Yorcci Kirjoitettu 20. Heinäkuuta, 2014 Kirjoittaja Kirjoitettu 20. Heinäkuuta, 2014 Niinjoo, eilen noissa vesileikeissä oli tuon imusarjan banjoliittimen kanssa hieman haastetta. Käänsin sen melkein kiinni moottorin ollessa irrallaan ja ajattelin sitten katsoa sen kulman, kun kaikki apulaitteet ovat paikallaan. Siihen asti suunnitelma piti hyvin paikkansa, mutta kun kulma oli hollilla, niin pultti ei sitten kiristykään Otin ihan kunnon otteen isosta jakarista, mutta pultti ei hievahdakaan kiinnipäin ja banjo pyörii vielä aivan helposti. Sitten vaihdetaan suuntaa ja avataan. Tai siis haetaan n. puoli metriä jatkovartta, että banjo lähtee aukeamaan. Koko ajan pelotti, että jos se antaakin periksi, kun sehän on ontto. Lähti kuitenkin ehjänä irti ja kiersin pelkkää pulttia reikään ja kyllä se vaan tuntui jossain vaiheessa pohjaavan, vaikka kierrehän menee vesikanavaan. Otetaan sitten pari-kolme milliä pois banjon pultista. Kun ei niitä hienoja työkaluja satu olemaan ulottuvilla, niin tehdään vähän karummin: http://kuvapilvi.fi/finnshark/ANs.jpg Mutta tuon jälkeen banjo kiristyy hyvin, eli ilmeisesti kierteen lopussa on joku pieni kynnys, johon pultti toppasi. Problem solved. Puolan sähköissä riitti mietiskeltävää, varsinkin kun ensin piti löytää paikka puolalle, ennenkuin pystyy vetämään johdotuksia. Jakajalta lähtevälle kaksinapaiselle johtoparille on vain joku geneerinen liitin, jonka väreihin ei ole luottamista. Aamupäivä menikin rattoisasti etsiessä kytkentäkaavioita, että tarjotaan plussaa sinne, minne pitääkin ja maadoitusta johonkin muualle. Sain selvitettyä itselleni kytkennät, kun älysin vihdoinkin ottaa jakajan kannen irti ja tarkastettua signaalit suoraan HEI-moduulista: http://kuvapilvi.fi/finnshark/ANo.jpg Kuten kuvastakin näkyy, niin plussa tulee liittimestä lähtevään mustaan johtoon ja puolan maadoitus keltaiseen johtoon... Tämän jälkeen jätin sitten puolan fyysisen sijoituksen konehuoneeseen hautumaan takaraivoon ja lähdin hakemaan klemmareita bensalinjoihin, letkua alipainelähtöihin jne. Jarrutehostimelle varattu banjoliitin plenumin takaosassa on 12 mm letkulle, kun taas jarrutehostimen päässä on 10 mm letkulle passeli liitäntä. http://kuvapilvi.fi/finnshark/ANm.jpg Jarrutehostimelta tulevan orggisletkun jatkeena on pätkä metalliputkea, josta katkaisin pään ja modasin sitä hieman, että saan toiseen päähän istumaan 10 mm letkun ja toiseen päähän 12 mm letkun. 10 mm letkuhan menee tietysti suoraan putken päälle, mutta en halunnut kiriä klemmaria 12 mm letkuosuudella ylitiukkaan, joten sitä varten kasvatin metalliputken halkaisijaa ihan vaan roudarinteipillä. Juu, ei todellakaan ole elegantein ratkaisumalli, mutta kun kyse on vaan alipaineletkusta, niin sen tarvitsee olla vain 'ilmatiivis'. http://kuvapilvi.fi/finnshark/AN9.jpg Sitten vielä hienosäätöä putken pituuteen ja problem solved: http://kuvapilvi.fi/finnshark/ANV.jpg Cruiselle ja puhaltimen ilmanohjausläppien alipaineletkun vetäisin samantien 8 mm letkulla ja taas jäi niitä kovia mehupillejä pois järjestelmästä. Varmistin kiinnityksen toiseen päähän klemmarilla, kun tuntui kovin höllässä olevan: http://kuvapilvi.fi/finnshark/ANM.jpg Problem solved. Puolalle en keksinyt muuta paikkaa kuin kuskinpuoleisen lokasuojan. Siinä se joutuu osin jarrunestesäiliöiden alle, mutta kun ei se helvetillinen klöntti päivän pähkäilyjen jälkeen mihinkään muuallekaan mahdu, niin siellä lepää: http://kuvapilvi.fi/finnshark/ANd.jpg Problem solved. Sitten puolan kytkentöjä toteuttaessani keksin yhtäkkiä vanhalle jakajalle tulleen 'TACH'-johdon ja meni taas tovi selvittäessä, mihin se kytketään. Missään kytkentäkuvissa ei edes mainita koko johtoa... Kunnes älysin tarkistaa vanhan jakajan kannesta, että sehän on samalla tavalla haaroitettu kuin plussakin, joten kytketään vaan puolalle menevään maadoitusjohtoon rinnalle. Kytkentää varten pistin vanhan jakajan kannen liittimet paloiksi, kun perus-abikoliitin oli liian ohut auton johdoissa oleviin liittimiin. Toiseen päähän saa sitten juottaa abikoliittimet, joihin on helppo tehdä johtojen yhdistykset: http://kuvapilvi.fi/finnshark/ANw.jpg Liittimien suojaksi liimallista kutistesukkaa. Sitten sen jakajan geneerisen liittimen keltamusta väritys alkoi haittaamaan. Kääräisin puolan plusnapaan menevän mustan johdon punaisella sähkärin teipillä: http://kuvapilvi.fi/finnshark/AN4.jpg ...ja puolan miinusnapaan menevän keltaisen johdon taas mustalla sähkärin teipillä, niin on johdotusten värit edes jollain tasolla loogisia: http://kuvapilvi.fi/finnshark/ANZ.jpg Problem solved. Lämpötila-anturin paikka on TPI:ssä keskella imukantta ja Stealthissa termarin toisella puolella, joten johdotuksia piti hieman jatkaa, että liittimen saa ongelmitta paikalleen. Problem solved. Sitten päänvaivaa aiheutti vielä kaasuvaijerin kiinnike. Läppärungon spacereiden takia kaasuvaijerin kiinnikettä pitää myös siirtää eteenpäin. http://kuvapilvi.fi/finnshark/ANL.jpg Tuohon on hyvä(?) suunnitelma olemassa, mutta kun huominen menee taas töissä, niin toteutus siirtynee tiistaille. Samalla huomasin, että noi kiinnityspulttien kierteet plenumissa on sorvattu pilalle, joten tarvinnee näyttää vähän porakonetta ja kierretappia noille. Mutta eiköhän sekin siitä.
Yorcci Kirjoitettu 22. Heinäkuuta, 2014 Kirjoittaja Kirjoitettu 22. Heinäkuuta, 2014 01:42 ensisavut moottorin ollessa konehuoneessa. Ensimmäisellä käynnistysyrityksellä tulille, vaikka jakaja oli vaan pudotettu paikalleen eikä kaasuvaijeri ollut kiinni ollenkaan (pitää vielä siirtää sitä kiinnikettä). Aika paljon sai vääntää lisää ennakkoa tuosta stetson-asennosta, että kone alkoi käymään edes hieman evankelis-luterilaiseen tahtiin. Ja on muuten ihan sairaan KOVAT pakoäänet pelkillä peltisarjoilla tuolla meidän talliluolassa... Mutta on koneessa kyllä asennetta tyhjäkäynnillä, vaikka säädin perusennakon kohdalleen En löytänyt pakoputkiston taaempiin laippaliitoksiin tiivisteitä, niin ei päässyt kuuntelemaan putkiston ollessa kunnolla paikallaan. Nyt oli kiinnityspultit 'sormitiukkuudessa' ja kadoksissa olleet tiivarit löytyivät kotiinlähtiessä auton etupenkiltä, joten varmaan aamupäivällä täytyy käydä ruuvaamassa putkisto kunnolla kiinni. Nyt pari lonkeroa ja sitten vaaka-asentoon. Paljon on vielä töitä tiedossa, ennenkuin auto liikahtaa ulos tallista. Ja mahtuuko toi viritelmä konepeiton alle, ei tiedä vieläkään.
Yorcci Kirjoitettu 22. Heinäkuuta, 2014 Kirjoittaja Kirjoitettu 22. Heinäkuuta, 2014 Paljon on vielä töitä tiedossa, ennenkuin auto liikahtaa ulos tallista. Vähän ennen puoltayötä sitten liikahti. Siis omin voimin ulos tallista tallin pihalle odottamaan aamua ja puuhalappusia Ja mahtuuko toi viritelmä konepeiton alle, ei tiedä vieläkään. Nyt tietää. Mahtuu. Tiukimmassa kohdassa 12 mm hylsyn kärkipää, jonka ulkohalkaisija on n. 17 mm, on hieman tiukka. Siis luokkaa puolitoista senttiä on tilaa! http://kuvapilvi.fi/finnshark/A5l.jpg Muuta raporttia (pienistä haasteista auton käyttökuntoon saattamisesta) sitten myöhemmin. Nyt täytyy vähän fiilistellä pelkästään jo sitä, että auto käy ja kukkuu. Onhan sekin sentään niinkuin tuhat lakimiestä meren pohjassa - hyvä alku...
Woodpecker Kirjoitettu 23. Heinäkuuta, 2014 Kirjoitettu 23. Heinäkuuta, 2014 15mm on tilaa ja koko ukko+järjestelmäkamera on pellin alla Aika hyvin! Kunnon taikurihan ei sitten paljasta temppuaan...
Yorcci Kirjoitettu 24. Heinäkuuta, 2014 Kirjoittaja Kirjoitettu 24. Heinäkuuta, 2014 Ylävesiletkua varten käväisin hakemassa pienen pätkän 35 mm ulkohalkaisijalla olevaan alumiiniputkea, johon raapaisin pienen merkkiviivan osapuilleen puoliväliin, että molempiin letkuihin tulee yhtä paljon 'pitopintaa' klemmareille: http://kuvapilvi.fi/finnshark/A5W.jpg Sitten mallaillaan letkuja ja lyhennetään ylimääräiset pois http://kuvapilvi.fi/finnshark/A5G.jpg http://kuvapilvi.fi/finnshark/A5u.jpg Imusarjan takaosaan tehty höyrynpoistoletku piti vielä yhdistää vesikiertoon http://kuvapilvi.fi/finnshark/A52.jpg Laittaessani tulpanjohtoja jakajan kanteen huomasin, että 'nastat' ovat lyhyemmät tässä pikkujakajassa ja johdot tuppasivat nousemaan pois paikaltaan. Sipaisin pikkaisen kaikista tulpanjohtojen hatuista, että johdot pysyvät kiinni: http://kuvapilvi.fi/finnshark/A5S.jpg Sitten kaikki alkaa olla valmista auton siirtoon ulos tallista lukuunottamatta kaasuvaijerin kiinnikettä. Siihen löytyi apua Juhateen taikapajalta. Pieni lisälevy tigattuna kiinni: http://kuvapilvi.fi/finnshark/A5J.jpg Siihen vähän kilikalipullosta väriä pintaan ja annetaan kuivahtaa auringonpaisteessa auton katolla ennen paikalleen kiinnitystä. Plenumin kierteet sain elvytettyä M6 kierretapilla. Reiät eivät sattuneet aluksi ihan presiis kohdilleen, mutta pienellä sipistelyllä kiinnitysruuveille saa riittävästi tilaa. http://kuvapilvi.fi/finnshark/A5g.jpg http://kuvapilvi.fi/finnshark/A5H.jpg Vihdoinkin pääsee sovittelemaan konepeittoa paikalleen. Ja kuten tuli jo aiemmin todettua, tilaahan on lopulta suorastaan runsaasti.
Yorcci Kirjoitettu 24. Heinäkuuta, 2014 Kirjoittaja Kirjoitettu 24. Heinäkuuta, 2014 15mm on tilaa ja koko ukko+järjestelmäkamera on pellin alla Aika hyvin! No toi mun kamera on vaan sellainen taskukokoinen digipokkari, niin sen kanssahan mahtuu mihin vaan Kunnon taikurihan ei sitten paljasta temppuaan... Ei tuossa ole mitään taikaa takana. Vette on vaan rakenteeltaan sellainen, että tuollaisen kuvan ottaminen on ihan helppoa. Kun kattoo tarkasti esim. puolan sijoituksesta otettua kuvaa, niin pitäisi ratketa ihan helposti, kuinka kuva on otettu.
Yorcci Kirjoitettu 3. Elokuuta, 2014 Kirjoittaja Kirjoitettu 3. Elokuuta, 2014 Torstaina kävin finnsharkin nimimerkki Machon tallilla tarkistamassa testipenkissä suuttimet. Ensimmäisellä testikierroksella meni homma vähän vihkoon etsiessä soppelia asetusta aukioloaikoihin, että saadaan bensa liikkumaan. Mutta eihän siinä mitään, sitten otetaan vaan lisää toistoja Setuppi on tietysti tuttu: suuttimet kiinni bensakiskoon ja alle mittalasit. Suuttimet on tietysti hyvä merkitä, että pysyy kirjanpito kuranttina. http://kuvapilvi.fi/finnshark/Oyi.jpg Painetta kiskoon, yksikään suutin ei vuoda ja sitten suuttimet nakuttamaan. Suihkut näyttävät hyvin samankaltaisilta. Saadut ml-lukemat otetaan ylös ja sitten yksi tai pari suutinta jätetään referenssiksi, johon muita vertaillaan, että saadaan vertailukelpoisia tuloksia. Tässä listausta suuttimien lopullisista tuottoarvoista millilitroissa, kun suuttimia on tarpeeksi monta kertaa testattu ristiin: 1 236.....2 222 3 229.....4 238 5 232.....6 234 7 240.....8 222 Aikaa ei siis mitattu, vaan ainoastaan suuttimien läpi tulleen bensamäärän tilavuutta. Suurimman ja pienimmän tuoton välillä on n. 8 %:n ero. Vaihdoin dynossa mitattujen pakokaasujen lämpötilojen perusteella suuttimien paikkoja siten, että viileimpiin pyttyihin heitin huonoimmat tuottolukemat saaneet suuttimet ja kuumimpiin pyttyihin eniten tuottaneet suuttimet. Tällä saatiin tyhjäkäynnin pakolämpöjä tasattua jonkin verran, mutta edelleen oli pari viileämpää primääriä. Aiemmin mainittu 8 %:n ero tuotossa olisi ollut itsessään jo ihan validi peruste uusien suuttimien vaihtoon, mutta Macho testasi viimeisen setin vielä todella lyhyillä suuttimien aukioloajoilla. Tässä viimeisessä testissä sitten kaksi suutinta lähtivät nakuttamaan ja tekivät hyvän suihkun kaaauuan ennen kuin kaksi muuta liittyivät talkoisiin mukaan. Nämä myöhäisherännäiset tekivät vielä ikävän näköistä liruttelua, ennenkuin suihku muuttui 'oikean' malliseksi. Tämä lienee todennäköinen syy havaittuihin lämpötilaeroihin primääreissä tyhjäkäynnillä, joten uusien suuttimien hankinta oli päivänselvää. Nämä vanhat suuttimet olivat tietenkin "flow match" -setti, jonka mukana tuli jopa lappunen, että kaikki ruiskivat tasan samat 32.1 lbs/hr. Olisiko sitten parin talven seisotukset tehneet temppunsa suuttimille? Vai tänä keväänä tehty liuotin-ultraäänipesu? (Jonka jälkeen olisi tietenkin pitänyt saada suuttimien läpi ajettua bensaa/suuttimien puhdistusainetta tai jotain säilöntäainetta, koska suuttimet olivat pari kuukautta käyttämättöminä.) Jälkiviisaus on tässä tapauksessa turhaa, mutta onneksi löytyi selkeää syytä primäärien erilaisiin lämpötiloihin tyhjäkäynnillä. Ja jossain määrin suuttimien tuotoissa mitatut erot korreloivat myös dynovedoissa havaittuihin lämpötilaeroihin. Mutta siitäkään ei voi vetää suoria yhtäsuuruusmerkkejä, koska muuttujia on. Ja nyt, ennenkuin pakolämmöt alkavat olla paremmin tasoissa, ei autolla käydä ratapäiviä ajamassa eikä mailia runttaamassa, vaan pidetään kuormitukset lyhyinä. Vaikka sääli onkin sairautta, tyhmä ei tarvii olla. Ettei vaan sattuis mitään ikävää...
Rale Kirjoitettu 3. Elokuuta, 2014 Kirjoitettu 3. Elokuuta, 2014 Mulla on omassa isoja heittoja primääri lämpötiloissa, etenkin takimmaiset käyvät selvästi viileämpinä. Viisaammat kertoivat että keskimmäiset käyvät ihan normaalisti lämpöisempinä. Mulla on hyllyssä sarja TFS 44 lbh suuttimia testattuina/puhdistettuina , jos haluat testata toimisko paremmin.
Yorcci Kirjoitettu 3. Elokuuta, 2014 Kirjoittaja Kirjoitettu 3. Elokuuta, 2014 Mulla on omassa isoja heittoja primääri lämpötiloissa, etenkin takimmaiset käyvät selvästi viileämpinä. Viisaammat kertoivat että keskimmäiset käyvät ihan normaalisti lämpöisempinä. Mulla on hyllyssä sarja TFS 44 lbh suuttimia testattuina/puhdistettuina , jos haluat testata toimisko paremmin. Mulla on vielä sytkäjärjestystä muutettu 'perinteisestä' LS:n mukaiseen (ns. tuplaswap) ja kun toi Stealth tuo oman mausteensa soppaan pyörteilyn suhteen varsinkin tyhjäkäynnillä, niin ei voi ihan suoraan verrata. Kai. Tai niin mä ainakin luulottelen. Kiitti tarjouksesta ...mutta noi 44 lbs/hr suuttimet ovat jo ihan liian isoa kamaa meikäläisen myllyyn. Pistettiin jo uudet 32 lbs/hr suuttimet expressinä tilaukseen torstai-iltana.
Yorcci Kirjoitettu 5. Elokuuta, 2014 Kirjoittaja Kirjoitettu 5. Elokuuta, 2014 Suuttimista tehty tullausilmoitus netissä, ilmeisesti lähipäivinä saa hakea postista. Tänään annoin ensimmäisen uhrilahjan motorsporttijumalille tällä uudella moottorilla... Kuskin puolelta antautui vetoakselin vanteenpuoleinen ristikko ihan sellaisessa pienessä lähtökiihdytyksessä Sillä hajonneellakin sai onneksi nilkutettua vielä kotiin ja tallille, huomenna uutta HD-ristikkoa alle.
Yorcci Kirjoitettu 6. Elokuuta, 2014 Kirjoittaja Kirjoitettu 6. Elokuuta, 2014 Tänään annoin ensimmäisen uhrilahjan motorsporttijumalille tällä uudella moottorilla... Kuskin puolelta antautui vetoakselin vanteenpuoleinen ristikko ihan sellaisessa pienessä lähtökiihdytyksessä Sillä hajonneellakin sai onneksi nilkutettua vielä kotiin ja tallille, huomenna uutta HD-ristikkoa alle. Sain vetarin irroitettua ja puristeltua ruuvipenkissä vahingoittuneen ristikon jämät pois jo eilen. Tänään oli aamusella uudet HD-ristikot Matkahuollossa ja toimeen vaan. Ensin pientä kartoitusta vaurioista; tässä vetari vielä kiinni autossa eilen tallille saapumisen jälkeen... http://kuvapilvi.fi/finnshark/OQi.jpg Ja toiselta puolelta: http://kuvapilvi.fi/finnshark/OQg.jpg Joo. vaihtokunnossahan se on Tossa vähän kollaasia vaurioista, kun ristikko on punnerrettu ulos vetarista: http://kuvapilvi.fi/finnshark/OQX.jpg Jepjep, irtipoikki ja silleen http://finnshark.com/forum/images/smilies/icon_rambo.gif Uutta ristikkoa tilalle ja sitten vetaria piti vähän putsata. Ristikon vaihtoon menee jotain vartti ja valmistelevien purkutöiden tekemiseen mooonta tuntia... Joten päätin vaihtaa vetariin samantien perämurikan puoleisen ristikonkin, vaikka toinen ristikko oli alunperin tarkoitus tulla vain varalle. Hommahan on käytännössä simppeliä. Valitaan pari sopivan kokoista hylsyä, joista toinen mahtuu työntämään ristikon kupin vetarissa olevan reiän läpi ja toinen niin iso, että ristikon kuppi mahtuu hylsyn sisään (joo, piti vähän putsata tuota vetariakin, kun oli niin karmean kuonan peitossa. Nyt näkyy jo kaiken ryönän sijaan valmistusmateriaalikin): http://kuvapilvi.fi/finnshark/OQ1.jpg Sitten puristetaan vaan lisää ja välillä kopautellaan vasaralla vetariin, että saadaan ristikko liikkumaan vähän helpommin, kunnes koko ristikon kuppi on työnnetty läpi: http://kuvapilvi.fi/finnshark/OQf.jpg Sitten vaan irroitetaan toisesta päästä ristikon kuppi (VAROVASTI, etteivät neulalaakerit ole pitkin tallin lattiaa) ja kumikaulus, että saadaan käännettyä ristikko pois vetarista. Kasaus päinvastaisessa järjestyksessä. Ristikon kupit kannattaa tottakai voidella kunnolla kuten myös vetarin reiät, joista tietysti puhdistetaan lukkorenkaiden urat ennen kasausta. Sitten kasataan koko revohka takaisin läjään. Työturvallisuusseura haluaa korostaa eritoten jousen pultin irroituksessa ja kiinnityksessä riittäviä varotoimia. Minä käytin vaihdelaatikkonosturia ja rekyylitöntä vasaraa, kun ei nyt ollut oikein aikaa mihinkään hifistelyyn ja säätämiseen... http://kuvapilvi.fi/finnshark/OQ3.jpg Mutta ristikot kestivät ainakin ensimmäiset koeponnistukset, joten Heinolaan taitaa sittenkin päästä Corvette Meettiin
Yorcci Kirjoitettu 22. Elokuuta, 2014 Kirjoittaja Kirjoitettu 22. Elokuuta, 2014 Syylärin vaihdoin ennen tuota vetaririkkoa 3-riviseen HD-versioon ja vielä ennen huomista mailin ponnistusta piti varmistaa bensalinjat. Bensalinjojen vääntämistä. Auton bensalinjojen orggisliittimet piti tietysti säilöä ja Juhatee tiggaili putkenpätkiin vähän jatkoksi JIC-liittimiä ja nyt tähän alkuvaiheeseen vielä 10 mm putkea, että pääsee mitoittamaan letkut. Lopputuloksena tulolinja osoittaa n. 45 asteen kulmassa ylöspäin ja paluulinja matelee maanläheisempänä. Problem solved: http://kuvapilvi.fi/finnshark/ANn.jpg Lopullisessa versiossa käytettäneen 45 asteen kulmaa tuossa tulolinjassa, että letku kulkee kokonaisuutena vähän vaakasuorempaa linjaa, mutta se on sitten sen ajan murhe. Sen ajan murhe iski keskiviikkona. Paluulinjan irroittamiseen helpoin tapa oli irroittaa bensaregu ja vetää paluulinjaletku regun mukana irralleen. Sitten kumiletku irti regusta, hydrauliliikkeeseen ja mallikappaleen mukaan teräspunospäällysteinen teflonletku. Palautetaan paikalleen käänteisessä järjestyksessä. Kun paluuletku on ruuvattu kiinni, mitoitetaan tulolinjan pituus vielä sen uuden paluuletkun mukaan, koska kumiletkut taipuvat kulman ympäri huomattavasti teräspunospäällysteistä teflonletkua helpommin, joten tulolinjan pituus muuttuu hieman. Itse asiassa reilusti toista senttiä. Lisäksi halusin (jos se vaan olisi mahdollista) tuoda tuloletkua vähän kauemmaksi bensakiskosta, ettei teräspunospäällystys hinkkaisi MAP-anturin sähköjohtoja rikki. No, kumiletkun päähän 45 asteen mutka ja sovittelemaan. Pari lyhennystä ja mallikappale on valmis. Lisäliitin 90 asteen mutkaliittimien väliin tuo mukavasti tilaa letkun ja sähköjohtojen väliin: http://kuvapilvi.fi/finnshark/OOd.jpg http://kuvapilvi.fi/finnshark/OOM.jpg Ja sitten teräspunospäällysteistä letkua paikalleen. Hyvin sopii, mutta muiden letkujen ja piuhojen reititykset vaativat hieman pohtimista ja sovittelua. Teräspunospäällyste kun on sellainen syöppö, että se popsii kaiken, mikä vaan sattuu fyysiseen kontaktiin sen kanssa. Ja esim. suuttimien johdotuksien muovien rikkoutuminen maadoittaisi ko. suuttimet jatkuvasti. Siis suuttimet tyrkkäisivät bensaa koko ajan pyttyyn, kun vaan virrat ovat päällä. Ja jos käynnistettäessä sattuu olemaan ko. pytyn mäntä ala-asennossa ja puristustahti menossa, niin joku osa antautuu mekaanisesti. Neste kun ei puristu kasaan... http://kuvapilvi.fi/finnshark/OOw.jpg Primäärien lämpötiloja en ole vielä saanut aikaiseksi mitata. Täytyy nekin varmistaa vielä viikolla' date=' ennenkuin käännän keulaa kohti Pudasjärven lentokenttää lauantain mailiajoihin.[/quote'] Parina päivänä olen hieman mittaillut ja vaikuttavat olevan sen verran 'tontilla', että aamulla sitten on lähtö kohti pohjoista... http://finnshark.com/forum/images/smilies/icon_pale.gif Tulipa sitten juuri mieleen... Viime syksynä 24.08. oli Lappeenrannassa mailiajot, missä kone kilahti ja huomenna on 23.08. Ympyrä sulkeutuu, mutta millä tavoin?
F350 Kirjoitettu 23. Elokuuta, 2014 Kirjoitettu 23. Elokuuta, 2014 Jos ajelet Puolanka - Kajaani reittiä takaisin kotiin, niin tuu käy mökillä kahvilla, ei tuu kun kahden kilsan lenkki.
Yorcci Kirjoitettu 24. Elokuuta, 2014 Kirjoittaja Kirjoitettu 24. Elokuuta, 2014 Ensimmäinen lähtö Pudasjärvellä meni aavistuksen sutimiseksi http://kuvapilvi.fi/finnshark/OjV.jpg Jarrutusmatka on jonkin verran lyhyempi kuin muilla lentokentillä, joilla järjestetään mailiajoja, joten vaadittava hidastuvuus on melko kova kuormitus jarruille. Levyissä näkyy sinertäviä värisävyjä, mutta mitään jarrujen häipymistä ei ollut havaittavissa eikä ongelmia jarrutusmatkan kanssa. Siis oikein mitoitetut jarrut. http://kuvapilvi.fi/finnshark/OjM.jpg No niin... Nyt, kun on saanut hetken leijua, niin on aika palata (karusti) maan pinnalle. Huipputulokset eivät synny ilman uhrauksia. Moottorijumalat vaativat lisää uhrilahjoja Auto savutti kuulemma melko voimakkaasti ja öljysumua löytyi öljytikun läheisyydestä, mutta ensimmäisen täyden mailin vedon (248.5 km/h) jälkeen ajattelin vaan huohotuksen olevan aavistuksen riittämätön. Toisen vedon (259.93 km/h) jälkeen savu seurasi varikolle asti. Tarkemmassa tutkiskelussa huomasin öljytikun nousseen reippaan sentin verran ylös ja öljyä ruiskunneen ihan huolella pitkin koneen kylkeä. Jopa plenumin sivuun asti oli öljyroiskeita. Tässä vaiheessa päätin jättää 260 km/h metsästyksen tuonnemmaksi, koska henkilökohtainen tavoite 250 km/h oli jo saavutettu. Pudasjärven keskustassa pysähdyin tankkaamaan ja pysähdyttyäni savupilvi pössähti konepeiton alta. Öljysumua puskee edelleen öljytikusta. Olin kuitenkin ajanut hyvinkin konservatiivisesti tämän pikkusiirtymän, joten ensimmäinen ajatus oli, että nyt on huohotinletku tukossa. Sitä selvitellessä ja takaisinkasatessa piti sitten kurkistaa vähän plenumin alle. Joo, on se retale huohottanut aika reilusti, kun kaikki imukanavat ovat pahasti öljyiset http://kuvapilvi.fi/finnshark/Ojd.jpg Paluumatkalla huomasin, tosin vasta Oulussa motarille kiihdyttäessäni, että auto savuttaa todella härskisti edelleen... Loppumatkan seurasin peilejä huomattavasti tarkemmin ja aina vähänkin namia annettaessa seurauksena oli savuvana perässä, pääosin kuskin puolelta (vaikka vetoa autossa tuntui vielä persdynon mukaan olevan ihan kohtuullisesti). Se savuvanahan tarkoittaa sitä, että kone odottaa uutta aukaisua :'( Tänään varmistelin diagnoosia mittailemalla puristuspaineita. 2- ja 6-pyttyjen osalta en mitannut, koska mittaletkun saaminen paikalleen olisi vienyt kohtuuttomasti aikaa ja tulokset olivat muutenkin ihan selviä: 1..165 PSI.....2..--- PSI 3..170 PSI.....4..110 PSI 5..170 PSI.....6..--- PSI 7..120 PSI.....8..95 PSI No, olihan se hauskaa niin kauan, kuin se kesti. Kuukaudessa sain ajettua melkein 5 000 km. Tai ainakin takarenkaat pyörivät sen verran... Jepjep. Ainakin kolmessa pytyssä vajaat paineet. Hyvä puoli asiassa on se, että paineita yleensäkin löytyy, siis lienee joko männänrenkaat antautuneet tai sitten "ringland" on murtunut ja paine pääsee renkaan 'sisäpuolelta' alakertaan, mutta täysin läpihengittäviä mäntiä ei pitäisi olla. Joten parhaassa tapauksessa pääsee uudella rengastuksella jatkamaan ajoa. Mutta diagnoosi varmistuu vasta sitten, kun saa koneen purettua. Mitä ei tapahdu nyt ihan pieneen hetkeen. Ei vaan pysty. "Pohja se on minunkin vieterissäni ja se pohja löytyi just nyt"
Yorcci Kirjoitettu 24. Elokuuta, 2014 Kirjoittaja Kirjoitettu 24. Elokuuta, 2014 paska juttu Konerikko on /C:stä joo, mutta kuuluu lajin luonteeseen ja pelin henkeen. Loppunopeuteen olen kyllä hyvin tyytyväinen. Jäi nimittäin C6 Corvette selkeästi hitaammaksi
Rale Kirjoitettu 24. Elokuuta, 2014 Kirjoitettu 24. Elokuuta, 2014 Uskomatonta että voi yhdellä ihmisellä noin vastustaa pieni preikki projektiin ja loppu syksynä kone auki? Tuskin on mitään isompaa menny, olihan öljyn paineet ok?
avogta-89 Kirjoitettu 24. Elokuuta, 2014 Kirjoitettu 24. Elokuuta, 2014 Konerikko on /C:stä joo, mutta kuuluu lajin luonteeseen ja pelin henkeen. Loppunopeuteen olen kyllä hyvin tyytyväinen. Jäi nimittäin C6 Corvette selkeästi hitaammaksi tulos on hieno mutta ei vaan sais olla kertakäyttökonetta toivottavasti mitään isoa ei olisi rikki
hlappis Kirjoitettu 24. Elokuuta, 2014 Kirjoitettu 24. Elokuuta, 2014 tuollainen ylläri löytyi omasta motista joskus. kesti sen ehkä 2000km reilua polkemista,jarrua vasten kun rasitti ni huohottimesta savutti ja pientä utua jätti polkasulla putkesta. motin alakerran kasaajalla oli lipsahtanu pikkasen liian tiukat renkaiden välykset ni halpa Hyperi antautu ja renkaat oli poikki monesta kohtaa sekä renkaiden väli murtunu,mutta vain yhdestä pytystä onneksi. olikos tuossa sinun motissasi takomännät?vai mitkä? voihan siellä olla jousikin poikki? pieni breikki ja kyll se siitä.
Yorcci Kirjoitettu 24. Elokuuta, 2014 Kirjoittaja Kirjoitettu 24. Elokuuta, 2014 olihan öljyn paineet ok? Joo, seurasin koko kotimatkan silmä kovana paineita ja veden sekä öljyn lämpöjä, kaikki oli ihan ok. Nyt täytyy vaan vetää hieman henkeä. Sitten vaan leukaa rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.
Yorcci Kirjoitettu 24. Elokuuta, 2014 Kirjoittaja Kirjoitettu 24. Elokuuta, 2014 toivottavasti mitään isoa ei olisi rikki Ei kai tuolla mitään ole isosti mennyt, kun kotiin kuitenkin pääsin (+430 km) ja kuten jo mainitsinkin, vetoja koneessa oli varovaisella kaasunkäytöllä (persdynolla mitattuna) ihan kohtuullisesti.
Recommended Posts
Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään
Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun
Luo käyttäjätili
Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!
Luo uusi käyttäjätiliKirjaudu sisään
Sinulla on jo käyttäjätili?
Kirjaudu sisään