg0.jpg http://img223.imageshack.us/img223/4281/picture018iw0.jpg
Joel Kirjoitettu 6. Tammikuuta, 2008 Kirjoittaja Kirjoitettu 6. Tammikuuta, 2008 aika siisti stoori, ja siisti auto. onnea nykyselle omistajalle tuollanen auton säilöminen on aika tuurista ja paikasta kiinni... enolla oli jemmassa yhessä ladossa vanha auto (joku ikivanha paku) niin siihen latoon löi vuosia sitten salama ja se paloi poroksi autoineen... onneks tää auto on ollu turvassa toivottavasti tulevana kesänä ajossa Kiitos! No tavote on että edes kilvet saisi kesän aikana. Siitä nyt lähetää liikkeelle. Ja tietysti kortti kans.
Joel Kirjoitettu 6. Tammikuuta, 2008 Kirjoittaja Kirjoitettu 6. Tammikuuta, 2008 Dodii jotain sain aikaseksi tänään, eli koneen sain ylös. Tästä jatketaan. Laitetaan vielä kuva perään. Tallikin on vaihtunut 1992 kuvasta tallin muuttu tapahtu tos 3-4 vuotta sitten. http://img134.imageshack.us/img134/1873/picture010vw0.jpg
Cowboy Kirjoitettu 7. Tammikuuta, 2008 Kirjoitettu 7. Tammikuuta, 2008 tsemppiä rojektiin! ...onneks on hyvät tilat tehdä!
HFB Kirjoitettu 7. Tammikuuta, 2008 Kirjoitettu 7. Tammikuuta, 2008 kieltämättä tilat näyttäs mainiolta...
Markus Kirjoitettu 7. Tammikuuta, 2008 Kirjoitettu 7. Tammikuuta, 2008 Ainaki on pirun valosa talli...
Recommended Posts
Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään
Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun
Luo käyttäjätili
Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!
Luo uusi käyttäjätiliKirjaudu sisään
Sinulla on jo käyttäjätili?
Kirjaudu sisään