Zuski Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2008 Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2008 sain paluukyydin ambulanssilla. Mmmmitä?
Cosa Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2008 Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2008 Ajoin tänään ensimmäistä kertaa varttimailia. Lähtö onnistui ja sain Corvetten päänahan! Tosin sitä tavoitellessani vauhti sokaisi minut niin, että rata loppui kesken ja sain paluukyydin ambulanssilla. Set28 lopetti kiihdyttämisen liian aikaisin, sinä liian myöhään
Sarita Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2008 Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2008 Päätin jo lähtiessäni, etten tee spidereitä... nooh, meni vähän turhan pitkäksi.
Sarita Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2008 Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2008 Otin siis Corvetten kiinni ja ajoin ohi ja mietin, että missähän välissä se maalimerkki tulee. Ei tullut... Mutta sitten huomasin, että perkele tie loppuu! Jarrutin ja sladissa pölähdin tien yli. Hiekka pölisi, enkä nähnyt mitään. Kun hiekka laskeutui, starttasin uudelleen ja olisin lähtenyt ajamaan, mutta edessäni oli ambulanssi ja hultoauto ja pirusti ihmisiä, jotka kielsivät minua ajamasta itse. Ja ei kun ambulanssiin. Siellä vasta läppä lensikin!
Zuski Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2008 Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2008 Hemmetti, nainen! ;D Tuliko ees hyvä aika?
HRA33 Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2008 Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2008 Jepjep ei alittunut vieläkään se 14s. Ekassa lähdössä testasin renkaiden pitoa, jota ei siis ollut ja aika 15.017 sutien koko ykkösvaihteen läpi. Neljän vedon parhaaksi jäi 14.009 158.97 loppunopeudella. Pitää jotenkin koittaa reenata lähtöä ja voi olla että konekin kaipaa lisää soppaa. Onse kerpele tiukassa se 14 alittaminen.
CamRaato94 Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2008 Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2008 Otin siis Corvetten kiinni ja ajoin ohi ja mietin, että missähän välissä se maalimerkki tulee. Ei tullut... Mutta sitten huomasin, että prkl tie loppuu! Jarrutin ja sladissa pölähdin tien yli. Hiekka pölisi, enkä nähnyt mitään. Kun hiekka laskeutui, starttasin uudelleen ja olisin lähtenyt ajamaan, mutta edessäni oli ambulanssi ja hultoauto ja pirusti ihmisiä, jotka kielsivät minua ajamasta itse. Ja ei kun ambulanssiin. Siellä vasta läppä lensikin! Mulla meinas käydä vähän saman tapaisesti viime vuonna. Onneksi kaveri oli apparin paikalla ja ilmoitti "jarruta! jarruta!" kun oli sen verta kova huuma päällä. En ajautunut ulos. Vaarallista. Etkai ohittanut Corvettea vasta 400m jälkeen? Ajoin tuolla kiikalassakin kerran sen paluutien hiekalla tänä vuonna eli siis off road... Onneksi ei käynyt mitään. Siellä Alastarossa on niin mukava se betoniseinäkin - NOT. [Edit]Nupa: taisi olla luistava rata taas kerran? En vaivautunut kun tuntuu toi laatikko vähän tekevän temppujaan tai sitten on ohjauksessa elektroniikan puolella sanomista. Opti ja vesipumppu taitaa mennä vaihtoon. Myin ton cat backin veke ja se raha näyttää menevän maalarille + optiin ja vesipumppuun.
Nupa Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2008 Kirjoittaja Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2008 13.15 paras rykäsy Terdellä varmaan jälikipuinnit
Guest Ezzy Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2008 Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2008 Otin siis Corvetten kiinni ja ajoin ohi ja mietin, että missähän välissä se maalimerkki tulee. Ei tullut... Mutta sitten huomasin, että prkl tie loppuu! Jarrutin ja sladissa pölähdin tien yli. Hiekka pölisi, enkä nähnyt mitään. Kun hiekka laskeutui, starttasin uudelleen ja olisin lähtenyt ajamaan, mutta edessäni oli ambulanssi ja hultoauto ja pirusti ihmisiä, jotka kielsivät minua ajamasta itse. Ja ei kun ambulanssiin. Siellä vasta läppä lensikin! Tollasta se on ku se vauhti on veressä
Sarita Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2008 Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2008 Etkai ohittanut Corvettea vasta 400m jälkeen? Tuloslapun mukaan olin nopeampi!
Sarita Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2008 Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2008 MILJOONAKIITOKSET IHANALLE MIKELLE JA TONILLE! HUOLTO PELASI TÄYDELLÄ KYMPILLÄ! I love you! :-*
Mopoilija Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2008 Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2008 http://www.kuvia.1g.fi/kuvat/Tapahtumat%202008/FHRA/V8Gti31.5/?n=0
Chonder Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2008 Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2008 Tällä kertaa ei tullu lähdettyä... mutta loppukesästä uudestaan toivottavasti paikat kunnossa h*lvetin hieno tuo Saritan camaro
balez Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2008 Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2008 ei ollut sarita ainut kun pölläytti.. joku sorvettekin oli m- kyllä se siitä taas
Nupa Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2008 Kirjoittaja Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2008 ei ollut sarita ainut kun pölläytti.. joku sorvettekin oli m- kyllä se siitä taas mies kummiskin kunnossa vaikka c3 tais mennä aika rikki
Sarita Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2008 Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2008 Tollasta se on ku se vauhti on veressä http://www.youtube.com/watch?v=CzIKzhdB5Co ;D
Chevy Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2008 Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2008 prkl tie loppuu! Jarrutin ja sladissa pölähdin tien yli. Hiekka pölisi, enkä nähnyt mitään. Kun hiekka laskeutui, starttasin uudelleen ja olisin lähtenyt ajamaan, mutta edessäni oli ambulanssi ja hultoauto ja pirusti ihmisiä, jotka kielsivät minua ajamasta itse. Ja ei kun ambulanssiin. no voi perkele onneksi olet kunnossa
Senior Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2008 Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2008 Tuloslapun mukaan olin nopeampi! Ja näköjään kondiksessa...
Sarita Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2008 Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2008 no voi prkl onneksi olet kunnossa Ja näköjään kondiksessa... Onneksi oli hyvät henkiset ja tekniset tuet mukana! Koko matkan kotia ajoin itse, vaikka olisin saanut varakuskin! Nokka pystyssä ja auto hiekassa. ;D Poliisitkin pysäyttivät välillä!
Senior Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2008 Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2008 Ja sitten toisarvoinen kysymys : mitenkäs pirssi jakselee ?
Sarita Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2008 Kirjoitettu 31. Toukokuuta, 2008 Katso kuva Saritan projektissa...
Recommended Posts
Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään
Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun
Luo käyttäjätili
Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!
Luo uusi käyttäjätiliKirjaudu sisään
Sinulla on jo käyttäjätili?
Kirjaudu sisään