Jump to content

Firebird ´67 - Ruma ankanpoikanen


Recommended Posts

Kirjoitettu

Päivää kaikille muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen.

 

Nyt se on sitten alkanut. 4,5v auto kerkesi seistä kun oli olevinaan muita kiireitä.

 

Vuodenvaihteessa löimme parin kaverin kanssa viisaat (?) päämme yhteen ja päätettiin lähteä elokuun lopulla Rautaa Rajalle-tapahtumaan Saariselälle. Nova350cid kuuluu seurueeseen sekä kolmas Pontiac joka tuokoon itse itsensä julkisuuteen jos katsoo tarpeelliseksi.

 

Tarkoitus oli lähteä ensin kahdella autolla, mutta tila loppui alkuunsa. Muistui mieleen oma romu...Pikapalaverin jälkeen varmistui että saan lainaksi koneen ja vaihdelaatikon. Omista kun ei ole mitään tietoa eikä viitsi pikaremonttia tehdä tuollaista matkaa varten.

Hienoa! Enään ei tarvitse tehdä kuin kori, sähköt, alusta ja jarrut. Sisusta on "riittävässä" kunnossa joten se saa olla, tyyny kuskinpenkille ja menoksi. Muutenkin viimeistely jää todella vaiheeseen, mm. maaliin ei ole tarkoitus tuhlata aikaa ja rahaa.

 

Sopiva peltiseppä ja robotti löytyi yllättäen omalta kylältä. Todella pätevä kaveri, yhden päivän (8h) pellin kiusaamisen jälkeen on kori mitoissaan, amerikan korjaukset poistettu ja korjauspalat sovitettu. Ja robotti on mallia manuaalinen.

 

Eli auto lavalle ja pläkkärille. Siirtely käy kätevästi kun on kalusto käytettävissä duunin puolesta. Viikon päästä saa varmaankin hakea pois ja viedä omaan talliin.

Kaikki pallonivelet ja puslat menee vaihtoon sekä pyöränlaakerit. Sähköjohtoa pitää käydä ostamassa muutama kela ja vetää kaikki uusiksi. Tekniikan vaihdossa tuskin kauaa menee, Pontiacin 400cid ja Munchie korvataan toisilla. Jarrut tuli tehtyä muutama vuosi sitten kun piti siirtää ajamalla tallista toiseen. Aika lailla ainut asia mikä on tullut tehtyä tähän mennessä ja nekin täytyy viimeistellä...4 x tehostamattomat rummut luonnollisesti.

 

Notta sillai. Kuvia löytyy ----->täältä<-----. Lisään sinne sitämukaa kun projekti etenee.

 

Välillä joutuu miettimään että liikkuuko oman pään sisällä mitään. 1100km/suunta Saariselälle ja tarkoitus on käydä vielä ylempäna. n.1500km/suunta...tuolla laitteella, kyllä tietää ajaneensa ja tankanneensa. Miksi!?

 

Moisia ajatuksia kun tulee, pitää mennä laittamaan akunkenkä kiinni, istua autoon, pumpata kaasua muutaman kerran ja vääntää avaimesta...Siksi.

 

160 päivää aikaa.

  • Replies 156
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

  • JousiT

    97

  • Nova

    14

  • gmc63

    6

  • Mika

    6

Top Posters In This Topic

Posted Images

Kirjoitettu

toihan on komeen näköinen älä nyt tosiaan liikaa sit korjaile ;DOlis edes joku muuki ku kaverin 69 camaro projektin näköinen ei mikään kiiltoihme lommo siel lommo tääl ;D ;D ;D ;)

Kirjoitettu

Ei muuta kuin onnea matkaan!

 

Lahinna siis tuolle 160 paivan projektille. Kylla se varmaan sen Saariselan reissun kestaa, mutta toivottavasti fiksausprojektissa ei tule mitaan kummoisempia takapakkeja missaan vaiheessa. Ne paivat kun kuluvat yllattavan nopeasti...

 

8)

Kirjoitettu

Ei oo vielä muuten ku silmämääräsesti. Saas nähä....Pelle peloton meinas että kun siitä ei saa kanttia ja "ritilät" on vähän eri kohdassa ku alkuperäiset (joitain senttejä taaempana. Repro...) niin "tekiskö sen sittenki niistä vanhoista paloista..."

 

Kyllä on ilo katsoa vierestä Ammattilaisen työskentelyä.

Kirjoitettu

Valmis!!

 

...peltisepän osalta. Otettiin juuri robotista irti.

Intoutui oikein tinaamaan saumat, nätin näköistä. 40h kaikenkaikkiaan meni työhön. 300h saisi kuulemma helposti palamaan...

 

Etupäässä riittää vielä sovittamista ennen kuin kaikki istuu, mutta nyt kaikki osat on oikean muotoisia. Konepeiton lukkopelti oli "vain" 5cm sisässä...kumma juttu että on mennyt huonosti kiinni.

 

Takakyljen korjauspalasta meni loppujenlopuksi käyttöön 3/4 osaa. (Nova350cid:hyvitätkö uudesta? :P)

Hieman ehkä turhankin tarkka kaveri...Mutta toisaalta lopputulos on loistava.

 

Viikoloppuna romu siirtyy omaan talliin ja aloitan mätä-työt. Takaluukun pohjan joutuu tekemään kokonaan uuden ja kardaanitunnelissa on shifterin kohdalla isohko reikä jonka tarkoitusta voi vain arvailla. Näyttää siltä että amerikan urpon on pitänyt päästä shifterin säätöihin käsiksi ja saatavilla on ollut vain kirves.

Mitäpä sitä maailman tyhmimmältä kansalta voi odottaa...

 

Uusia kuvia taas.

http://photobucket.com/albums/a350/JousiT/Pontiac

 

155 päivää aikaa.

Kirjoitettu

Tottakai hyvitetään. Tuot vain ylijäämä palat ja sitten suunnilleen oikean kokoisen palan mitä käytitte.... :P

 

Kannattaa varmaan takaluukkuun korjauspala/t. Tuntuisi että pääse karvan helpommalla. Kasailee sillä välin vaikka tota tekniikka puolta. ;)

Kirjoitettu

Tottakai hyvitetään. Tuot vain ylijäämä palat ja sitten suunnilleen oikean kokoisen palan mitä käytitte.... :P

 

OK! Eli jämä ja n. 1/2 neliotä suoraa 1mm peltiä. Ootko himas jos tuun tuomaan?

 

Kannattaa varmaan takaluukkuun korjauspala/t. Tuntuisi että pääse karvan helpommalla.

 

Sekin prkl. maksaa n.100e. Sillä saa monta neliötä suoraa peltiä eikä tarkoitus ole tehdä orjallisesti orkkista. Helpompi tapa olis kyllä, mutta taidan säästää tuossa kohdassa.

  • 2 weeks later...
Kirjoitettu

Homma etenee.

 

Pellit on korikittiä ja maalia vaille valmiit.

 

Ylimääräistä hommaa tässä vaiheessa teetti shifteri joka päätti yhtäkkiä jumittua kolmoselle. Keppi irti ja pöydälle, ei mitään vikaa. Tuli sitten samalla pestyä, rasvattua ja shimmattua se, nyt toimii nätisti.

On muuten käsittämättömän v:mäinen homma kasata ja säätää Munchien vivustoja auton alla kun ei viitsi nostaa sitä tarpeeksi ylös.

 

Seuraavaksi irtoaa kone ja vaihteisto.

Ei voi kun ihmetellä (taas.) amerikkalaisia. Koneen öljyt olivat aikamoista tavaraa, pikimustaa metallinhohtoa, ei varmasti ole vaihdettu hetkeen. Vaihteistoöljyt avasivat aivan uusia näkökulmia, hyvä kun tulivat alas asti! Ikinä ennen ole nähnyt tuollaista tervaa. Tyhjennysropun magneetti muistutti lähinnä siiliä.

 

Keulan purin jo pois edestä, ensi vkl. olisi tarkoitus nostaa tekniikka pois.

Voi olla että laina-tekniikkaa ei tarvitsekkaan. Oma tuntuu käyvän niin hyvin että mitään isoa vikaa tuskin on. Omassa olisi myös isoventtiiliset/pienipalotilaiset kannet vs. saastekannet ja tallikaverilta löytyy uusi ylimääräinen räyhänokka.

Vaihteistossa sama homma. Lainalaatikkokin pitää laakeroida uudestaan, joten samalla vaivalla tekee oman jos ei mitään isoa ole rikki.

 

144 päivää aikaa.

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään

×
×
  • Luo uusi...