GTATL Kirjoitettu 7. Tammikuuta, 2015 Kirjoittaja Kirjoitettu 7. Tammikuuta, 2015 Alkaa olla palapeli melko levällään. Vähän on vielä hommaa jotta pääsee tällä kesämiittiin tuopin ääreen.. Hyvä tulee Joo, vähän tuskasta kun on vielä purkuvaihe menossa Tavoite on että toukokuussa ajoon ja hei siihen on vielä 4kk Maaliskuuta olen pitänyt rajana milloin pitäisi ottaa koneesta ensisavut
GTATL Kirjoitettu 9. Tammikuuta, 2015 Kirjoittaja Kirjoitettu 9. Tammikuuta, 2015 Konehuone näyttää paljon siistimmältä ilman johtosarjaa
GTATL Kirjoitettu 9. Tammikuuta, 2015 Kirjoittaja Kirjoitettu 9. Tammikuuta, 2015 Ei toi johtosarja nyt niin hirveen iso ole Kauhia homma oli pujottaa repsikan puolelta pois konehuoneesta.
GTATL Kirjoitettu 9. Tammikuuta, 2015 Kirjoittaja Kirjoitettu 9. Tammikuuta, 2015 Olis aika hienoo jos tietäis miten tämä liitin irtois
GTATL Kirjoitettu 9. Tammikuuta, 2015 Kirjoittaja Kirjoitettu 9. Tammikuuta, 2015 Ruuvi/pultti keskellä. Ei oikein näy mitään pulttia/ruuvia. Tämä liitin on repsikan puolella alanurkassa lokasuojan alla. Kuljettajan puolella konehuoneeseen tulevassa saman tyylisessä liittimessä oli pultti keskella Toi pyöreä reikä mikä näkyy niin siitä on painettu silikoonia sisään liittimeen. Täytyy tutkia uudestaan jos siinä kuitenkin olis pultti piilossa.
Rale Kirjoitettu 9. Tammikuuta, 2015 Kirjoitettu 9. Tammikuuta, 2015 Omasta purin kaikki johdot mitä autosta löytyy konehuoneesta ja sisältä kojelaudan alta, kaikki lähti helposti kun pistin sivuleikkureilla pätkiksi..
GTATL Kirjoitettu 9. Tammikuuta, 2015 Kirjoittaja Kirjoitettu 9. Tammikuuta, 2015 Niin olis ollut kiva aloitella keulan hitsausta mutta huomasin että suojakaasu on loppu Huomenna on muita hommia joten täytyy sunnuntaina varmaan ottaa jarrutehostin ja simpukka pois. Joo ja voishan etupyöränkoteloista poistaa massat
GTATL Kirjoitettu 9. Tammikuuta, 2015 Kirjoittaja Kirjoitettu 9. Tammikuuta, 2015 Omasta purin kaikki johdot mitä autosta löytyy konehuoneesta ja sisältä kojelaudan alta, kaikki lähti helposti kun pistin sivuleikkureilla pätkiksi.. En taida käyttää samaa taktiikkaa Musta tuntuu että toi kuvassa oleva "liitin" on oikeasti läpivienti ja se ei aukea
pantera Kirjoitettu 9. Tammikuuta, 2015 Kirjoitettu 9. Tammikuuta, 2015 Ei oikein näy mitään pulttia/ruuvia. Tämä liitin on repsikan puolella alanurkassa lokasuojan alla. Kuljettajan puolella konehuoneeseen tulevassa saman tyylisessä liittimessä oli pultti keskella Toi pyöreä reikä mikä näkyy niin siitä on painettu silikoonia sisään liittimeen. Täytyy tutkia uudestaan jos siinä kuitenkin olis pultti piilossa. on siinä pultti, kato tarkemmin , aika pieni kanta , tais olla 1/4"
JariN Kirjoitettu 10. Tammikuuta, 2015 Kirjoitettu 10. Tammikuuta, 2015 En taida käyttää samaa taktiikkaa Musta tuntuu että toi kuvassa oleva "liitin" on oikeasti läpivienti ja se ei aukea Juu, ainakin mulla TPI:ssä se oli vain läpivienti kun avasin muovikotelon. Eikä saanut johtoja nätisti irti kun kotelo oli tungettu täyteen liimaa.
Z-mo Kirjoitettu 10. Tammikuuta, 2015 Kirjoitettu 10. Tammikuuta, 2015 on siinä pultti, kato tarkemmin , aika pieni kanta , tais olla 1/4" Pulttii tai ruuvii saa ettii lopun ikänsä, on läpivienti. Kuori purkaantuu ehkä kahteen osaan, sisällä muovinen kampa jonka läpi piuhat tökitty ja lopuks täytetty mömmöllä. Kamman kynnet ehkä näkyy pinnassa.
GTATL Kirjoitettu 10. Tammikuuta, 2015 Kirjoittaja Kirjoitettu 10. Tammikuuta, 2015 Juu, ainakin mulla TPI:ssä se oli vain läpivienti kun avasin muovikotelon. Eikä saanut johtoja nätisti irti kun kotelo oli tungettu täyteen liimaa. kiitoksia Pulttii tai ruuvii saa ettii lopun ikänsä, on läpivienti. Kuori purkaantuu ehkä kahteen osaan, sisällä muovinen kampa jonka läpi piuhat tökitty ja lopuks täytetty mömmöllä. Kamman kynnet ehkä näkyy pinnassa. Eli oli vain läpivienti niin kuin epäilin Kiitos tiedosta, palkkioksi saat tämän linkin josta varmaan pidät Jos ei sulla ollut jo tätä http://www.racingaspirations.com/apps/macpherson-geometry-calculator
GTATL Kirjoitettu 11. Tammikuuta, 2015 Kirjoittaja Kirjoitettu 11. Tammikuuta, 2015 Ei oikein muuta näkyvää saanut aikaan kun ton jarrutehostimen pois. Aivan hanurista irroittaa neljä mutteria kuskin jalkatilasta kojetaulun sisältä että sai tehostimen irti Kävin eilen ostamassa ton B&D raspiroopen ja ihan toimiva peli. Tolla pääsee hiukan hankalempiin paikkoihin kun teräspyöröharjalla
GTATL Kirjoitettu 18. Tammikuuta, 2015 Kirjoittaja Kirjoitettu 18. Tammikuuta, 2015 Tanaan tallilla ei oikein saanut mitaan aikaan, krapula ja muutama heppu siella niin jai hommat sivualalle No sain ma vahan hitsattua mutta en sittenmuistanut ottaa kuvia
GTATL Kirjoitettu 24. Tammikuuta, 2015 Kirjoittaja Kirjoitettu 24. Tammikuuta, 2015 Kuskinpuolen pyöräkotelo putsattu massasta, oli muuten aikas tiukassa Huomenna sitten repsikanpuoli
GTATL Kirjoitettu 25. Tammikuuta, 2015 Kirjoittaja Kirjoitettu 25. Tammikuuta, 2015 En ihan saanut kokonaan putsattua repsikanpuolta kun solattelin metallia toisella puolella ennen putsauksen aloittamista
GTATL Kirjoitettu 25. Tammikuuta, 2015 Kirjoittaja Kirjoitettu 25. Tammikuuta, 2015 Melkoinen kasa massaa irtoo pyöränkotelosta. Tossa on seassa hiukan hiontapölyä mutta 95% on yhdenpuolen kotelosta
Z-mo Kirjoitettu 25. Tammikuuta, 2015 Kirjoitettu 25. Tammikuuta, 2015 Kuskinpuolen pyöräkotelo putsattu massasta, oli muuten aikas tiukassa Huomenna sitten repsikanpuoli Noi etujarruthan näyttää ihan loppuunpoljetuilta. Voin vaihtaa ne kunnon rautasatulallisiin jarruihin? Millon tuun hakemaan?
GTATL Kirjoitettu 25. Tammikuuta, 2015 Kirjoittaja Kirjoitettu 25. Tammikuuta, 2015 Noi etujarruthan näyttää ihan loppuunpoljetuilta. Voin vaihtaa ne kunnon rautasatulallisiin jarruihin? Millon tuun hakemaan? palat ei ole viela edes asettuneet paikoilleen, aika hyvä Täytyy otta kova noista iskareista kun mun mielesta iskarin männän halkaisia oli aikas iso Se on vain noin 3mm pienempi kun ulkoputken halkaisin Mulla on muuten melkein täys setti noita 1LE jarruja jemmassa Ei puutu kun palat ja etusatuloiden carrierit
Z-mo Kirjoitettu 25. Tammikuuta, 2015 Kirjoitettu 25. Tammikuuta, 2015 Mulla on muuten melkein täys setti noita 1LE jarruja jemmassa Ei puutu kun palat ja etusatuloiden carrierit Kannattaa myydä pois, mitä maksaa?
GTATL Kirjoitettu 25. Tammikuuta, 2015 Kirjoittaja Kirjoitettu 25. Tammikuuta, 2015 Kannattaa myydä pois, mitä maksaa? Ne on mustaan T/A varattu jos en onnistu modaamaan GTO.n jarruja siihen Katsotaan myöhemmin
GTATL Kirjoitettu 31. Tammikuuta, 2015 Kirjoittaja Kirjoitettu 31. Tammikuuta, 2015 Kyllästyin siirtelemään johtosarjaa ja eihän toi ollut kiinni kun neljällä liittimellä Kuvasta näkee hyvin että kyseessä on läpivienti ei liitin
GTATL Kirjoitettu 31. Tammikuuta, 2015 Kirjoittaja Kirjoitettu 31. Tammikuuta, 2015 Muistin ottaa kuvan etuiskarista ja ovat sata varmasti bilsteinit
GTATL Kirjoitettu 1. Helmikuuta, 2015 Kirjoittaja Kirjoitettu 1. Helmikuuta, 2015 Etupään pyöränkoyelot olis melkein valmiit Kuvista huomasin että muutamasta kohdasta on unohtunut hitsuuttaa
Recommended Posts
Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään
Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun
Luo käyttäjätili
Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!
Luo uusi käyttäjätiliKirjaudu sisään
Sinulla on jo käyttäjätili?
Kirjaudu sisään