BlackZ Kirjoitettu 26. Lokakuuta, 2006 Kirjoitettu 26. Lokakuuta, 2006 No niin, siis lähtökohtanahan oli toimiva Camaro. Ja siihen tein seuraavaa: - 19lb suuttimet vaihtu Ford Racing 30lb suuttimiksi - itse tehdyt tiivisteet runnereiden ylä- ja alapäähän - ECM modattu 30lb suuttimille Seuraavaksi kokeilin käyntiin, lähtihän se ja toimi jotenkin ja kävi mm. tyhjäkäyntiä ihan tasaisesti. Testilenkillä tuntui jotenkin vetelältä, huomasin pihassa että MAF:n johto oli irti. Laitoin sen paikalleen, mutta tyhjäkäynti hyppäsi tässä vaiheessa reiluun 1500rpm. Auto talliin ja runnereiden yläpään tiivisteet uusiksi (kun tuntui että olivat pikkusen huonosti tehdyt) ja testattu paineilmalla ja saippuavedellä että ainakin yläpäässä pitävät yläreunasta. Piti kiristää ihan julmetusti runnereiden yläosaa että kupliminen loppu tiivisteiden välistä! Seuraavana asensin Innovaten LC-1 laajakaistalambda systeemin. Tässä vaiheessa käytin alkuperäistä lambdaa pois paikaltaan, kun meinasin laittaa tuon laajakaistan siihen, mutta kulma olisi ollut huono. Joten asensin laajakaistan vänkärin puolelle siihen kohtaan putkistoon missä putket yhdistyvät. Alkuperäinen lambda jäi siis edelleen toimittamaan tietoa ECM:lle. Asensin tämän LC-1:n sen takia jo tässä vaiheessa, kun alkoi olla ongelmia ja tuntui että kone ei käy kunnolla. Saapahan ainakin seoksista tietoa että missä mennään. Auto käyntiin, kiekat hyppää pirun korkealle ja alussa näyttää seoksiksi 30:1 vaikka kone kiertää n. 2500rpm. Imusarjan kiristelyä ja bensapaineen säätöä ja tyhjäkäynti kiekat tipahtaa 1500rpm:ään. Seokset edelleen laihalla 20:1/1500rpm!!! Kun kierroksia nostaa yli kahteen tonniin, asettuu seokset kohdilleen (14.7:1 - 12.5:1) mennen rikkaammalle korkeammilla kierroksilla. Seuraavaksi nyppäsin MAF:lta piuhan pois ja käyntiin -> tyhjäkäynti asettuu n. 1000rpm tuntumaan mutta nyt seoksetkin on parhaiten kohdallaan näin alhaisilla kierroksilla, näyttää n. 15:1 - 18:1 ja kun pikkusen nostaa kiekkoja niin tipahtaa n. 13.5:1 tasolle. Edelleen yli 3500rpm kierroksilla menee rikkaalle noin 12:1. Mistä helvetistä johtuu että auto ei nyt meinaa käydä tyhjäkäyntiä?!?! :'( Epäilen tiivisteiden vuotoa (itsetehdyt), mutta tuo että auto käy PAREMMIN ilman MAF:ia on perin outoa..?!? Onneksi on nyt tuo LC-1, siitä on tosissaan apua seosten seuraamisessa. Mutta MISSÄ VIKA..??! Ahdinasennus pitäis alkaa mutta ei viiti ennenku auto käy.... Onko vika MAF:ssa, vuotavissa (?) tiivisteissä, suuttimissa, modatussa ECM:ssä vai missä..?
Guest pile Kirjoitettu 27. Lokakuuta, 2006 Kirjoitettu 27. Lokakuuta, 2006 onko sulla tuo lamra tarpeeksi syvällä niin että menee kunnolla putkeen (ilkulla oli sama ongelma että ei muka saanut pensaa vaikka auto tukehtui) otin rälläkällä puolii senttiä mutterista pois ja alkas mittari näyttämään oikein. ja sullahan ei ole sitten mitään ilmapumppu hässäköitä pelis ja pitääkö putki niin että ei saa sieltä mistään ilmaa.
88IROC Kirjoitettu 27. Lokakuuta, 2006 Kirjoitettu 27. Lokakuuta, 2006 Aika outoa. Ilmeisesti SES-syttyy kun otat Maffin narun irti joten mem-callin perus-arvoilla näyttäsi olevan aika lähellä oikeaa. Yleensähän boxi sekoilee noin kun jotain muutetaan ja boxilta ei oteta samalla sähköjä pois. Tarkista aluksi pysyykö bensanpaine tyhjäkäynnillä lähes samana koko ajan, muutos "lennossa" yleensä sekoittaa boxin. Alipaine letku plenumista olisi hyvä em. testin ajaksi ottaa irti säätimestä ja tulpata...
Guest pile Kirjoitettu 27. Lokakuuta, 2006 Kirjoitettu 27. Lokakuuta, 2006 "ja kun pikkusen nostaa kiekkoja niin tipahtaa n. 13.5:1 tasolle. Edelleen yli 3500rpm kierroksilla menee rikkaalle noin 12:1." tuo on ihan normalia jos meinaat saara voimaa koneesta niin seos suhde pitää olla tuo 12:1 ja tuo 13.5:1 on aivan oikea seos normaali ajolle jotta auto toimii. tuo 14.7:1 on lähinnä sellainen normaalin lamdan lukuarvo ja lämpöisen auton neutraali tasaisten kierrosten ajo arvo mutta tuolla arvolla et koskaan saa autostas voimaa ulos vaan kukkasia putkesta
BlackZ Kirjoitettu 27. Lokakuuta, 2006 Kirjoittaja Kirjoitettu 27. Lokakuuta, 2006 Joo tiedetään että maksimiteho saadaan 12.5:1 seoksella, mutta kyse ei ole nyt siitä. Vaan siitä että TYHJÄKÄYNNILLÄ kun MAF on kiinni seokset on ihan päin helvettiä (20:1 jne.). Ja kun MAF:n ottaa pois niin se paranee selkeästi ja käy tyhjäkäyntiäkin reilusti alemmilla kierroksilla (mutta edelleen laihalla ja epätasainen käynti). Lambda on oikeassa syvyydessä varmasti kun asennettu Innovaten omalla mutterilla ja muutenkin ohjeiden mukaan. Toisekseen tää laajakaista ei edes ohjaa tuota ECM:ää, joten käyntiin se ei vaikuta millään tavalla, toimii tällä hetkellä vain ja ainoastaan seosmittarina. IAC:n säätöä en ole tehnyt, mutta en ole ennenkään sitä tehnyt ja aina on pelannu. Liekkö nytkään sitten tarpeellinen? Tosin vaikea uskoa että se noin päin helvettiä tyhjäkäynti menis vaikkei sitä säätänyt oliskaan. edit: Ei ole ilmapumppua, saastelaitteita tai ilmastointia.
TransNAM Kirjoitettu 27. Lokakuuta, 2006 Kirjoitettu 27. Lokakuuta, 2006 Missä modattu ECM? Ettei vaan olis vahingossa tullu mapillisen softa... jos kerta maffista hermostuu. Eihän se oma lambda oo päässy hajoamaan irroitellessa? Ei kylläkään vaikuta tyhjäkäyntiin. Pieni alipainevuoto runnereissa ei pitäis näin pahasti haitata mut esim jarrutehostajan letkun irroitus kyllä. Runnerit saa ainakin tiiviiks kun kasaa tiivistemassan kanssa. Kato nyt vielä et kaikki piuhat/letkut on kiinni ja ettei kaasuvaijeri kiristä tms. Boxilta tosiaan kannattaa käyttää sähköt pois kun muutoksia tekee ja ajaa koulutuslenkki sen jälkeen et oppii uusille tavoille. Saattaa jopa korjaantua yksistään sillä.
BlackZ Kirjoitettu 27. Lokakuuta, 2006 Kirjoittaja Kirjoitettu 27. Lokakuuta, 2006 Missä modattu ECM? Ettei vaan olis vahingossa tullu mapillisen softa... jos kerta maffista hermostuu. Eihän se oma lambda oo päässy hajoamaan irroitellessa? Ei kylläkään vaikuta tyhjäkäyntiin. Pieni alipainevuoto runnereissa ei pitäis näin pahasti haitata mut esim jarrutehostajan letkun irroitus kyllä. Runnerit saa ainakin tiiviiks kun kasaa tiivistemassan kanssa. Kato nyt vielä et kaikki piuhat/letkut on kiinni ja ettei kaasuvaijeri kiristä tms. Boxilta tosiaan kannattaa käyttää sähköt pois kun muutoksia tekee ja ajaa koulutuslenkki sen jälkeen et oppii uusille tavoille. Saattaa jopa korjaantua yksistään sillä. Teac modas tän boxin ja käsittääkseni se tehtiin niin, että alkuperäiseltä piiriltä luettiin softa ja vain suuttimien koko vaihdettiin siihen. Letkut kyllä on kiinni, tarkistettu monet kerrat Tuli mieleen ettei sitten uusien suuttimien O-renkaat olisi liian "löysät", meni nimittäin ihan kohtuullisella voimalla paikalleen mutta entiset oli kyllä ihan perkuleen tiukassa ottaa pois
Guest pile Kirjoitettu 27. Lokakuuta, 2006 Kirjoitettu 27. Lokakuuta, 2006 pitäis lukea aina kummolla aloitettu aihe ennenkuin kommentoi. olisko paree lopettaa leikkiminen tuo oman ecm kans jos kerran meinaat siihen tuon ahtimenkin laittaa niin laita haltech kiinni ja saat tuon autos toimimaan. siis kunnolla. kerää vaikka käpyjä kevät talvella niin äkkiäkös se rahamäärä siitä kasaantuu että saat haltekin. ihan oikeesti.
xaekx Kirjoitettu 27. Lokakuuta, 2006 Kirjoitettu 27. Lokakuuta, 2006 Villi arvaus: Boksi on siis modattu tukemaan suurempaa suutinta, eli ruiskutusaika on lyhentynyt. Tyhjäkäynnillä on ruiskutusaika lyhimmillään. Olisko tuo aika nyt niin lyhyt että suutin ei avaudu kunnolla -> menee laihalle. Eikös yleensä bensan puute nosta myös koneen kierroksia?
Teac Kirjoitettu 27. Lokakuuta, 2006 Kirjoitettu 27. Lokakuuta, 2006 Vain suutinvakiot on vaihdettu alkuperäiseen ohjelmaan, ei muuta, joten veikkaisin samaa kun xaekx. Ongelmiahan tosiaan tulee jos suutin on liian iso ja varsinkin jos suuttimien tyyppi on muuttunut. Pääsääntöisesti suuttimia on matala ja korkea impedanssisia (käytännössä suuttimen kelan vastus arvo). Ohjainpiiri, joka suuttimia ohjaa täytyy olla tietynlainen riippuen suuttimesta. Suuri impedanssisille suuttimille tarkoitettu ohjain kyllä pystyy ohjaamaan myöskin matala impedanssisia suuttimia, mutta ongelmia tullee pienillä aukiolo ajoilla, koska ohjain ei pysty avaamaan suutinta riittävän nopeasti. Ja lisäksi kun pulssin pituus laskee alle 1.4 ms:iin niin suutin ei ole enää ns. lineaarisella alueella eikä virtaus ole enää suoraan suhteessa suuttimen ohjauspulssin pituuteen ja seos menee laihalle. Tuon imupuolen tiiveyden olen itse testannut yleensä brake cleanerilla tai start pilotilla; jos imuvuoto on niin kierrokset nousee kun ruiskasee oikeaan paikkaan.
BlackZ Kirjoitettu 28. Lokakuuta, 2006 Kirjoittaja Kirjoitettu 28. Lokakuuta, 2006 No mutta miksi toimii paremmin ilman MAF:ia..? Käy suurinpiirtein oikein ja melkein oikeilla seoksilla, ainostaan pikkusen korkealla (n. 1100rpm). Ja nuo suuttimet kai pitäisi vastusarvoltaan olla samat kuin entisetkin, en tosin varma ole mutta näin muistelisin. Niiin, ja se Megasquirt tulee, tuo muutos vakioboksiin onkin tehty vain siksi, että pystyn testailee tuon toimivuutta aina uuden muutoksen tullessa (kun tuo mun asennuslista on melko suuri ja Megasquirt kuuluu viimeisiin muutoksiin). EDIT: Niin ja meinaako tuo nyt sitä, että vakioboksia ei muka saa ymmärtämään edes 30lb suuttimia..?! Eihän siitä ole mihinkään jos tuohon ei edes pysty...
JR Kirjoitettu 28. Lokakuuta, 2006 Kirjoitettu 28. Lokakuuta, 2006 Eikös tuon perus ECM:n ominaisuuksiin kuulu, että menee johonkin erilaiseen 'modeen' kun esim. juuri MAF -töpseli kiskaistaan irti. Tällöin säätelisi seoksia ikäänkuin eräänlaisessa 'vikasietotilassa'.... en tiedä. Mulla kävi muutama viikko sitten tienpäällä että koneesta häipyi veto ja ses alkoi vilkuttamaan - koodia ei kuitenkaan antanut, eikä tilanne parantunut vaikka koetin uudelleen käynnistäen korjata tilannetta. Lopulta nyppäsin MAF:n töpselin irti ja siten sain ajeltua kotiin asti suht normaaliin tyyliin (ei hyvä, mutta otti kierroksia ja piti koneen käynnissä ja seoksetkin kohtuullisen normaalilla alueella). EDIT: Joskus muistan lukeneeni boardilta jonkun päässeen ajaen kotiin kun oli ottanut ensin MAFin töpselin irti ja sen jälkeen oli ajo jotenkuten onnistunut... tältä pohjalta kokeilin samaa ja onnistuin pääseen himaan ilman hinausautoa.
Teac Kirjoitettu 28. Lokakuuta, 2006 Kirjoitettu 28. Lokakuuta, 2006 Jos MAF (tai MAP) ei ole kiinni niin ECM pyrkii säätämään moottoria kierrosten ja TPS:n perusteella. Niin ja meinaako tuo nyt sitä, että vakioboksia ei muka saa ymmärtämään edes 30lb suuttimia..?! Eihän siitä ole mihinkään jos tuohon ei edes pysty... No tuota... jos lähtee suuttimia suurentamaan niin onhan se nyt itsestään selvää, että tietyt perusasiat täytyy ensin selvittää; jos pulttiin vaihtaa mutterin pitäis tietää onko jenka sama jos sen meinaa saada oikein kiinni Ei minulla ainakaan tullut mieleenkään kysyä, että onhan suuttimien tyyppi varmasti sama. Sama pätee tuohon pulssin pituuteen; jos ruoka on vähissä niin suurennetaan suuttimia, lisätään painetta jne., mutta sitten on se toinenkin ääripää, joka täytyy myös miettiä. Kyllä se suutin jonkin ajan tarvitsee avautumiseen ja sulkeutumiseenkin. Ei se ole ECM:n vika jos laitat liian isot suuttimet. Sama ongelma tulee eteen myös MS:n kanssa; kyllä ohjaus onnistuu, mutta kun suuttimessa on mekaanisuudesta johtuva viive. Jos suutin on oikean kokoinen niin ECM ohjaa sitä juuri niin kuin pitäisikin mikäli suutimien driveri on sellainen kun ko. suuttimelle kuuluu. Jotenkin nyt tuntuu että vika on jossakin muualla. Tarkistitko ne alipainevuodot? Se on ainakin selvä, että MAFin antamat arvot ovat virheelliset jos jostain pääsee ilmaa sen ohi. Mihin muualle olet koskenut? MAF ja sen releet kunnossa?
BlackZ Kirjoitettu 28. Lokakuuta, 2006 Kirjoittaja Kirjoitettu 28. Lokakuuta, 2006 Jos MAF (tai MAP) ei ole kiinni niin ECM pyrkii säätämään moottoria kierrosten ja TPS:n perusteella. No tuota... jos lähtee suuttimia suurentamaan niin onhan se nyt itsestään selvää, että tietyt perusasiat täytyy ensin selvittää; jos pulttiin vaihtaa mutterin pitäis tietää onko jenka sama jos sen meinaa saada oikein kiinni Ei minulla ainakaan tullut mieleenkään kysyä, että onhan suuttimien tyyppi varmasti sama. Sama pätee tuohon pulssin pituuteen; jos ruoka on vähissä niin suurennetaan suuttimia, lisätään painetta jne., mutta sitten on se toinenkin ääripää, joka täytyy myös miettiä. Kyllä se suutin jonkin ajan tarvitsee avautumiseen ja sulkeutumiseenkin. Ei se ole ECM:n vika jos laitat liian isot suuttimet. Sama ongelma tulee eteen myös MS:n kanssa; kyllä ohjaus onnistuu, mutta kun suuttimessa on mekaanisuudesta johtuva viive. Jos suutin on oikean kokoinen niin ECM ohjaa sitä juuri niin kuin pitäisikin mikäli suutimien driveri on sellainen kun ko. suuttimelle kuuluu. Jotenkin nyt tuntuu että vika on jossakin muualla. Tarkistitko ne alipainevuodot? Se on ainakin selvä, että MAFin antamat arvot ovat virheelliset jos jostain pääsee ilmaa sen ohi. Mihin muualle olet koskenut? MAF ja sen releet kunnossa? No eikös nämä just ole korkeaohmiset kuten ne entisetkin?? http://www.witchhunter.com/flowdatapix/b0280150945.jpg Niin ja rakenteellisesti nuo on vissiin erilaiset vähän, taitaa olla levysuuttimet (?). Ainakin kun itse suutinosaa katsoo niin niissä on 4 reikää siinä suutinosassa ja vakioissa oli mielestäni vain yksi ja sekin oli hieman erinäköinen. Voisko noilla olla mitään merkitystä? Eikä nuo kyllä mun mielestä ole liian isot tuohon koneeseen vaikka olisi vaparikin, kun konetehot on kuitenki vähän vajaat 300hv. En oo päässy testailee sen enempää niitä imusarjan vuotoja, ku tulin takas Ouluun ja autohan mulla on siellä 100km päässä täältä. Tarkoitus olisi varalta tilata ihan oikeat tiivisteet imusarjaan ja ostella sitä starttipilottia että voi tutkia vuotaako imusarja. Mutta jotenki tuntuu että ei vika voi siinä olla, siellä on kuitenki uudet tiivisteet ja se on ihan pirun tiukalle väännetty. MAF toimi ainakin ennen noita muutoksia, vaikea uskoa että olisi hajonnut rempan aikana. Jollei sillä sitten ollut vaikutusta että eka testilenkin ajoin vahingossa MAF:n piuha irti...
Teac Kirjoitettu 28. Lokakuuta, 2006 Kirjoitettu 28. Lokakuuta, 2006 Onhan ECM nollattu eli akun kenkä ollut auki muutaman minuutin? Kun olet testannut sitä niin onhan ECM mennyt closed looppiin? Ennen sitä ECM ei edes lähde säätämään moottorin arvoja kohdalleen. Riippuen muutoksista ECM on hakenut uudet arvot suunnilleen kohdalleen n. 15km ajon jälkeen. Tyhjäkäynnillä moottorin lämpeneminen tietysti ottaa aikaa varsinkin näillä lämpötiloilla. Anna käydä rauhassa tyhjäkäyntiä 15-20min, tarkasta että ECM on closed loopissa ja seuraile kuinka AFR muuttuu. Jos kone tosiaan orkkis lambdan mielestä käy laihalla sen pitäisi pidentää ruiskupulssia ja rikastuttaa seosta. Jos näin ei käy niin sitten lambdassa on vikaa (closed loop) sillä sen perusteella ruiskupulssia säädetään ja haetaan VE taulut uudestaan kohdalleen ECM:n nollauksen jälkeen. Jotta kaikki VE taulun arvot saa kohdalleen niin se vaatii ajelua pienellä kaasulla, isolla kaasulla, ylämäkiä, alamäkiä jne. eli vaihtelevissa kuormitustilanteissa.
Sport Truck Kirjoitettu 28. Lokakuuta, 2006 Kirjoitettu 28. Lokakuuta, 2006 En huomannut missään kohtaa ainakaan mainittavan että ECM olisi nollattu sen ekan ilman MAF:fia ajelun jälkeen...jos sitä ei ole tehty,niin eihän se voi toimiakaan kunnolla. Joka kerta kun irrottaa jonkun tunnistimen johdon,niin ECM tulkitsee sen heti viaksi ja laskee koneen käynnin jäljellä olevien anturien mukaan...tai muistissa olevan kartan/datan perusteella riippuen vähän boxi:sta. Noh,varmaankin akkukaapelia silti käytetty irti vikamuistin nollaamiseksi... Paljonkohan suuttimen aukioloaika noilla suuttimilla nyt on ? Olisko liian vähän ? Imuvuotojen kokeiluun käy "pilotin" ohella brake/quick cleaner tai muu herkästi palava aine...kunhan ei polta siinä hommassa koko autoa.
BlackZ Kirjoitettu 28. Lokakuuta, 2006 Kirjoittaja Kirjoitettu 28. Lokakuuta, 2006 Onhan ECM nollattu eli akun kenkä ollut auki muutaman minuutin? Kun olet testannut sitä niin onhan ECM mennyt closed looppiin? Ennen sitä ECM ei edes lähde säätämään moottorin arvoja kohdalleen. Riippuen muutoksista ECM on hakenut uudet arvot suunnilleen kohdalleen n. 15km ajon jälkeen. Tyhjäkäynnillä moottorin lämpeneminen tietysti ottaa aikaa varsinkin näillä lämpötiloilla. Anna käydä rauhassa tyhjäkäyntiä 15-20min, tarkasta että ECM on closed loopissa ja seuraile kuinka AFR muuttuu. Jos kone tosiaan orkkis lambdan mielestä käy laihalla sen pitäisi pidentää ruiskupulssia ja rikastuttaa seosta. Jos näin ei käy niin sitten lambdassa on vikaa (closed loop) sillä sen perusteella ruiskupulssia säädetään ja haetaan VE taulut uudestaan kohdalleen ECM:n nollauksen jälkeen. Jotta kaikki VE taulun arvot saa kohdalleen niin se vaatii ajelua pienellä kaasulla, isolla kaasulla, ylämäkiä, alamäkiä jne. eli vaihtelevissa kuormitustilanteissa. No nollattu on pariinkin otteeseen. Mistäs minä tiiän millon se on closed loopissa? Enkä ole uskaltanu noin kauaa antaa sen käydä tyhjäkäyntiä ku näyttää seoksiksi 20:1 ja sitäkin laihempaa sillon kun se käy tyhjäkäyntiä MAF:n kanssa n. 1500-1700rpm (ei vissiin tee koneelle hyvää?). Lämpimäksi se on kyllä käynyt ja ollutkin lämpimänä varmaan ainaki tunnin ku viimeksi säätelin. Mutta yhtäsoittoa käynnissä se ei sen tunnin aikana ollut ku aina pari minuuttia kerrallaan muutamia kertoja. EDIT: Selvennykseksi vielä, että koko ECM oli piuhoista irti heti sen eka lenkin jälkeen tunteja ku oli ajeltu ilman MAF:ia.
Sport Truck Kirjoitettu 28. Lokakuuta, 2006 Kirjoitettu 28. Lokakuuta, 2006 Onhan ECM nollattu eli akun kenkä ollut auki muutaman minuutin? Näköjään joku oli nopeampi...
Teac Kirjoitettu 28. Lokakuuta, 2006 Kirjoitettu 28. Lokakuuta, 2006 .... Mistäs minä tiiän millon se on closed loopissa? ... ALDL piuha kiinni niin selviää. Voihan tietysti olla, että kone ei koko testauksen aikana ole ollut closed loopissa jonkin muun vian vuoksi ja näin ollen ECM ei ole edes yrittänyt säätää seoksia
BlackZ Kirjoitettu 28. Lokakuuta, 2006 Kirjoittaja Kirjoitettu 28. Lokakuuta, 2006 ALDL piuha kiinni niin selviää. Voihan tietysti olla, että kone ei koko testauksen aikana ole ollut closed loopissa jonkin muun vian vuoksi ja näin ollen ECM ei ole edes yrittänyt säätää seoksia No vaan voiko ne olla niin päin helvettiä ne seokset ettei se edes yritä käydä tyhjäkäyntiä sinne suuntaankaan vaikka tunnin huudatettu pikku pätkissä?
TransNAM Kirjoitettu 28. Lokakuuta, 2006 Kirjoitettu 28. Lokakuuta, 2006 Voi, jos boxi ja softa on muuten vakio (paitsi suuttimet) ja kone ei. Hyväks havaittu konsti ainakin isommille ilmavuodoille on tukkia läppäkotelo koneen käydessä. Suhina on melkoinen jos jostain vuotaa. Onhan huohottimen molemmat letkut kiinni? Siis toinen imusarjassa ja toinen läppiksessä ettei vedä lohkon kautta ilmaa maffin ohi? Sinänsä noin kamala tyhjäkäynti ei minusta onnistu ilman riittävää ilmamäärää... seokset ja sytkä vaikuttaa ehkä vähän mut 1500+ kuulostaa jo huutamiselta. Ellei sit IAC ole jumittunut täysin auki. Näkee sen closed-loopin ses-valostakin kun pitää vikakoodilukulangan paikallaan kun käyttää. Valon vilkkumanopeus muuttuu kun mode vaihtuu (en muista hitaammaks vai nopeammaks). Ja mielestäni bensakone kyl kestää yhen lenkin ajamisen vaik olis laihallakin. Käyhän nämä "highway-mode"llakin 16,jotain:1 ihan virallisesti. Toivottavasti löytyy...
BlackZ Kirjoitettu 28. Lokakuuta, 2006 Kirjoittaja Kirjoitettu 28. Lokakuuta, 2006 Voi, jos boxi ja softa on muuten vakio (paitsi suuttimet) ja kone ei. Hyväks havaittu konsti ainakin isommille ilmavuodoille on tukkia läppäkotelo koneen käydessä. Suhina on melkoinen jos jostain vuotaa. Onhan huohottimen molemmat letkut kiinni? Siis toinen imusarjassa ja toinen läppiksessä ettei vedä lohkon kautta ilmaa maffin ohi? Sinänsä noin kamala tyhjäkäynti ei minusta onnistu ilman riittävää ilmamäärää... seokset ja sytkä vaikuttaa ehkä vähän mut 1500+ kuulostaa jo huutamiselta. Ellei sit IAC ole jumittunut täysin auki. Näkee sen closed-loopin ses-valostakin kun pitää vikakoodilukulangan paikallaan kun käyttää. Valon vilkkumanopeus muuttuu kun mode vaihtuu (en muista hitaammaks vai nopeammaks). Ja mielestäni bensakone kyl kestää yhen lenkin ajamisen vaik olis laihallakin. Käyhän nämä "highway-mode"llakin 16,jotain:1 ihan virallisesti. Toivottavasti löytyy... Joo pitäs kai se tutkia sitä hommaa sillä ALDL kaapelillakin. Mulla sellanen oli, vaan on prkl joutunu hukkaan.. Joo kyllä se kone huutaa eikä yritäkään käydä kunnolla kun MAF kiinni, lähes normaalisti käy ILMAN sitä... Ilmavuotoja pitää kans tutkia vielä kunnolla (silti ihmetyttää lähes normi käynti ILMAN MAF:ia....). Kyllä ne kaikki letkut satavarmasti on kiinni, sen verran monesti ne tsekkasin. Jollen sitte tosissaan ollu jo niin väsyny että jotaki jäi siltiki huomioimatta vitutuksessa... Se kylmäkäynnistys suutinkin kanitti ihan älyttömästi kun sitä laitoin kiinni vaikka rasvasin O-renkaankin ennenku asensin sen paikalleen ja pultin kohdalta se näytti menevän ainakin kunnolla paikalleen mutta toiselta reunalta näytti kuin sinne olisi pieni rako jäänyt runnerin ja kylmäkäynnistyssuuttimen reunaan, miten sitte lie kuuluu normaalisti olla..?! Jääkö se vähän "kantamaan"..?! Kun siinä pientä liikettä on havaittavissa kun sitä työntää ruuvimeisselillä sieltä alareunasta lujaa. Sinneki saippuavettä kyllä ruiskuttelin kun paineilmalla testasin imusarjan pitävyyttä, ei se kyllä kuplinu mutta en tiiä saiko sinne sitä saippuavettä varmasti sitten menemään ku se on niin syvällä piilossa siellä...
TransNAM Kirjoitettu 28. Lokakuuta, 2006 Kirjoitettu 28. Lokakuuta, 2006 No periaatteessa ilman maffia toimitaan valmiiden taulukoiden pohjalta joten ilmavuodot ainakaan ennen läppistä ei vaikuta kun taas maffilla annetaan bensaa mitatun ilmamäärän mukaan. Jos ilmaa tulee mittauksen ohi jäädään laihalle kun ei boxi sitä ilmaa tiedä. Sikälihän tämä viittais johonkin ilmahässäkkään. Ainakin pienemmät vuodot boxi korjaa itestään juuri ajamalla kun oppii mikä on hyvä. Jopa tyhjäkäynnin asettumiseen menee joskus jonkun aikaa ja älä unohda et ainakin kylmässä vakiokoneessakin on tyhjäkäynti tuhannen pinnassa. Mun vakiosoftalla ainakin lopullinen tyhjäkäynti tuli muistaakseni vasta 80C kieppeillä. Onhan sulla bensapaineet edes lähes kohdallaan? Joten (omalla vastuulla) kannattais koittaa se lenkki ajaa ennen kun alat osia ostelemaan tai muuten isompaa remonttia tekemään. Lambdasäätökin alkaa vasta n. 1-3 min päästä käynnistyksestä lämpötilasta riippuen jonka jälkeen vasta harkitaan closed-looppia.
BlackZ Kirjoitettu 28. Lokakuuta, 2006 Kirjoittaja Kirjoitettu 28. Lokakuuta, 2006 No periaatteessa ilman maffia toimitaan valmiiden taulukoiden pohjalta joten ilmavuodot ainakaan ennen läppistä ei vaikuta kun taas maffilla annetaan bensaa mitatun ilmamäärän mukaan. Jos ilmaa tulee mittauksen ohi jäädään laihalle kun ei boxi sitä ilmaa tiedä. Sikälihän tämä viittais johonkin ilmahässäkkään. Ainakin pienemmät vuodot boxi korjaa itestään juuri ajamalla kun oppii mikä on hyvä. Jopa tyhjäkäynnin asettumiseen menee joskus jonkun aikaa ja älä unohda et ainakin kylmässä vakiokoneessakin on tyhjäkäynti tuhannen pinnassa. Mun vakiosoftalla ainakin lopullinen tyhjäkäynti tuli muistaakseni vasta 80C kieppeillä. Onhan sulla bensapaineet edes lähes kohdallaan? Joten (omalla vastuulla) kannattais koittaa se lenkki ajaa ennen kun alat osia ostelemaan tai muuten isompaa remonttia tekemään. Lambdasäätökin alkaa vasta n. 1-3 min päästä käynnistyksestä lämpötilasta riippuen jonka jälkeen vasta harkitaan closed-looppia. Bensanpaineista ei sen kummempaa tietoa (ei mitattu), niitä yrittelin säätää vähän siihen malliin että korkeammilla kierroksilla (>2000rpm) näytti seokset järkeviä lukemia, eli 14:1-12:1. Kovin paljo regusta ei ole ruuvattu niitä tiukemmalle. Yritin kyllä niitäkin reilusti nostamalla saada käymään, mutta sitten meni yläkierroksilla niin rikkaalle että puski mustaa putkista ja seossuhde oli 11:1 ja sitäki rikkaammalla. Eli kaiketi ne bensanpaineet on suurinpiirtein kohdillaan (?) nyt.
TransNAM Kirjoitettu 28. Lokakuuta, 2006 Kirjoitettu 28. Lokakuuta, 2006 Hmmm... kauankohan laajakaista vaatii käyntiaikaa ennen kun näyttää oikein? Tuossa kun alusta luin niin olet käyttänyt lambdan asennuksen jälkeen vain lyhyitä pätkiä eli liekö ehtiny lämmetä kunnolla. Jos uskallat - käy ajamassa.
Recommended Posts
Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään
Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun
Luo käyttäjätili
Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!
Luo uusi käyttäjätiliKirjaudu sisään
Sinulla on jo käyttäjätili?
Kirjaudu sisään