Bluehill Kirjoitettu 8. Lokakuuta, 2008 Kirjoitettu 8. Lokakuuta, 2008 Jospa uusimman Spinnerin Pick-nick kuvan innoittamana nyt saisi vihdoin tänne tämän projektisysteemin aloitettua... Aiemmin tapahtunutta: Autoista innostunut pikkupoika ihastuu mustaan amerikan autoon TV-sarjassa. Noin 25 vuotta myöhemmin toteaa kaupunkiin maalta (väliaikaisesti) muuttanut jenkkiautoharrastaja (talonmiehen jatkuvalla valit...avustuksella) kerrostalon parkkipaikan liian pieneksi 60-luvun full size-Lincolnilleen ja päättää hankkia pienemmän harrasteauton. Kuinka ollakaan ajatukset suuntautuvat tuohon lapsuuden unelma-autoon ja niin ahdasta pihaa koristaa selvästi pienempi ja menevämpi ajopeli. Joka edelleen on kooltaan niin suuri, että roska-auto ei ole mahtua pihan perälle... Kaikki sujuu mainiosti kunnes tulee tarve asentaa kojelautaan yksi lisäkatkaisin huomiovaloille... Koska ei se katkaisin tunnu sopivan mihinkään luonnostaan, alkaa taas hyvien rakentelutilojen saapuvilla ollessa miekkosemme aivoissa itää ajatus; Mitä jos....? Ja niinhän se sitten repeää, tilauksia sataa ympäri maailmaa osista ja tallissa valot palavat pitkään iltaisin. Lopputuloksena on pikipäin katsottuna ihan kelpo replika KITTistä, sisustassa kojelauta, konsolit ym ovat paikoillaan ja ulkoisesti vain takapää ei istu kuvaan liian uusine valoineen ja puskureineen. Ja vieläpä kesän aikana löytyivät kaivatut vanteet kapseleineen ja täydellinen mittaristopakettikin saapui Amerikan ihmemaasta. Mutta ja mutta... Pari yksityiskohtaa ei tyydyttänyt rakentelijaa. Ja ensimmäinen niistä oli umpinainen, peltinen katto. Kun mielessä alkoivat pyöriä rälläkkä ja rautasaha, oli jotain tehtävä. Toisin sanoen, hankitaanpa toinen projekti. Ja nyt voidaan palata nykyhetkeen. Eli tuolla tallissa nyt sitten luuraavat rinnakkain molemmat, sekä vanha joka prototyyppiluonteensa vuoksi on saanut nyt uuden nimen KARR ja tulokas, josta alkaa uuden KITTin luominen. Ensimmäiseksi piti saada tulokas katsastettua ja parin tehokkaan iltapuhteen jälkeen oli muodollisuus suoritettuna (Tosin lausahduksella tuo etuvalojen väri on muuten väärä ). Viime sunnuntaina tehokkaalla spurtilla sain KARRista purettua kaikki (konepeltiä ja vanteita lukuun ottamatta) replikaosat ja kasattua auton alkuperäisillä. Tulokkaasta piti myös purkaa keula, pelkästään nokkanahan yläreunan tukiraudan takia, joka oli siirrettävä KARRiin, koska alkuperäinen tuli muunneltua keulakartiota vaihdettaessa. Sitten vain katsastamaan KARR ja ainoaksi huomautukseksi tuli etuvalot vas ja oik. väri väärä. Milloinkohan sitä oppii...? Nyt sitten seuraavaksi pitää alkaa hahmotella KITTiä kasaan ja käymään tekniikkapuolta lävitse.
Bluehill Kirjoitettu 8. Lokakuuta, 2008 Kirjoittaja Kirjoitettu 8. Lokakuuta, 2008 Tässä muuten KARR vielä ennen purkuoperaatiota (joka taisi sarjassa jäädä tekemättä)
Bluehill Kirjoitettu 8. Lokakuuta, 2008 Kirjoittaja Kirjoitettu 8. Lokakuuta, 2008 Ja tuleva KITT, näyttääkö tutulta kenestäkään....?
rstuning Kirjoitettu 8. Lokakuuta, 2008 Kirjoitettu 8. Lokakuuta, 2008 Hienoja laitteita kansa huutaa lisää kuvia!
Nupa Kirjoitettu 9. Lokakuuta, 2008 Kirjoitettu 9. Lokakuuta, 2008 Ezzyn ponu sai arvoisensa kodin Hienot on
Guest Ezzy Kirjoitettu 9. Lokakuuta, 2008 Kirjoitettu 9. Lokakuuta, 2008 kaasua vaa ikävä on, mut eiköhän tää joskus helpota.
HFB Kirjoitettu 9. Lokakuuta, 2008 Kirjoitettu 9. Lokakuuta, 2008 loistavaa! (ei siitä mainoksesta) tätä joutuu seuraamaan... ja tosiaan ei vois parempi mäihä ezzyn exällä olla Itellä kävi vähän päinvastoin, mun autoo pidettiin kittinä kun se oli musta ja vaikka ei ollu mitää replika-meininkiä, niin karistelin ne jutut maalamalla punaseks mut hienoo et tällästä harrastellaan... tsemppiä
Chevy Kirjoitettu 9. Lokakuuta, 2008 Kirjoitettu 9. Lokakuuta, 2008 kenelläs muulla täällä kerhossa oli myös tuollainen KITT jäsen Knight
K.I.T.T.2000 Kirjoitettu 9. Lokakuuta, 2008 Kirjoitettu 9. Lokakuuta, 2008 Mullahan sellainen oli... tuossa hieman oon pähkäillyt mitä tuolle nykyiselle Transulle keksiis,ku se olis se targa-kattoinen sitte... Pieni Michael Knight kipinä jyllää aina vain tuolla pääkopassa. Mut aloitetaan nyt sillä että auto väritetään mustaksi ehkä talven aikana.
Chevy Kirjoitettu 9. Lokakuuta, 2008 Kirjoitettu 9. Lokakuuta, 2008 Mullahan sellainen oli... niinpäs olikin
DevonMiles Kirjoitettu 10. Lokakuuta, 2008 Kirjoitettu 10. Lokakuuta, 2008 Upeaa! Hienoa! Mahtavaa! Myös itselläni on suunnitelmana rakennella omasta -84 ponusta KITT-replica. Ensimmäinen kesä meni täysin auton tekniikan kimpussa, mutta kun aika ja varat antavat myöten, niin projekti etenee hiljalleen Jokatapauksessa hienoa, että Suomessakin näitä KITT:ejä ja KARR:eja alkaa olla, joskus vuosien päästä saisi jo jonkinlaisen miitin kasaan
letkume Kirjoitettu 15. Lokakuuta, 2008 Kirjoitettu 15. Lokakuuta, 2008 Vanteet näemmä löyty (ja vähän muutakin) Ehkäpä pääsee tuotakin takapihalle vilkuilemaan, kun tuon keväällä Camarostakin viiksen testiin..
Bluehill Kirjoitettu 15. Lokakuuta, 2008 Kirjoittaja Kirjoitettu 15. Lokakuuta, 2008 Löytyihän ne ja nyt niitä on sitten peräti kaksi sarjaa Juu, kyllä se sinne takapihalle sitten keväällä ilmaantuu ja liikenteeseenkin olis tarkoitus päästä... Tässä vielä kojelauta yms heebelit vanhemmassa yksilössä. Elektroniikat puuttuivat koko ajan, mutta nyt kun ovat hyllyssä niin varmasti keväällä jo paikoillaan. Ja mikäli Ameriikan poikiin on luottamista pitäis saada vielä ennen joulua tietokonekin autoa varten, mutta saapa nähdä kuinka käy. Kyllähän se pitää edes yrittää saada puhumaankin, eikös vaan?
mikke Kirjoitettu 15. Lokakuuta, 2008 Kirjoitettu 15. Lokakuuta, 2008 aika värkkääminen taitaa elktroniikas ja osien siirrossa olla ja tokihan se puhumaan pitää opettaa
HFB Kirjoitettu 16. Lokakuuta, 2008 Kirjoitettu 16. Lokakuuta, 2008 sehä on aika pitkällä sisältä kunha saan sen megashifterin itelleni ni ostat sit multa -82 shifter knobin toho
letkume Kirjoitettu 16. Lokakuuta, 2008 Kirjoitettu 16. Lokakuuta, 2008 Löytyihän ne ja nyt niitä on sitten peräti kaksi sarjaa Juu, kyllä se sinne takapihalle sitten keväällä ilmaantuu ja liikenteeseenkin olis tarkoitus päästä... Tässä vielä kojelauta yms heebelit vanhemmassa yksilössä. Elektroniikat puuttuivat koko ajan, mutta nyt kun ovat hyllyssä niin varmasti keväällä jo paikoillaan. Ja mikäli Ameriikan poikiin on luottamista pitäis saada vielä ennen joulua tietokonekin autoa varten, mutta saapa nähdä kuinka käy. Kyllähän se pitää edes yrittää saada puhumaankin, eikös vaan? Mahtaisko astron th700 lootasta elektroninen häntähomma mennä tohon? Voitais tehä vaihtokaupat ratasmallista.
Bluehill Kirjoitettu 29. Lokakuuta, 2008 Kirjoittaja Kirjoitettu 29. Lokakuuta, 2008 Ehdin maanantaina ruuvailemaan "KARRin" konepeltiä vaille orggiskuosiin, ehkäpä sitä jo tällä viikolla sais pellinkin vaihdettua. KITT näyttää tällä hetkellä tältä. Joudun turvapalkkia hiukan päistään muotoilemaan, jotta keulapala istuisi kunnolla.
Bluehill Kirjoitettu 13. Marraskuuta, 2008 Kirjoittaja Kirjoitettu 13. Marraskuuta, 2008 Projekti on kokenut pientä vastatuulta viime viikkoina, onneksi ei "Hallituksen" taholta. Oma selkä sattui menemään niin jumiin, että pari viimeistä viikkoa on mennyt lähinnä sängynpohjalla maatessa ja mielikuvarakentelun parissa No, hyvin suunniteltu on enää vain puoliksi päin perhettä, vai kuinka se lienee? Tämän päivän aikana olen sentään sen verran kuntoutunut, että pääsin edes kuvaamaan viimeisimmän aikaansaannokseni eli alemman konsolin ja uuden katkaisinpaneelin. Toivottavasti tulevat viikot ovat valoisampia terveys- ja rakentelurintamalla.
HFB Kirjoitettu 14. Marraskuuta, 2008 Kirjoitettu 14. Marraskuuta, 2008 dodii! nyt puuttuu vielä tärkeimmät? eli se t-topin välissä oleva näppäimistö jotta voi vastata devonin puheluun piip-piip-piip, "yo devon!" ja kai siihen tulee se analyzer-boksi mikä tunnistaa kaiken
Bluehill Kirjoitettu 15. Marraskuuta, 2008 Kirjoittaja Kirjoitettu 15. Marraskuuta, 2008 Kyllä se ylempi konsolikin työn alle tulee. On jo yks olemassakin, mutta kun malli on 4 tuotantokauden... Ja ykköskauden on paljon coolimpi Siinä kun on enemmän ledinäyttöjä ja vielä se kabiiniin puhdasta happea syöttävä venttiili (krapula-aamuina näppärä ). Analysaattoria en olekaan viel ehtinyt tuumia... Nyt taitaa tulla lisää töitä listalle
Bluehill Kirjoitettu 5. Joulukuuta, 2008 Kirjoittaja Kirjoitettu 5. Joulukuuta, 2008 Edelleen vaan selkäänsä joutuu sairastamaan, joten ei mitään suuria edistysaskeleita. Sen verran sentään että tietokonehommia tekevä kaveri onnistui löytämään pari 5 tuumaista tft-näyttöä edukkaasti. Eli kojelauta saa toimivat näytöt. Tuumaili palikoita tuodessaan, että hurjalta tuntuu, kun tietää minkä kohtalon saavat... Ja mukavaa puhdetta olikin purkaa upouudet näytöt paloiksi ja todeta mittojen olevan kehykseen juuri oikeat
Bluehill Kirjoitettu 7. Joulukuuta, 2008 Kirjoittaja Kirjoitettu 7. Joulukuuta, 2008 No niin, nyt alkaa selkä paranemaan, joten heti piti edes jotain tehdä. Laitoin ensimmäisen kerran mittarit koekäyttöön ja vähän konettakin käymään. Hyvin tuntuivat pelaavan, joten kojelautahommiin pääsee oikein kunnolla Tässä vielä kuvaa loistavista ledinäytöistä
Recommended Posts
Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään
Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun
Luo käyttäjätili
Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!
Luo uusi käyttäjätiliKirjaudu sisään
Sinulla on jo käyttäjätili?
Kirjaudu sisään