Z-mo Kirjoitettu 11. Tammikuuta, 2013 Kirjoitettu 11. Tammikuuta, 2013 Kiitokset tiedosta, kyllä tuo nokka on sitten pakko jotenkin selvittää. Ei taida edes suunnillleen selville kuin ottamalla pois ? Samalla vaivalla sitten vaihtaakin jo tuollaisen Cranen tai vastaavan mikä kuitenkin vielä menee vakio limpulla. Ootko koittanu kysellä vanhoilta omistajilta?
jpe Kirjoitettu 11. Tammikuuta, 2013 Kirjoittaja Kirjoitettu 11. Tammikuuta, 2013 Joo, mutta edellinen omistaja ei tiennyt mitään moottorista ja sitä edellisen nimeä ei ole tiedossa. Auto on tuotu jostain "km mittari" alueelta maahan 90 luvun alussa, joten veikkaan että motti on rakennettu ja vaihdettu muualla. Itse veikkaan että on länsinaapurista, näitä kun ymmärtääkseni tuohon aikaan sieltä jonkin verran roudattiin Suomeen.
jpe Kirjoitettu 12. Tammikuuta, 2013 Kirjoittaja Kirjoitettu 12. Tammikuuta, 2013 Alkaa hiljalleen olla sisäpuoli sellaisessa kunnossa, että saa kelvata tulevan ajokauden. Jotain pientä kiinniruuvattavaa olisi vielä siellä täällä. Mennyttä on roikkuvat plyyshit, rikkinäinen lattiamatto, koiran syömät rikkinäiset ja roikkuvat panelit jne jne.
jpe Kirjoitettu 12. Tammikuuta, 2013 Kirjoittaja Kirjoitettu 12. Tammikuuta, 2013 Taaksekin kehtaa jo kyytiläisen ottaa kun ei kattoverhoilu roiku päätävasten ja penkeissä ole yhden koiran verran karvaa. Vielä kun vyöt saisi kunnostettua ja kiinnitettyä. Näistäkin, kuten auton kaikista, sisäpaneleista revitty kiinniliimatut mauttomat ja rikkinäiset plyyshit pois, hiottu ja maalattu jne. Pahasti roikkuneesta kattoverhoilusta samoin kankaat veks, pahvin tuenta takaa ohuella viilulla ja uusi verhoilukangas pintaan.
The Retro Kirjoitettu 12. Tammikuuta, 2013 Kirjoitettu 12. Tammikuuta, 2013 hyvältähän tuo näyttää.. tarvis omasta ponusta ottaa kaik verhoilupaneelit irti ja maalata kans.. ku vaa sais aikaseks..
jpe Kirjoitettu 13. Tammikuuta, 2013 Kirjoittaja Kirjoitettu 13. Tammikuuta, 2013 Ne on Sparcon kippaavat, joihin virittelin alkuperäiset kiskot. Makuasia sopiiko tällaiseen vai ei, mutta näissä ainakin pysyy kyydissä jos vaikka eksyisi jossain vaiheessa ratapäivään tämän kanssa.
Z-mo Kirjoitettu 13. Tammikuuta, 2013 Kirjoitettu 13. Tammikuuta, 2013 Ne on Sparcon kippaavat, joihin virittelin alkuperäiset kiskot. Makuasia sopiiko tällaiseen vai ei Sopii. Ne on ne orkkikset mitkä ei sovi mihinkään, kaikkein vähiten 2gen Camaroon...
selli Kirjoitettu 13. Tammikuuta, 2013 Kirjoitettu 13. Tammikuuta, 2013 Joo ne originaalit on kyllä vehkeestä jos meinaa joskus mutkaan ajaa enemmän ku 30kmh
jpe Kirjoitettu 28. Tammikuuta, 2013 Kirjoittaja Kirjoitettu 28. Tammikuuta, 2013 Tarviiko jännittää päästömittausta seuraavalla yhdistelmällä jos vie säädettäväksi suunnilleen kohdalleen: - normi 350 kuppimännillä - vortecin 64cc kannet matalalla tiivisteellä ja vakio keskittävillä peltikeinuilla ( puristukset siis jossain 9:1 paikkeilla ) - Summitin k1103 nokka 214 int./224 exh. 112ls 0.444 int./0.466 exh. - vortec RPM air gap imari - carter afb 600 - normi HEI sytkä Tällaista halpisratkaisua siis hankkeena myös täällä.
zodiack Kirjoitettu 28. Tammikuuta, 2013 Kirjoitettu 28. Tammikuuta, 2013 Tarviiko jännittää päästömittausta seuraavalla yhdistelmällä jos vie säädettäväksi suunnilleen kohdalleen: - normi 350 kuppimännillä - vortecin 64cc kannet matalalla tiivisteellä ja vakio keskittävillä peltikeinuilla ( puristukset siis jossain 9:1 paikkeilla ) - Summitin k1103 nokka 214 int./224 exh. 112ls 0.444 int./0.466 exh. - vortec RPM air gap imari - carter afb 600 - normi HEI sytkä Tällaista halpisratkaisua siis hankkeena myös täällä. eiks sulla ole 1000 HC raja, joten tuskin kannattaa ressata jos vaan säädöissä
jpe Kirjoitettu 28. Tammikuuta, 2013 Kirjoittaja Kirjoitettu 28. Tammikuuta, 2013 Joo raja on 1000. Hyvä kuulla että pitäisi saada alle tuon, joten tuollaset sitten kiinni. Taidan tosin varmistella ja hakea leiman alkukeväästä noilla 305ho kansilla ja nykyisellä arvoituskepillä kun hc:t näillä alle 300. Mutta ennen tätä olisi tietdossa hivenen muuta ohjelmanumeroa pannun kanssa. Eilen kun tuli heräteltyä tuota kesken talviunien niin parinkuukauden unien aikana oli ilmestynyt mukaan melko miehekäs rahina jostain moottorin etupuolelta. Uskottelen itselleni, että tulee apulaitteista, mutta pitää tutkia tarkemmin ennen muita rakenteluja. Kuulosti aluksi hiukan laakerin kiljahtelulta joka muutui alle minuutissa melko äänekkääksikin rahinaksi. :'( Ennen nukkumaan menoa ei ylimääräisiä ääniä ollut vaan ääni oli oikeinkin nätti.
jpe Kirjoitettu 9. Helmikuuta, 2013 Kirjoittaja Kirjoitettu 9. Helmikuuta, 2013 Pukkasi kasan paketeita, joista löyty mm. tällaiset kannet. Seetit juuri ajettu, isommat jouset vaihdettu ja jousivoimat mätsätty sekä ohjurienkannat työstetty sallimaan .500 nostot. Olihan nämä vielä maalattukin valmiiksi, joten pannusta tulee sitten Chevyn oranssi. Muista paketeista ilmestyi air gap imari, sum1103 kepukka, melling nostajat ja venakopat. Vielä pitäisi hommata tiivisteet ja isommalla drop basella oleva ilmanputsari ym. pientä niin voisi alkaa ihmettelemään miten nämä saisi paikalleen.
jpe Kirjoitettu 16. Helmikuuta, 2013 Kirjoittaja Kirjoitettu 16. Helmikuuta, 2013 Kannattaako muuten laittaa kansia ja nokkaa paikalleen tällaiseen arvoitusmoottoriin avaamatta mottia kokonaan eli tarkastamatta alakertaa, nokan laakereita, kankia ym ? Tuli tuossa mieleen että miten suuri riski tällaisessa tapauksessa on kansituhoille jos jotain antaa periksi. Ei kai kansien pitäisi mennä ellei sitten kiertokanki katkea, mutta onkohan noita mennyt näistä paljonkin jos tehot nousee hivenen päälle kolmensadan ? Homma kun venahtaa yli ajokauden jos isompaan remonttiin pitäisi alkaa ja sittenhän tuo kannattaa jo stroukata ja uusia kaikkialta samantien.
jpe Kirjoitettu 24. Helmikuuta, 2013 Kirjoittaja Kirjoitettu 24. Helmikuuta, 2013 Kun kukaan ei antanut lupaa ruuvata kansia ja nokkaa kiinni tsekkaamatta alakertaa niin tiputtelin ajankuluksi sitten tankin pois ja massasin ohuelti koko uuden pohjan Pidempään ihmetellyt jatkuvaa bensanhajua tallissa kunnes huomasin että tankki motin käytön jälkeen aina kostea bensasta. Oli paluuputki läpiviennin juuresta halki. Tuo pilli lähti helposti laipasta irti ja sitten vaan haljennut kohta pois ja putkea syvemmälle tankkiin ja tinalla uudellen laippaan kiinni sekä tuenta isompaan imuputkeen jottei murru uudelleen heti. Katotaan pitääkö. Sitten piti alkaa ihmettelemään tuon megasifterin sielunelämää kun ei oikein toiminta ole ollut mieleen, eikä pakkoykköstä ole saanut päälle millään. No selkeähän tuo on toiminnaltaan, mutta eipä sitä säätöihin saa kun vaihteistonpään vipu on väärä. Onneksi noita saa varaosana summitilta 10 dollarilla. Onko kukaan muuten viritellyt näihin vanhempiin megasiftereihin jotain kytkimiä peruutusvaloille ja käynnistyksen estolle jos vaihde on päällä? Uudemmissa nuo kytkimet näyttäisi olevankin ja tuollaset joutunee rakentelemaan jos katsuri kirjoittaa askartelulistaan.
SnakeWood Kirjoitettu 24. Helmikuuta, 2013 Kirjoitettu 24. Helmikuuta, 2013 Tosta alakerran avaamisesta; mulla oli lähes joka laakeriliuskassa sanomista ja huonoin oli nokka-akselin ensimmäinen laakeri. Eli kun vaihdat sen nokan niin pystyt helposti tsekkaamaan ton ekan laakerin. Syvemmällekkin näkee jotain jos vain mahtuu pää väliin.. Tee ohivutomittaus niin pääset jyvälle sylintereiden kunnosta. Jos ok ja öp ok, niin nokka pois jos laakerit ok, niin uudet kannet ja nokka reikään..
jpe Kirjoitettu 24. Helmikuuta, 2013 Kirjoittaja Kirjoitettu 24. Helmikuuta, 2013 Ok tattis, pitääpä yrittää tutkia nokan laakereja minkä näkee jos noissa kerran on ollut sanomista joissain tapauksissa. Liuskojen vaihtaminen tarkoittaakin ymmärtääkseni sitten koneen pois nostamista kun pitää päästä poistamaan vanhat ja lykkimään uudet motin takaa? Jos mittari jotain tietää niin öljynpaineet tyhjäkäynnillä parissa kilossa ja kierroksilla päälle kolmen. Tulpat oli kaikki melko hyvännäköisiä jos nuo tulpat nyt välyksistä mitään edes kertovat.
SnakeWood Kirjoitettu 24. Helmikuuta, 2013 Kirjoitettu 24. Helmikuuta, 2013 Ei mullakaan ollu öljynpaineiden kanssa ongelmaa, asia tuli ilmi kun nokka meni sileäksi ja vaihdoin uutta tilalle.. Ei kai noi nokan laakerit ekana mene, mutta jos on sanomista niin on taatusti muuallakin ja sit mopedi karkaakin jo käsistä.. Ennen kuin huomaatkaan sovitat jo Ls konetta keulalle..
jpe Kirjoitettu 24. Helmikuuta, 2013 Kirjoittaja Kirjoitettu 24. Helmikuuta, 2013 Osuitpa asian ytimeen
jpe Kirjoitettu 2. Maaliskuuta, 2013 Kirjoittaja Kirjoitettu 2. Maaliskuuta, 2013 Taas olisi tarve hyville vinkeille. Koko sen ajan mitä kärry on itselläni ollut, on starttaus hivenenkin pidemmän seisonnan jälkeen ollut hankalaa. Jos edellisestä käytöstä on aikaa alle paripäivää, lähtee motti tulille lähes heti. Mutta jo viikon seisonta vaatii pari piiiitkää starttausta ja kunnon kaasun pumppausta ennenkuin alkaa edes lupailemaan. Oletan että bensalinja pääsee tyhjentymään takaisin tankkiin pilkuhiljaa. Mutta mistä tuota linjan tyhjentymisen syytä pitäisi metsästää? Onko tuollaisessa Carterin / Edelin kaasarissa mahdollisesti jotain kalvoa joka kannattaisi tarkastaa? Bensalinja ei enää vuoda mistään, se on tsekattu. Tankin hengitys on vapaasti ilmaan, pitäisikö tuossa olla takaisku vai onko tuollaisesta vaan haittaa?
jpe Kirjoitettu 15. Huhtikuuta, 2013 Kirjoittaja Kirjoitettu 15. Huhtikuuta, 2013 Tuli tämäkin laitos otettua talven ja talven remonttien jäljiltä taas ajoon. Suhteellisen mukavasti tuntui pelittävän, ainoastaan jarrut olivat jonkinverran talviunessa. Pohjaremontin yhteydessä poistettiin myös takarungosta jonkun edellisen omistajan omat aisaviritykset ja vääränlaiset sakkelit sekä uusittiin puslat, joten tuo puoli on nyt enemmän sellainen kun sen kuuluukin olla. Seurauksena perä tippui selvästi ja pehmeni sellaiseksi että autossa voi jälleen todeta olevan jouset myös takana, ennen ei joustanut juuri ollenkaan. Tosin nyt joutuu vaihtamaan taakse iskarit, eli noiden huomasi heti ensimetreistä olevan vaihtovalmiit. Samoin etupää on nyt pienen madalluksen tarpeessa, vaikka rengastus tuota korostaakin melkoisesti. Takana kun "vanhaan tyyliin" on 15" vanteilla melkoiset pallot ja edessä 14" selkeästi matalammat. Jos joku on kiinnostunut, niin tämä vanne/rengaskierros tulee muuten pikapuolin myyntiin.
jpe Kirjoitettu 24. Huhtikuuta, 2013 Kirjoittaja Kirjoitettu 24. Huhtikuuta, 2013 Punainen on päivän väri... Parkkijarrun "lukitusräikkä" oli jumissa ja nyt jää herkistelyn jälkeen senkin poljin alas, joten huomenna leimalle hakemaan puuhalistaa.
jpe Kirjoitettu 25. Huhtikuuta, 2013 Kirjoittaja Kirjoitettu 25. Huhtikuuta, 2013 Ja leima tuli ilman huomautuksia ! Pitää alkaa suunnittelemaan noita nokkaa ja kansia paikalleen kun tuli ihan liian hyvät arvot. CO alle 2 ja HC 91 jumankeka, pannu vissiin käy kaikilla ja suht oikein.
selli Kirjoitettu 29. Huhtikuuta, 2013 Kirjoitettu 29. Huhtikuuta, 2013 Melkonen tuo HC Tosin eihän se nousekkaan ku on sellainen nokka joka polttaa tarkasti materiaalin ja kaikki muukin on kohillaan. Sun on tästä hyvä jatkaa kesän ajeluja!
jpe Kirjoitettu 30. Huhtikuuta, 2013 Kirjoittaja Kirjoitettu 30. Huhtikuuta, 2013 Melkonen tuo HC Tosin eihän se nousekkaan ku on sellainen nokka joka polttaa tarkasti materiaalin ja kaikki muukin on kohillaan. Sun on tästä hyvä jatkaa kesän ajeluja! Joo, vaihtamalla uudet tulpat+piuhat ja 3" filtteri likaisen 2":sen tilalle hc muuttui yli 300 -> 91. Ajellaan nyt vappuajelut sun muut alkukesän häppeningit läpi ja sitten nokkaa ym hiluja vaihtamaan, eli rikkomaan täysin toimivaa autoa. Tätä jarruprojektiakin olisi odottamassa. LS jarrubracketit eteen ja laipat taakse tuli tuossa piirrettyä cadillä ja seuraavaksi laserilla pitäisi poltattaa testikipaleet. Näillä pitäisi sitten mennä 2000 luvun ls camaron takajarrut ja samanlaisesta myös etupään jarrukamat kuitenkin 12.8" c5 veten levyillä eteen niin ettei tarvii kuitenkaan 18" vanteita vaan 17" pärjää juuri ja juuri. Alkuperäiset olka-akselit pitää tietty modifioida ja sorvata etulevyistä navat. Siksi tulee muuten veten levyt, että 12" ls levyillä joutuu leikkaamaan noista spindeleistä mielestäni liikaa pois. No saapa nähdä saako ikinään paikalleen näitä, ainakin harrastamista riittää...
Recommended Posts
Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään
Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun
Luo käyttäjätili
Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!
Luo uusi käyttäjätiliKirjaudu sisään
Sinulla on jo käyttäjätili?
Kirjaudu sisään