Jump to content

1991 Vetelys "The Black Orange"


Recommended Posts

Kirjoitettu

Viime aikoina autoa on vaivannut omituinen ongelma: sisävalojen satunnainen syttyminen kesken ajon. Varsinkin pimeällä ajaessa on häiritsevää, kun sisävalot syttyvät ihan yht'äkkiä ja sammuvat vähän ajan kuluttua, kunnes taas syttyvät ja sammuvat näennäisen satunnaisesti. Epäilin ovikytkimiä, mutta jos vika olisi jommassa kummassa ovikytkimessä, pitäisi samalla myös 'door ajar' -valon syttyä. Takalasin kytkin jää pois vikalistalta sen takia, että takalasin avautuessa vain tavaratilan valot syttyvät (mutta eivät ovien valot eivätkä jalkatilojen valot).

 

Ihmettelin ja seurailin muutamalla reissulla sisävaloja tarkemmin ja melko usein valot paloivat osapuilleen puoli minuuttia ennen sammumista. Arvelin sitten, että Viperin kauko-ohjausboksi voisi sekoilla jotenkin, koska siinä on sisävaloille puolen minuutin viive. Poistin sitten Viperin kytkennöistä sisävalojen tulo- ja lähtöliitännät, koska autossa on jo tehtaalta olemassa sisävaloille automaattinen sytytys ovien lukot avattaessa. Reilun sadan kilometrin testilenkillä sisävalot eivät syttyneet kertaakaan, joten toistaiseksi näyttäisi siltä, että ongelma olisi ollut Viperin boksissa.

 

Äänentoistoon tein pientä fiksausta. Soittimen omasta vahvistimesta tuntuu loppuvan puhti ennen subbarivahvistinta. Vahvistimessa jäi pari kanavaa käyttämättömäksi, joten niiden käyttöönotto edellyttää pikkaisen lisäpiuhojen vetoa. Halusin kaikki johdotukset piiloon ja sehän vaatii tietysti sisustan purkamista.

 

Penkit ja verhoilut pois tieltä

 

http://kuvapilvi.fi/finnshark/jDX.jpg

 

http://kuvapilvi.fi/finnshark/jD1.jpg

 

Molemmat jalkatilat olivat hieman kosteat verhoilun alla ja vänkärin puolelta lumppumatto oli siinä kunnossa, että heitin roskiin. Onneksi kyseessä oli vain pelkkä vesi, eikä jäähdytysnestettä ollut mukana.

 

Takaosastakin piti purkaa verhoilu, koska alunperin suunnitelmissa oli muuttaa subbareiden kytkentä stereoksi ja subbareiden johdotukset menevät piilossa verhoilun ja pehmusteiden alla.

 

http://kuvapilvi.fi/finnshark/jDf.jpg

 

Tutkailtuani vahvistimen teknisiä suoritusarvoja (ja miettiessäni lisätyön määrää johdotuksien ja kytkentöjen suhteen) päätin kuitenkin pitää subbarit ennallaan monona, joten verhoilun purkaminen oli käytännössä turhaa.

 

Etukaiuttimien vanhat johdotukset soittimelta jakosuotimille jätin paikalleen (koska niiden poistaminen olisi vaatinut koko keskikonsolin purkamisen), mutta suojasin johtojen päät teipillä, vaikka muutinkin asetuksista soittimen oman vahvistimen pois käytöstä. Siis johtoihin ei edes pitäisi tulla mitään signaalia, mutta pelataan kuitenkin varman päälle.

 

http://kuvapilvi.fi/finnshark/jDx.jpg

 

Linjasignaalin ja vahvistimelta jakosuotimelle tulevat johdot teippasin jesseteipillä kiinni, etteivät piuhat lähde liikkeelle verhoilua takaisin laitettaessa. Verhoilun ollessa paikallaan johdot eivät tietenkään enää liiku, joten myöhemmin teipille ei olisi tarvetta, mutta ei siitä haittaakaan ole jatkossa.

 

http://kuvapilvi.fi/finnshark/jD3.jpg

 

Pikkaisen lisää purkamista vielä johtojen piilotukseen

 

http://kuvapilvi.fi/finnshark/jDn.jpg

 

http://kuvapilvi.fi/finnshark/jDD.jpg

 

Jesseteippi on kiva kaveri piuhojen asemoinnissa

 

http://kuvapilvi.fi/finnshark/jD0.jpg

 

Verhoilun takaisin saamiseen piti takaosan koteloiden kehys irroittaa etureunastaan ja johtojen takia oli melkoinen sullominen, että kaikki osat istuivat takaisin paikalleen. Mutta lopussa kiitos seisoo. Pienellä verhoilun nävertämisellä johdot tulevat kohtuullisen huomaamattomasti vahvistimelle.

 

http://kuvapilvi.fi/finnshark/jDv.jpg

 

http://kuvapilvi.fi/finnshark/jDC.jpg

 

Pari päivää tuohonkin sai tuhrattua. Muutos itse äänentoistossa oli sentään ennakko-odotuksien mukainen. Positiivisena yllätyksenä sointiin tuntui tulevan hieman lisää tarkkuutta ja tiukkuutta.

Kirjoitettu

Vinkki  ;)

 

Laita abikokengät noihin lähtöihin

 

Tarkoititko haarukkaliittimiä? ;) Ne on olleet suunnitelmissa jo pitkään... Ei vaan ole tullut vielä hankittua, kun pitäisi ensin hommata vähän järeämpi kolvi. Noihin virtakaapeleihin on ihan turha yrittää tinata liittimiä mun n. 25 W peruskolvilla. Ja pitäisi tarkistaa, että mahtuuko liittimet olemaan paikallaan, kun toi luukku vahvistimen alta avataan.

  • 1 month later...
Kirjoitettu

Lisää omituisuuksia... Eräänlainen 'haamunakutus' on vaivannut autoa jo ties kuinka kauan. Toi haamunakutus ilmenee pienillä TPS:n ja MAP-anturin arvoilla, siis hyvin pienillä sylinterin täytöksillä. Knock count kasvaa enemmän tai vähemmän tasaisesti ja samalla tietysti knock retard vetää ennakoita pois jopa 20 astetta, josta tietysti seuraa se, että auto jaksaa kulkea eteenpäin, läppiä täytyy avata lisää eli bensaakin pitää syöttää enemmän.

 

Tämä'haamunakutusmoodi' iskee päälle ihan satunnaisesti ja poistuu taas ihan yhtä epäsäännöllisesti, vaikka minkään anturin arvo ei varsinaisesti muutu.

 

Alastaron reissussa sytytti satunnaisesti SES-valon ihan kesken normaalin ajon, koodi 43 (Electric Spark Control) ja välillä SES-valo sammui, kunnes syttyi taas epämääräisen ajanjakson jälkeen. Aiemminhan ainoastaan knock count on kasvanut, mutta vikakoodia ei ole tullut. (Kertaalleen aiemminkin vikakoodi on tullut ja silloin vika löytyi itse nakuanturista.)

 

Vaihdoin sitten nakuanturin liittimen, joka oli aika kärsineen näköinen (vika on satunnaisesti päällä ja poissa => viittaisi johtovikaan). Ei auttanut asiaan, joten Service Manualin ehdottamien koodin 43 vikavaihtoehtojen pariin. En halunnut lähteä ensimmäisenä uusimaan koko johtoa ECM:n ja nakuanturin välistä. Kyseinen piuha kun kulkee koneen takaosan johtonipussa ja peltisarjakin pitäisi varmaan purkaa pois tieltä, että pääsisi kunnolla tuohon johtonippuun kiinni. Onneksi sain eräältä finnsharkin foorumin herrasmieheltä toimivaksi testatun ECM:n ja pari memcal-palikkaa (jotka toimivat muuten, mutta tyrkkäävät vikakoodin 41) lainaan testailua varten. Haamunakutusta esiintyy niilläkin, mutta frekvenssi vaikuttaisi harvemmalta. Laina-memcaleilla tulevan koodin 41 poistin käytöstä. Testiajoissa näkyy välillä myös koodi 43, joten vika voisi olla nakuanturin johdossa. Hermostuin tuohon koodiin, joten poistin senkin käytöstä. Samalla laitoin knock retardin maksimiksi 4 astetta osakaasuajossa.

 

Nakuanturin johdotuksen vaihdolla ei ollut mitään muutosta haamunakutuksiin. Ennakoiden vähennyksen rajoittaminen tuntuisi vaikuttaneen matka-ajon kulutuksiin hieman pienentävästi (jotain reilut puolisen litraa / 100 km). Katotaan noita haamunakuja sitten, kunhan saan jossain vaiheessa soppelin memcalin testaukseen.

.

.

.

Memcalia ei ole tullut kyseltyä testiin, mutta sain sen verran tehtyä testiä, että nykäisin nakuanturin liittimen irti ja tyrkkäsin auton tyhjäkäynnille. 1 knock count tuli heti käynnistyksessä, mutta ei sen enempää. Siis nakutuksien pitää tulla nakuanturin signaalista?

 

Toisena testinä liitin takaisin kiinni ja auto taas käyntiin. Logi näyttää tältä:

 

http://kuvapilvi.fi/finnshark/jvp.jpg

 

Pystyviivan kohdalla:

Ylimmäisessä laatikossa mustalla TPS % 4.3

Keskimmäisessä laatikossa vihreällä knock retard asteina 0.0 (pysyy vakiona, vaikka kierrokset nousevat)

Alimmaisessa laatikossa

-tummansinisellä rpm 1 925

-vaalealla siniharmaalla knock count 48 (pysyy vakiona, vaikka kierrokset nousevat)

 

Huomioitavaa mun mielestä on se, että niin pitkään, kun kone on tyhjäkäynnillä, knock count kasvaa enemmän ja vähemmän tasaisesti. Kierroksia nostettaessa (kuten poikkiviivan kohdalla) 'nakutus' loppuu (knock count ei kasva ja knock retard 0.0) ja alkaa taas, kun palataan tyhjäkäynnille (n. ajassa 1:05 knock count kasvaa ja knock retardia näkyy)

 

Samaa näkyy myös matka-ajossa. Kun ollaan n. 80 km/h nopeuksissa hyvin pienillä TPS:n ja MAP-arvoilla, knock count kasvaa ja knock retard iskee päälle (satunnaisesti). Kuitenkin noilla MAP-arvoilla täytös on niin pientä, ettei siellä oikeaa nakutusta edes voi olla, kun ei vähän isommilla läpän asennoillakaan nakutusta ole nakuanturin mielestä (eikä kuulokkeillakaan kuunneltuna).

 

Mitään ideoita, miksi nakutusta näyttäisi esiintyvän säännöllisen epäsäännöllisesti (vaikkei sitä oikeasti ole)?

 

Pitäisikö nostajien preloadia lisätä? Muistaakseni käytössä on nyt n. kolmasosakierroksen preload

(Tyhjäkäynnillä ja pienillä kierroksilla öljynpaineet ovat pienimmillään ja hydraulisilla nostajilla välykset olisivat pikkaisen liian isot => pientä mekaanista naputusta, jonka nakuanturi 'poimii')

  • 3 months later...
Kirjoitettu

Oliko rauta-, teräs- vai takoakseli?

Harmittaa sun puolesta noi  vastoinkäymiset...tsemppiä.

 

Kirjoitettu

:( motorsporttia.

 

Toivottavasti ei oo muuta hajonnut. Ikäviä vastoinkäymisiä tollaset  m-

Kirjoitettu

Jopas taas vastustaa rajusti  :(

Toivottavasti ei tosiaan tarviis kaikkia liikkuvia laittaa uusiks.

 

Kirjoitettu

kyllä mullakin vispaa dampperi jonkuu aikaa käynnistyksen jälkeen, se on ihan normaalia tako akselilla. jos tosiaan sulla aksila poikki, niin sit takokamaa tilalle. multa löytys koko alakerta jos nopeasti kuntoon haluat m/

 

Kirjoitettu

kyllä mullakin vispaa dampperi jonkuu aikaa käynnistyksen jälkeen, se on ihan normaalia tako akselilla. jos tosiaan sulla aksila poikki, niin sit takokamaa tilalle. multa löytys koko alakerta jos nopeasti kuntoon haluat m/

 

Onks se stroukkiakseli (383)?

 

Takoakseli sinne täytyy varmaan laittaa, kun ei tuollainen scatin +500 hp valuakseli kerran kestä.

 

Ei mulla dampperi oo aiemmin vispannut yhtään

Kirjoitettu

Strouķki alakerta, 4340 tako osilla / eagle. Tasapainossa , kestää kierrättää +8000 rpm todistetusti.

Kirjoitettu

Niinjoo, auto pysyi käynnissä ja vetoa riitti takapyörille, koska pääsin nilkuttamaan takaisin kotipihaan. Joten todennäköisin katkeamispaikka lienee nokkaketjun rattaan etupuolelta. Kunhan nyt saa vähän keulaa nostettua pukkien päälle ja irroitettua dampperin hihnapyörän, niin näkee, miten holtittomasti dampperi hölskyy sen jälkeen.

Kirjoitettu

Strouķki alakerta, 4340 tako osilla / eagle. Tasapainossa , kestää kierrättää +8000 rpm todistetusti.

 

Kanget ja männät on varmaan ihan ok, joten lähinnä toi akseli olis kiinnostuksen kohteena.

Kirjoitettu

Tossa on vielä kännyllä kuvattuna sitä dampperin (ja hihnapyörän) heilumista. http://penthouse.homelinux.net/fs16/dampperi_heiluu_yorcci.mp4

 

Dampperi liikkuu eteenpäin muutaman millin, mutta toppaa selkeästi johonkin, kun yrittää liikuttaa suoraan eteenpäin. Dampperin kiinnityspultinkin sai avattua, siis ei pyöri holtittomasti läpi, joten lienee jostain etupään vastapainosta katkennut.

Kirjoitettu

Tämä kampurahan oli melkein viimeinen ehjä osa noista K-S Koneistamon valkkaamista osista, joten nyt on sitten lähes kaikki osat hajonneet. Viimeinen jäljellä oleva ehjä osakokonaisuus on kiertokanget. Kun tilaus oli nimenomaan, että tehdään sellaisista osista, että kestää vähän rankempaakin käyttöä...

 

No, tällaista tää motorsportti vaan välillä on.

 

Nyt vedetään vähän henkeä ja selvitellään osien hintoja. Sitten tehdään budjetti ja katotaan, milloin on rahat läjässä. JOS olisi varmuus siitä, että mikään muu ei ole ottanut itseensä kuin kampura, niin sen ja laakerit pystyisi vaihtamaan vaikka alakautta.

 

Mutta kun mahdollisuus on kuitenkin, että jotain muutakin pientä voi olla, niin täytyy nostaa kone kokonaan pois. Moottoripukissa on sitten huomattavasti helpompi painia tuon kanssa.

 

Ja tietenkin täytyy muistaa, että

 

Talvi ilman moottoriremppaa' date=' on kuin pilvinen päivä ilman aitanpolulla astelevaa emäntää! :D[/quote']
Kirjoitettu

voimia  :(  m/

 

Voimaahan on pitänyt jo olla, että saa kampiakselin poikki  ;D

 

Ei vaan, kiitokset osanotosta ja muillekin osaaottaneille. Ei nyrkkeilyssäkään häviä se, joka lyödään kanveesiin - vaan se, joka sinne jää makaamaan.

Kirjoitettu

Tulikin hieman lisätietoa asian tiimoilta ja piti oikein kaivaa koneistamon kuitti esiin tuotenumeroiden metsästyksen nimissä.

 

Selvisi, että Scat valmistaa paria eri laatuista valuakselia...

 

Mietin vaan sitä, että akseleita on myös kahta sarjaa, noinkohan tuo sinulla oleva on sitä ns. parempaa?

 

Pro Stock akselin numero on joko: 9103750L tai 9-103750L

Pro Comp (ns 9000 series) akselin numero on joko: 935050L tai 9-350-3750-5700-L

 

Listan alempi Pro Comp on siis ainakin valmistajan mukaan huomattavasti vahvempi ja ylempi Pro Stock on tarkoitettu lähinnä stock replacement malliksi.

 

Okei.

 

Nyt, kun katson kuitista, niin siellä lukee: SCAT1-91100BIE

 

Ja tuolla 1-91100 yhdistelmällä kun hakee scatin sivuilta http://www.scatcrankshafts.com/rotating-assembies/chevy-rotating-assemblies/ vastaavuutta, niin tuota koodia vastaava 383-paketti on kampiakselilla 9-103750L - siis juurikin 'stock replacement' -paskaläjä.

 

Siis minähän pyysin silloin aikanaan Keski-Suomen Koneistamoa hankkimaan sellaisen stroker-kitin, että se kestää sitten ihan reipasta käskytystä, koska auto tulee saamaan oikein reilusti 'isän jalasta'. Ja mitä koneistamo teki? Otti halvimman ja paskimman stroukkisetin, mitä scatilta löytyy. No ei kyllä enää tässä vaiheessa yllätä yhtään.

 

Kattelin tuossa vielä joutessani summitin sivuilta hintaeroa noiden kahden viimeksi mainitun valuakselin välillä. Onhan sitä vajaat 40 taalaa...

 

Stock $205.97 http://www.summitracing.com/int/parts/sca-9-103750l

Comp $242.97 http://www.summitracing.com/int/parts/sca-935050l

 

Edit: Satuinpa tallilla hiippaillessani kattelemaan noita kampuran kappaleita ja sieltähän löytyi tämä numerosarja

 

http://kuvapilvi.fi/finnshark/jRB.jpg

 

...eli 9000-sarjan akseli se oli sittenkin. Vaikka muuta aiemmin oletinkin.

Kirjoitettu

tällänen on mun 383cid stroukki koneessa http://www.summitracing.com/int/parts/esp-435337505700/overview/

laakkosen tasapainotuksen jälkeen tuli hyvä, 8000rpm kestää vetää huoletta.

jos uuden tilaat , suosittelen tälläistä suht edullista vaihtoehtoa. parempiakin/kalliimpiakin löytyy varmasti, mutta mulla on toiminut hyvin molemmissa koneissa tasapainotetut eagle kampurat 383cid ja 406cid.

Kirjoitettu

No, kunhan saan tässä huhtikuun vedettyä happea, niin joskus toukokuulla hilaan kotteron tallille ja nostan mosan pois. Purkamisen jälkeen, kun varmistuu katkeamiskohta, niin täytyy kysäistä suoraan scatilta mielipidettä katkeamissyystä.

 

(Ja kampiakseli- sekä dampperisuositusta, jos ei ole tullut tuhoa yläkertaan.)

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään
×
×
  • Luo uusi...